• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Koulutus ja opiskelu
Jousisoittimet

Viulu

LMO-viulu.jpg”Viulu on kuin ystävä, joka aina odottaa sinua ja on uskollinen. Voit kertoa sille syvimmät tunteesi, ilot ja surut. Voit ottaa sen lähelle, aivan leukasi alle, kaulalle. Kun kosketat sitä, vetäiset jousella, saat sen kielet värähtelemään. Samalla jokin värähtää sinussakin, te värähtelette yhdessä..”

Viulu on jousisoitinperheen korkeaäänisin soitin. Sen syntypaikka on Pohjois-Italiassa. 1500-luvun alun soittimia olivat rebek (jonka arabit toivat Espanjaan), renessanssifiideli ja lira da braccio (käsivarsiviulu). Viulu kehitettiin näiden pohjalta. Kuuluisia viulunrakentajasukuja 1500-1700 -luvuilla olivat mm. Amati ja Stradivari, ja näiden rakentamat viulut ovat nykyään arvokkaita harvinaisuuksia. Suomessa perinnesoittimena on käytetty jouhikkoa erityisesti tanssin säestyssoittimena. Viulusta on havaintoja 1600-luvulta.

Viulun soittaminen on hyvä aloittaa varhain, koska lapsella on hyvät mahdollisuudet sopeutua viulun vaativiin soittoasentoihin. Yleensä aloitusikä on noin 6-7 vuotta, mutta lahjakkaat lapset voivat aloittaa jo 4-5 -vuotiaina. Toki isommatkin voivat aloittaa viulun soittamisen. Heille suositellaan myös esimerkiksi alttoviulun soittamista.
Viulun hankkimiseen kannattaa pyytää asiantuntija-apua. Oikea koko mahdollistaa oikeanlaiset soittoasennot. Pienemmille löytyy esim. 1/6- tai 1/8-kokoja. Tärkeätä on myös äänen laatu, eli kuulostaako viulu hyvältä ja pysyykö se vireessä. Aloittelijan viulu maksaa n. 200-350 euroa, mutta Lapin musiikkiopistolta saa edullisesti lainasoittimia.
Viulunsoittaja pääsee heti harrastamaan yhtye- ja orkesterisoittoa. Yhteissoitto on hauskaa ja kehittää sävelkorvan puhtautta.

Vanhempien ja sisarusten tuki on tärkeää sekä kotona että musiikkiopistolla. Varsinkin pienelle lapselle on hyväksi, jos vanhemmat auttavat kotiharjoittelussa.

Opettajat: Urszula Matula, Igor Arias, Teija Enroth, Juhana Inkinen

 


Alttoviulu

Alttoviulu on vähän viulua isompi, äänialaltaan 5 sävelaskelta eli kvinttiä matalampi jousisoitin. Siinä on samat kielet kuin sellossa, mutta oktaavia korkeammat. Alttoviulun ääni lumoaa pehmeydellään ja tummalla sävyllään. Sanotaan, että alttoviulu on orkesterin ”sielu”. Orkesterissa alttoviulu soittaa sellon ja viulun väliin jääviä ääniä, jotka antavat orkesteriin oikeanlaisen soinnin. ”Kun viulu liplattaa kuin pieni kirkas puro, alttoviulu antaa syvemmän soinnin, kuin aalto matalaan rantaan”.

Alttoviulun historia on pitkälti sama kuin viulun. Andrea Amati (1520 – 1611) oli ensimmäinen soitinrakentaja, joka rakensi alttoja. Alttoviuluja rakennettiin kahta eri kokoa, pieniä ja suuria (tenoreita). Amatin lisäksi Gasparo da Salo (1542 – 1609) rakensi näitä suuria soittimia. Suuri osa nykyään käytössä olevista vanhojen mestareiden tekemistä alttoviuluista on alun perin ollut tenoreita, jotka on pienennetty myöhemmin alttoviulun kokoisiksi. 1500 -luvun pienet alttoviulut ovat kaikki tuhoutuneet.

Alttoviulua käytettiin aluksi yhtyeissä ja orkestereissa soittamaan väliääniä. Varhemmissa sinfonioissa alttoviulu tuplasi useimmiten bassolinjaa oktaavia ylempänä, tai toisinaan soitti melodiaan alaterssin. 1700 -luvun loppupuolella Mozartin ja Haydnin teoksissa alttoviulu esiintyi lähes tasaveroisena jousikvartetin muiden soittimien kanssa, ja saavutti vähitellen sinfonisessa musiikissakin itsenäisen roolin omaleimaisena orkesterinvärittäjänä. Alttoviululle tuli ohjelmistoa vasta 1740 – luvulla. Ranskassa perustettiin alttoviululuokka Pariisin konservatorioon v. 1894. Englannissa uranuurtajana oli Lionel Tertis (1876 – 1975), joka teki hienon uran kansainvälisenä taiteilijana, opettajana ja alttoviulun kehittäjänä.

Suomalaiseen alttoviulunsoittoon ovat vaikuttaneet ehkä eniten italialainen Bruno Giuranna (s. 1933), unkarilaissyntyinen Tibor Varga (1921 – 2003) ja saksalainen professori Rainer Moog.
Alttoviulun perustekniikka on jokseenkin sama kuin viulussa. Siinä tarvitaan vain vähän enemmän fyysistä voimaa ja sävelten välit ovat leveämmät kuin viulussa. Monet viulistit ovat siirtyneet alttoviulun soittajiksi ihastuttuaan sen matalampaan ja tummempaan ääneen ja monesti alttoviulun taitajista on huutava pula erilaisissa yhtyeissä. Alttoviululla voi soittaa kaikkea sitä, mitä viulullakin.

Sopiva ikä alttoviulunsoiton aloittamiseen on 4 – 10 vuotta. Pienillä lapsilla soitto aloitetaan viululla, johon on vaihdettu alttoviulun kielet.

Opettaja: Kaisa Kuula-Bullat

 


Sello

LMO-sello.jpg”Tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen” (Eino Leino: Nocturne).

Sello (violoncello) on jousisoitinperheen toiseksi matalin soitin. Se on kaikista monipuolisin. Ääniala on matalista bassoäänistä aina korkeisiin viuluääniin asti. Sellon ääni lumoaa lämpimällä, ihmisääntä muistuttavalla sävyllään.

Sellonsoittaja on itse kokonaisvaltaisesti läsnä soittaessaan. Sello otetaan syliin värähtelemään ja tuetaan lattiaan erillisellä piikillä. Sellon 4 kieltä ovat colour strings- metodin mukaan: C (norsu, punainen), G (karhu, vihreä), d (isä, oranssi) ja a (äiti, sininen).

Selloa voivat soittaa pienet ja suuret. Useimmat aloittavat 6-8 vuoden iässä (1/8 -, tai 1/4 –selloilla). Musiikkiopisto voi lainata erikokoisia soittimia.

Aloitamme soitonopiskelun ns. vapailla kielillä näppäillen ja värejä käyttäen. Etsimme erilaisia mielikuvia ja sävelhahmoja korvakuulolta. Tärkeää on lapsen oma halu soittaa ja kehittyä, luoda itse musiikkia. Vanhempien tuki on tärkeää varsinkin alkuvaiheessa, jotta otekäden ja jousikäden asennot asettuvat oikeille paikoilleen.
Sellisti pääsee pian soittamaan yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa sekä opistolla että kotipiirissä. Musiikkia ja sellokirjallisuutta löytyy laidasta laitaan, klassisesta kevyeen. (Vrt. suomalainen Apocalyptica- selloyhtye).
Legendaarisia historiallisia sellistejä on ollut esim. Paul Tortelier 1914-1940), Mstislav Rostropovich (1927-2007) ja Jaqueline du Pré (1945-1987). Nykyisiä kuuluisuuksia on esim. Steven Isserlis (1958), Yo-Yo Ma (1955), Arto Noras (1942), Marko Ylönen (1966).

Opettajat: Anna-Liisa Koponen, Juuli Holma

 


Kontrabasso

Kontrabasso on jousisoitinperheen suurikokoisin jäsen. Sen ääniala on matala. Kontrabassoa soitetaan useimmiten seisaaltaan, niin että soitin on pystyasennossa ja nojaa soittajaan. Kontrabassossa on neljä (tai viisi) kieltä, joita soitetaan jousella tai näppäillen.

Kontrabasson soiton voi aloittaa aikaisintaan n. 7-vuotiaana, jolloin tarjolla on 1/8-kontrabassoja. 7-9-vuotiaille käy 1/4-koko, 9-13–vuotiaille 1/2-koko; ja 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille 3/4-koko. Soittajan ei tarvitse olla erityisen kookas tai voimakas; soittamisen mahdollistaa hyvä sävelkorva ja motoriikka. Harjoittelu tekee mestarin.

Kontrabasso otettiin käyttöön 1600-luvun lopulla ja sen muoto on kehitetty gamba-perheen bassosoittimesta violonesta. Kontrabasson englantilainen nimi double bass viittaa siihen, että usein orkesterimusiikissa kontrabasisti soittaa sellon kanssa samaa stemmaa, mutta oktaavia matalammalta. Näin kontrabasso onkin orkesterin kivijalka.

Beethovenin aikaan 1800 –luvulla kontrabasso kehittyi soolosoittimena. Soittotekniikkaa kehitti mm. Serge Koussevitzky (1874-1951). Nykyisin kontrabassolla soitetaan kaikkia niitä kappaleita, joita muillakin jousisisoittimilla, eli vaikka Paganinin viulukapriiseja. Kuuluisia kontrabasisteja olivat mm. Domenico Dragonetti (1763-1846) ja Giovanni Bottesini (1821-1889). Suomalaisen kontrabassonsoiton isä oli Oiva Nummelin(1903-1981) . Muita kuuluisia suomalaisia basisteja on esim. Jorma Katrama (1936-), joka on tehnyt paljon hienoja levytyksiä ja Berliinin Filharmonikoissa vaikuttavat suomalaiset kontrabasistit Janne Saksala (1967-) ja Esko Laine (1961).

Klassisen musiikin lisäksi kontrabasso soveltuu kevyeen musiikkiin, kansanmusiikkiin ja jazz-musiikkiin, jossa kontrabassolla on keskeinen osa ja sitä soitetaan useimmiten näppäillen.
Jos kiinnostuit, voit katsoa videon www.youtube.com : William McGregor ( 12 v. ) soittaa: “Dittersdorf double bass concerto in E Major”

Opettaja: Jukka Rotola-Pukkila