• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • Y
  • Ä
Kylät ja kaupunginosat

Alakorkalo

Alakorkalon ala-asteAlakorkalon kylä sijaitsee nelostien varressa Rovaniemen keskustasta etelään päin, aivan keskustan liepeillä.

Nelostie ja vesistöt jakavat kylän kolmeen osaan

  • Alakorkalontien varsi,
  • Niskanperä ja
  • Imarintien varsi, jota alueen laajennuttua on alettu kutsua Imariksi.

Kemijoki hallitsee kylän maisemaa toisaalla ja toisaalla taas kohoavat Kuolavaara ja Kalliovaara. Muita vesistöjä on mm. Tuomijärvi, jossa on kesämökkiasutusta. Valajaskosken voimalaitoksen rakentaminen 50-luvun lopulla muokkasi kylän maisemaa, jolloin esimerkiksi Kuolajoki on muuttunut leveäksi väyläksi.

Kylän puhdas luonto, maaseutumaisuus ja toisaalla kaupungin läheisyys ovat kylämme valtteja, joita kyläläiset arvostavat, ja jotka myös houkuttelevat uusia asukkaita kyläämme.

Alakorkalo on kasvava kylä, jonka asukasmäärä on lisääntynyt vuoden 1990 jälkeen reippaasti ja tulee kasvamaan edelleenkin.

Asunnot Alakorkalossa ovat maalaistalo- ja omakotirakennuksia. Lisäksi kylällä on koulun vieressä kunnan rivitalot, joissa on 12 vuokra-asuntoa. Rakennuskanta on melko nuorta, sillä puolet (52 %) asunnoista on rakennettu vuoden 1980 jälkeen. (Lähde: Tilastokeskus)

Koonnut Alakorkalon kylätmk, kyläsuunnitelma