• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Kylät ja kaupunginosat
Historiaa

Kylä yläilmoista - Minna Kämäräinen.jpgKylän nimen taustaa

Kylän keskus on muotoutunut kylän toiseksi vanhimman tilan Kivijärven ympärille. Kylän nimi juontaa sanasta "taipale", mikä ennen tarkoitti paikkaa, missä vesistöjen välillä olevan kannaksen yli tai koskista vesistöreittiä pitkin vedettiin vene tms. seuraavalle vesistölle. Tila on saanut nimensä läheisen vesistön, Kivijärven, mukaan. Osa kylän keskuksesta sijaitsee Kivijärven ja Jokilammen välisellä maakannaksella. Laajemmin tarkasteltuna kylän ydinalue sijaitsee tavallaan useamman vesistön muodostamalla kannaksella.

Kylää on kutsuttu nimillä Taipale tai Taipaleenkylä. Postinkulun sekaantumisen välttämiseksi 97670 Kivitaipale on virallinen postitusosoite, koska kylän nimenä Taipale tai Taipaleenkylä esiintyy muuallakin Suomessa. Sanat Kivitaipale tai Kivitaival esiintyvät dokumentoituina vuosilta 1815 ja 1835 sukuniminä käytettyinä Rovaniemen ja Kemin maaseurakunnan merkinnöissä.

On hyvinkin mahdollista, että em. nimet kertovat paikannimistä, jotka antoivat jo keskiajan eränkävijät. Kylän nimen etuosa "kivi" kuvaa hyvin alueen kivisyyttä, sana esiintyy myös Kivijärven sekä Kivijärvestä Jokilampeen alkuaan purkautuvien vesien kulkureitin Kiviojan yhteydessä. Rovaniemen seudulla tunnetaan tai käytetään käsitteitä Taipale, Taipaleenkylä tai taipaleenkyläläinen edelleenkin hyvin yleisesti.

Muinaisasutuksesta

Varhaisimmat löydökset Kivitaipaleen ympäristössä viittaavat siihen, että kivikauden ihminen on asunut tai liikkunut kylän maisemissa. Tästä toiminnasta on esimerkkinä kvartsista työstetyt nuolen terät, joita silloiset ihmiset "tehtailivat" Konttikankaalla Peräjärventien läheisyydessä sijaitsevassa kvartsikiveä sisältävästä avolouhoksesta. Peuran pyyntikulttuuria ilmentävät pyyntikuopat, joita löytyy Haapasuvannon närhiköstä.

Varhaisimmat kirjoitetut asiakirjat sijoittuvat myöhäiskeskiaikaan, jolloin merkittiin veroluetteloihin hauenpyyntiparselit. Kivitaipale sijaitsee Kemijokeen laskevan Vähäjoen vesistöalueella, johon kuuluu useita järviä.Näillä järvillä harjoittivat ensin Kemin Koroisniemen talonpojat hauenpyyntiä ja myöhemmin Tervolan runkauskyläläiset ikimuistoiseen nautintaan perustuen. Naapurikylän Narkausjärvi (n.10 km Taipaleesta) mainitaan 1554 koroisniemeläisten pyyntijärvenä ja 1630-luvulta mainitaan runkauskyläläisten ikimuistoisina pyyntivesinä Kakarijärvi, Perunkajärvi, Kivijärvi ja Jokilampi. Järvistä käytetään edelleenkin samoja nimiä, joten nimet ovat peräisin satojen vuosien takaa.

Asutuksen historiaa

Pysyvän asutuksen Kivitaipale sai 1759, jolloin merkittiin asiakirjoihin Matti Juhonpoika Mattisen uudistila Perunka 14 Korkalon kylään. Mattinen saapui Perunkajärven törmälle Tervolasta. Suku-nimenään hän alkoi käyttää Perunga. Matti oli jo vanha mies, joten tilanpitoa jatkoi Matin poika Juho vaimonsa Valpurin (os. Junkkara) kanssa parikymmentä vuotta. Heidän jälkeensä Perungan tilaa hoiti toistakymmentä vuotta Antti Matinpoika, Juhon veli.

1790-luvun alkupuoliskolla Perungat muuttavat pois Jarkon tilalle. Perungan tilalla vaihtuvat asukkaat useaan otteeseen: mm. Olli Juhonpoika Anttila Rovaniemen kylästä ja Antti Kristerinpoika Kemihaaran Hyvöseltä kokeilevat vaihteeksi tilanpitoa. Asukkaiden vaihtuvuus Perungan tilalla useaan otteeseen viidenkymmenen vuoden aikana osoittaa, miten kovaa oli pitää pystyssä tilaa tuohon aikaan. Vanhat tarinat kertovat erityisesti karhujen olleen vaivana ja riesana. Kerrotaanhan Rovaniemen vanhimmassa pitäjän historiikissa 1900-luvun alussa, että Taipaleenkylän seutu kuuluu "Kivalojen synkkien kuusi-koiden" vaikutuspiiriin, oikein karhujen valtakuntaan.

Kylän toiseksi vanhimman uudistilan Kivijärven perusti Olli Juhonpoika Anttila Rovaniemen kylästä vuonna 1801. Sukunimenään hän alkoi käyttää ensin Perungaa Perungan tilan mukaan ja myöhemmin Kivijärveä. Alun perin hän asettui jo 1790-luvulla Perungan tilalle, josta käsin hän alkoi valmistella uutta raiviota Kivijärven ja Jokilammen väliselle kannakselle, jonne Kivijärven uudistila merkittiin asiakirjoihin sitten aikanaan 1800-luvun alussa.

Kivijärven tilan isäntä Olli Juhonpoika Kivijärvi pestautui sotilaaksi Lake-nimellä 1803, kaatui Suomensodassa, joten tila jäi lesken hoidettavaksi. Leski Malin kuitenkin sokeutui, joten talonpito vaikeutui. Tilan ylläpitoa kävi kokeilemassa Juho Niilonpoika Perttunen sekä Matti Kristerinpoika Hyvönen. Heistä ei tullut pysyviä asukkaita.

Uuden omistajan Kivijärven sekä myös Perungan tilat saivat entisestä sotilaasta Heikki Erkinpoika Kuurmannista (Henrik Eriksson Kuurman), joka osti molemmat tilat 1814-1815. Sukunimekseen Heikki otti Kivijärven. Heikki kuoli 1832, jonka jälkeen tilan isännyyden otti Isak Heikinpoika. Heikin vanhin poika Jaakko muutti perheineen 1828 Tervolaan Liimatan taloon isännäksi. Heikin vanhin tytär Anna Greta avioitui Kuivaniemeltä Rovaniemelle muuttaneen Lauri Laurinpoika Ruonakosken kanssa. Heidän poikansa Heikki Laurinpoika perusti 1851 Narkaukseen ensimmäisen uudistilan nimeltään Narkaus (myöhemmin Wanhanarkaus). Heikki Erkinpoika Kivijärven kaksi muuta lasta muuttivat nykyisen Kemi-Tornion seudulle, poika Juho Erkki perheineen Alatornioon ja tytär Elsa Liisa avioitui Kemiläisen talollisen Matti Jauhon kanssa.

Kylän kolmanneksi vanhimman Töyrään tilan perusti Lauri Laurinpoika Junkkara Korkalon kylästä vuonna 1837. Hän oli lähtöisin nykyään Ojanperällä sijainneelta Junkkaran tilalta. Sukunimekseen hän otti tilan mukaan Töyräs.Töyrään tilaa jatkoi aikanaan kahdesta pojasta Lauri Laurinpoika nuorempi, toinen Matti Laurinpoika myi osuutensa Rovaniemeltä kotoisin olevalle Matti Kaarlenpoika Pullille. Matti Laurinpoika Töyräs muutti Muurolan Ternujoelle. Lauri Laurinpoika vanhemman vanhin tytär Elsa Greta avioitui Tuomas Tuomaanpoika Tennivaaran kanssa, Liisa Kaisa avioitui Simolaisen Hannu Joosefinpoika Puljun kanssa ja nuorin tytär Brita Stina meni miehelään Hirvaalle; mies Tuomas Juhonpoika Huhta eli Karvo, Jussilan tilan isäntä.

Nämä kolme tilaa: Perunka, Kivijärvi ja Töyräs kuuluivat vielä ennen isojakoa Korkalon kylään. Iso-jako (1870-1882) muutti tilanteen ja tilat merkittiin Kemihaaran maarekisterikylään. Samalla perustettiin kaksi uutta tilaa: Kangas ja Lammasmaa. Kivitaipaleessa oli tuolloin siis 5 kantatilaa, jotka muodostivat Kivijärven jakokunnan, Taipaleenkylän kyläyhteisön. Uusia tiloja perustettiin eri asutussäännösten mukaisesti 1900-luvun alussa, 1920-luvulla, 1930-luvulla, sotien jälkeen mm. rintamamiestiloina ja uusien maankäyttösäännösten mukaisesti aina 1960- 70-luvuilla. Torppia, joista perustettiin uusia tiloja, on Kivitaipaleessa on ollut useita. Samaten mäkitupalaisia sekä itsellisiä on asustanut em. tiloilla jo 1800-luvulla. Uusia asukkaita Kivitaipaleeseen saapui 1800-luvulta alkaen lisää lähitienoilta: mm. muutti Rovaniemeltä Juho Matinpoika Ruokanen, Heikki Vilho Tikkanen Tikkasenkarilta sekä samalta suunnalta Pitkäniemen Heikki (Joutti Heikki), jonka vävyksi tuli Vilho Oikarainen. 1920-luvun alussa saapui useita Vienan karjalaisia pakoon bolsevismia.

Kylän elinkeinoista

Elantonsa Taipaleenkylän asukkaat saivat maataloudesta sekä karjanhoidosta, joka olikin huomattavaa pitäjän oloissa. Lisäsärpimen antoi veden ja metsän vilja moneen talouteen. Poronhoito on aloitettu seudullamme 1800-luvulla, jolloin eräät tilalliset omistivat yhteisesti huomattavan porokarjan.

Todennäköisesti poronhoitoa avittamaan tuli Korkalon kylään jo 1820-luvulla Muonionniskasta pororaitio Olof Olofsson Sjeppi, lappalaisittain "Uula Uulanpoika Sieppi". Hän asettui Kivijärven tilalle torppariksi henkikirjojen mukaan 1842. Tuolloin Siepin perheen henkiluvuksi on merkitty 5. 1900-luvulla metsätyöt, savotat ja uitto tarjosivat lisäansiomahdollisuudet sekä tilallisille merkittävät puunmyyntitulot. Metsähallitus ukkoherranaan Viljo Vahtola sekä "leivän isä" Kemiyhtiö tarjosivat toimeentulon monelle kyläläiselle.

Sodat koskettavat kylää

Toinen maailmansota kosketti taipaleenkyläläisiä kuten muutakin Suomen väestöä. Parhaassa iässä olevasta kylän miespuolisesta väestöstä kylä menetti kaatuneina kuusi uhria: Vilho Heikkiläinen, Toimi Ruokangas, Dmitri Gerasimoff, Ilmari Lintula, Onni Lintula ja Pekka Töyräs.

Talvi- ja jatkosodan jälkeen seurasi Lapin sota vetäytyviä saksalaisjoukkoja vastaan. Ranuantien suunnan taisteluista Ylimaan taistelun jälkeen Kivitaipaleessa yhteenotto oli suurin.Ranuantien suunnassa kohti Rovaniemeä eteni kenraalimajuri Ruben Laguksen johtama Panssaridivisioona, johon kuului mm. JR 33 sekä osia alistettuna 6.divisioonan JR 12:sta. Koukkausoperaatioissa mukana oli taipaleenkyläläisiä miehiä oppaina. Vastassaan suomalaisilla oli 7. Vuoristodivisioonan joukot. Kivitaipaleen pohjoispuolelle JR 33:n joukot pyrkivät motittamaan vetäytyvät saksalaisjoukot koukkaamalla Ranuantien (Kantatie 78) itä- ja länsipuolelta metsien kautta pihti-liikkeellä. Pääjoukot etenivät tien suunnassa. Tavoitteena oli vallata kylän pohjoispuolella oleva kumpareisen maaston ja Konttijoen muodostaman kapeikko. Suunnitelma ei onnistunut erään suomalaisen upseerin kavallettua operaation saksalaisille. Saksalaiset saivat ajoissa apuvoimia ja tykistön tulivoimaa Rovaniemeltä. Motitus ei pitänyt, joten saksalaiset joukko-osastot pääsivät vetäytymään Rovaniemelle suhteellisin vähin menetyksin. Suomalaisia kaatui 16. Taistelusta kertoo muistomerkki, joka on pystytetty osin kyläläistenkin voimin kunnianosoituksena kaatuneille ja taisteluun osallistuneille sotureille. Taisteluun osallistui pääosin ranualaisista miehistä kootut osastot. Vetäytyessään saksalaiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa: hävittämällä sillat, tie katkaistiin räjäyttämällä pehmeikköjen kohdat sekä polttamalla taloja (mm. koulu tuhoutui pommituksessa, asuinrakennuksista Tenhola ja Marttila paloivat).

Siviiliväestö evakoitiin syksyllä 1944 sodan jaloista pääosin Ruotsiin Haaparannan kautta, osa oli evakossa Pohjanmaalla. Karjaa oltiin siirtämässä Ranuan suuntaan, kun Saarijärveltä (noin 20 km) Kivitaipaleesta Ranuan suuntaan) palattiin takaisin. Viranomaisille oli ilmoitettu, että karjan joukossa esiintyy luomatautia. Viranomaispäätöksenä tuli kolkko käsky: karja on tuotava takaisin ja teurastettava. Lahtauspaikka oli keskellä kylää, johon koko karja ammuttiin, liki kolme sataa eläintä. Käsky puhutti kauan jälkeenpäin väestöä. Millaisiin tosiseikkoihin perustui moinen päätös, sitä siunailtiin monessa taloudessa.

Siviiliväestöä alkoi palata heti taistelutoimien jälkeen, aluksi rohkeimmat olivat miehiä. Olipa sellaisiakin urhoja, jotka poistuivat taistelujen jaloista piilopirtille Aittajärven kairaan, josta käsin he tarkkailivat saksalaisten touhuja. Kivitaipaleen pohjoispuolen metsissä tarkkaili taistelujen etenemistä lisäksi "Sunkku", Lapin keisari muutaman miehen käsittävän porukkansa kanssa.

Pääosa evakosta palasi kylään seuraavan vuoden puolella keväällä 1945. Sota vaati vielä uhrinsa miinanraivaustöissä olevista, kyläläisistäkin menehtyi kaksi miinaonnettumuuksissa ja vielä 1948 kuoli kolme poikaa tykinammuksen räjähdyksessä. Sodanajan aseet ja räjähteet "harrastuksena" kiinnosti nuoria miehen alkuja.

Matti Töyräs

Lähteitä:
Armas Luukko, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia II, sivu 409
Hannu Kotivuori, Rovaniemen historia 1721, sivu 68
Matti Enbuske, erillismoniste Rovaniemen kylien asutushistoriaa 1700-luvulta
1900-luvun alkuun sekä Rovaniemen Kemihaaran ja Korkalon kylien
Tilaluettelot 1600 luvulta vuoteen 1880 (erillis-monisteet)
Heikki Kaakinen, Herrasmiessotaa, Ranuantien taistelut Lapin sodassa
Kivitaipaleen kylähistoriapiirin keräämä aineisto sekä omat sukututkimusharrastukseni lähteet