• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Liikunta ja vapaa-aika
Laavut
Laavuja on Rovaniemen kaupungin alueella yli 70 kappaletta. Osa laavuista on Rovaniemen kaupungin ylläpitämiä, mutta lukuisia laavuja on Metsähallituksen Luontopalveluiden ja eri kyläyhdistyksien hoidettavana.

Useimmat laavut on sijoitettu hiihtolatujen ja moottorikelkkareittien varsille, jolloin ne ovat erinomaisia taukopaikkoja, vaikkapa makkaranpaistolle ja nokipannukahville. Muutenkin ne ovat  suosittuja retkikohteita, ovathan ne niitä harvoja paikkoja joissa voi katsella rauhassa nuotiotulen liekkejä melkeinpä keskellä kaupunkia, kuten se on mahdollista Kirkonjyrhämän laavulla.

Laavuja on myös sijoitettu siten, että esimerkiksi lapsiperheiden lastenrattaineen tai liikuntavammaisten on helppo päästä niille, mutta löytyy myös laavuja, joille pääsemiseksi täytyy ponnistella.

Kaupunki  vastaa laavujen polttopuuhuollosta ympärivuotisesti. Kevättalven aikoihin säiden suosiessa on laavujen käyttö erityisen vilkasta. Vilkas käyttö on tietysti mukavaa, mutta siihen liittyy myös käyttäjien vastuuta, siispä ole hyvä ja tutustu laavujen” käyttöohjeisiin”  Kts. Liitetiedosto

Lisätietoja: Tekninen osasto, yhdyskuntatekniikka,  Metsätalousinsinööri, Kari Lukkarinen, puh.0400695012.  Ylläpito ja huolto Kari Peteri, 0400 698019


 

Luontopalvelu Etiäinen

Etiäinen.fi on helppokäyttöinen luonto- ja virkistyskohteiden käyttöä tukeva internet- ja mobiilipalvelu, jonka avulla voi hakea tietoa Rovaniemen alueen luontoreiteistä ja -kohteista sekä saada kokonaiskuvan alueen tarjoamista aktiviteeteista ja palveluista.

Etiäinen-logo-rovaniemifihin.jpg