Seksitaudit

Seksitaudit ovat bakteerin tai viruksen aiheuttamia tartuntatauteja. Seksiteitse tarttuvia tauteja kutsutaan yleisesti myös sukupuolitaudeiksi. Seksitaudit taudit eivät sinänsä kuitenkaan liity sukupuoleen, vaan siihen millaista ja miten seksiä harjoitetaan. 

Seksitaudit tarttuvat useimmiten suojaamattomassa seksikontaktissa. Seksitaudit ja bakteerit siirtyvät ihmisestä toiseen limakalvokosketuksessa. Yhdynnän lisäksi myös suuseksissä voi saada tai tartuttaa seksitaudin. Seksitaudit eivät tartu normaalissa ihokosketuksessa, kuten suutelussa, eivätkä esimerkiksi saunan lauteiden tai yhteisten wc-tilojen tai ruokailuvälineiden kautta.

Jotkin seksitaudit voivat olla oireettomia hyvinkin pitkään.
Seksitautia saattaa siis sairastaa tietämättä siitä itse. Pahimmassa tapauksessa tauti voi hoitamattomana aiheuttaa esimerkiksi lapsettomuutta. Jos pelkää sairastavansa seksitautia tai havaitsee outoja oireita intiimialueilla, kannattaa varata aika testeihin omalta terveysasemalta tai lähimmästä sairaalasta. Ainoa ehkäisyväline, joka raskauden lisäksi suojaa myös seksitaudeilta, on kondomi. Kondomi tulee asettaa miehen peniksen päälle oikein, ja sitä tulee käyttää koko yhdynnän ajan.

 


Lue lisää:

Seksitaudit (Väestöliitto)
Sukupuolitaudit, seksitaudit (Terveyskirjasto)

Klamydia (Terveyskirjasto)
HIV ja AIDS (Hiv-tukikeskus)
Tippuri (Terveyskirjasto)
Visvasyylä eli kondylooma miehellä (Terveyskirjasto)
Visvasyylä eli kondylooma naisella (Terveyskirjasto)
Kuppa (Terveyskirjasto)
Sukuelinherpes miehellä (Terveyskirjasto)
Sukuelinherpes naisella (Terveyskirjasto)
B-hepatiitti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Päivitetty 7.7. 2016