Työnteko alaikäisenä

Ensimmäisen kerran voi hakea töitä sinä vuonna, jonka aikana täyttää 14 vuotta. 14-vuotias tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä voi tehdä tilapäisesti tai korkeintaan puolet koulun loma-ajasta kevyitä töitä, jotka eivät vahingoita hänen terveyttään ja kehitystään. Vakituiseen työsuhteeseen voidaan palkata 15 vuotta täyttänyt, joka on suorittanut oppivelvollisuutensa.

Alle 18-vuotiaalla työntekijällä tarkoitetaan nuorta työntekijää. Nuoren työntekijän työhön opastus on tärkeää ja työn valvonta on toteuttava erityisen hyvin. Työ ei saa vahingoittaa nuoren terveyttä tai kehitystä eikä haitata hänen koulunkäyntiään.

15-vuotias voi solmia työsopimuksen vakituisesta työstä ja työaika voi olla sama kuin täysi-ikäiselläkin. Ehtona tähän on kuitenkin se , että oppivelvollisuus on suoritettu. 14-vuotias tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttävä saa työskennellä tilapäisesti tai korkeintaan puolet koulun loma-ajasta. Töiden on oltava kevyitä ja ne eivät saa vaarantaa nuoren terveyttä ja kehitystä. Työpäivän pituus saa olla enintään 7 tuntia. Ylityöt tai työskentely öisin eivät ole sallittuja. 

Alle 14-vuotiasta ei voi palkata töihin. Tässä iässä on kuitenkin mahdollista tienata taskurahoja esimerkiksi leikkaamalla nurmikkoa tai ulkoiluttamalla lemmikkejä. Alle 14-vuotias voi esiintyä ja avustaa tilapäisesti taide- ja kulttuuriesityksissä tai niihin rinnastettavissa tapahtumissa aluehallintoviranomaisen poikkeusluvalla. 

Alle 18-vuotiaalla ei saa teettää erityisen haitallisia töitä. Haitalliseksi katsotaan esimerkiksi työ, joka aiheuttaa kohtuutonta rasitusta tai sisältää suurta vastuuta omasta tai toisten turvallisuudesta. Jos nuori työskentelee ammattitaitoisen henkilön valvonnassa ja työ liittyy nuoren koulutukseen, tiettyjä erityisen haitallisia töitä on mahdollista tehdä. Tällaisia ovat esimerkiksi kuolleiden käsittely ja kuljetus sekä teurastustyö. 

Ennen työsuhteen aloittamista kannattaa tutustua työsuojeluhallinnon sivuihin. Niillä neuvotaan työntekijää työsopimuksen solmimisesta aina sen päättämiseen saakka, työpaikan työsuojelutoiminnasta, ammattitaudeista ja muista tärkeistä ja huomioitavista seikoista.

Päivitetty 8.7.2016