Kelpo -kehittämistoiminta
Oppimisen ja hyvinvoinnin tuen kehittämistyön pohjana on erityisopetuksen strategia (2007). Tavoitteena on kehittää oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki jossa tuen muodot vahvistuvat ja laajenevat oppilaan tuentarpeen mukaan yleisestä tehostettuun ja erityiseen tukeen.
Kelpo –toiminnassa kehitetään tehostettua ja erityistä tukea siten, että kehittämistoimet kohdennetaan:
esi- ja perusopetusikäisten oppilaiden opetukseen
opetusmenetelmien kehittämiseen
kuntien hallinnollisten käytänteiden yhdenmukaistamiseen
eri hallintokuntien yhteistyön tiivistämiseen.
Saaren alueen esi- ja perusopetus on Rovaniemen koulutoimen Kelpo –toiminnan pilottialue. Alueen päiväkotien ja koulujen kehittämisen painopisteet ovat:
Kasvatuskumppanuus
Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus ennaltaehkäisevinä tuen muotoina
Osa-aikainen pienryhmäopetus / integraatio yleisopetuksen luokkaan
Kouluasteiden välisten nivelvaiheiden yhteistyö.
Kelpo –kehittämistoiminnassa lähikouluperiaate on tärkeä perusta paikallisen toimintakulttuurin ja toimintatapojen kehittämiselle. Lapselle pyritään takaamaan mahdollisuus opiskella omassa luontaisesti määräytyvässä koulussa yhdessä ystäviensä kanssa.
Päivähoidolla ja kouluilla on lisäksi omat kehittämisalueensa.