Lapin maakuntamuseon näyttelyt
Lapin maakuntamuseon perusnäyttely Pohjoiset keinot - Northern Ways avattiin yleisölle vuoden 2003 lopussa. Perusnäyttelyssä on esillä Rovaniemen, Peräpohjolan ja Ylä-Lappin (saamelaisaluetta) sekä henkistä että aineellista kulttuuria. Erikoisnäyttelyitä järjestetään noin 4–6 kertaa vuodessa.
ERIKOISNÄYTTELYT
Maan väkeä ja muita tarinoita
Lapin maakuntamuseo, Arktikum (vaihtonäyttelysali) 15.2.–31.5.2012
Lappi on monien mukavien, mielikuvituksellisten – ja hieman pelottavienkin tarinoiden maa. Tarinat ovat olleet aikansa viihdettä, ne ovat kulkeneet suusta suuhun ja niiden kautta on siirretty perimätietoa sukupolvelta toiselle. Ne ovat olleet varoittavia tai opettavaisia, joskus humoristisia tai toisinaan karmeita. Tarinoilla on ollut oma tärkeä paikkansa ihmisten elämässä.
Maan väkeä ja muita tarinoita – näyttelyssä vanhat ja uudemmat lappilaiset tarinat heräävät henkiin nukketaiteilija Lea Kaulasen asetelmissa. Näyttelyssä voit kurkistella normaalisti näkymättömissä piileskelevään maahisten ja haltijoiden maailmaan. Näet ja kuulet mitä tapahtui kummitustalossa, tai voit kuulostella mitä mahtoi entisaikain ämmi tuumailla? Lisäksi tutustutaan vanhan äijin elämänvilosoviaan, ja paljon muuta…
Lea Kaulanen on lappilainen nukentekijä Äkäslompolosta. Hän on valmistanut erilaisia nukkeja sekä tarinallisiin asetelmiin että nukketeattereille jo yli kymmenen vuoden ajan. Hänen tarinoita kertovia asetelmiaan on esillä mm. luontokeskus Kellokkaassa ja nukentekijän omassa Navettagalleriassa.
Lea Kaulasen nuket ovat yksilöitä, joilla on kullakin oma tarinansa kerrottavaan. Ne ovat hieman rosoisia, ajatuksia herättäviä, luonteikkaita persoonia, jotka odottavat kuulijaansa. Tervetuloa kuuntelemaan mitä kaikkea näillä nukeilla on juuri sinulle kerrottavana.
*****
KIERTONÄYTTELYT
Lapin maakuntamuseolla on tarjolla viisi pohjoisesta kulttuuriperinnöstä kertovaa kiertonäyttelyä. Näyttelyiden kuvaukset löydät sivuiltamme.
Lapin maakuntamuseolla on tarjolla viisi pohjoisesta kulttuuriperinnöstä kertovaa kiertonäyttelyä.
Lisätietoja näyttelyistä sivuiltamme, numerosta 016-322 3260 tai vs. näyttelyamanuenssi Ulla Viitaselta 040 734 1060.
