ESTEETÖN TAIDEMUSEO -PROJEKTI
Esteetön ympäristö merkitsee, että kaikki voivat toimia siinä yhdenvertaisina. Mitä esteettömämpi ympäristö, sitä vähemmän vammaisuutta.
Pohjoismaisella tasolla museoiden saavutettavuuden parantamiseksi alettiin toimia 1990-luvun lopulla. Lapissa Esteetön taidemuseo -projekti käynnistyi syksyllä 2002 Rovaniemen taidemuseon organisoimana. Museoviraston rahoittaman valtakunnallisen Esteetön museo -projektin tavoitteena on saavutettavuuden ja esteettömyyden edistäminen. Projektissa on kuusi taidemuseota, jotka ovat muun muassa tehostaneet tiedotustaan ja tehneet moniaistisia näyttelyitä yhteistyössä erityisryhmien kanssa sekä suunnitelleet ”esteettömien museoiden” yhteisiä näyttelyhankkeita kuten Kohtaamisia taiteessa.




Rovaniemen taidemuseon ensimmäinen esteettömyyden periaatteelle tehty näyttely Give Me a Hand – Taidetta ihmisyydestä oli erityisesti maahanmuuttajille suunnattu opetusnäyttely. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta valituissa töissä korostui ihmisten erilaisuus ja moninaisuus. Näyttelystä ja sen monipuolisesta oheisohjelmasta vastasivat Lapin yliopiston taidekasvatuksen opiskelijat. Näyttelyn avajaisissa huhtikuussa 2002 Keskustan ala-asteen maahanmuuttajaluokka toi tuulahduksen omista kulttuureistaan.
Projektisihteeri Sari Salovaara Valtion taidemuseosta on toiminut hankkeen asiantuntijana ja kouluttajana. Rovaniemellä marraskuussa 2002 järjestetyn koulutuksen yhteydessä tehtiin Rovaniemen taidemuseon tilojen kartoitus esteettömyyden näkökulmasta. Toinen koulutus helmikuussa 2003 keräsi noin sata innostunutta eri alojen asiantuntijaa eri puolilta Lappia. Tällöin yhteistyö lujittui ja vauhdittui muun muassa paikallisen vammaisneuvoston, maahanmuuttajien, Rovaniemen vammais- ja kansanterveysjärjestöjen, Rovalan viittomakielen koulutusryhmän, erityiskoulujen, romanien, saamelaisten, eri alojen suunnittelijoiden, muiden museoiden sekä opiskelijoiden ja nuorten kanssa. Koulutuksessa käsiteltiin elämysten ja tiedon välittämistä näkövammaisille asiakkaille, monikulttuurisuuden ottamista huomioon museotyössä, saavutettavuuden viestintää sekä yleensä ottaen esteettömyyden tavoitteita ja käytännön mahdollisuuksia niiden saavuttamiseksi.
Kevättalvella 2003 esillä ollut museopedagoginen näyttely Olen olemassa toisella tavalla nosti esille ajatuksen erilaisista taiteenkokijoista ja taidekokemuksista. Näyttelyn teosvalinnoissa ja rakentamisessa otettiin huomioon erityisryhmien tarpeet. Teokset sijoitettiin näyttelytilaan siten, että ne kertoivat muotokielellään ja väreillään yhtenäistä tarinaa. Myös teosten nimet ja teemat johdattelivat katsojaa ja hänen kokemustaan mahdollisimman esteettömästi. Näyttelystä vastasivat Lapin yliopiston taide- ja näyttelypedagogiikan kurssille osallistuneet opiskelijat yhdessä Rovaniemen taidemuseon kanssa. Työpajoissa ja opastuksissa oli keskeistä moniaistinen kokeminen.
Projekti jatkuu esteettömien näyttelyiden ja verkkopalveluiden kehittämisenä. Moniaistisuus otetaan huomioon näyttelyiden ja toimintojen suunnittelussa. Euroopan vammaisten teemavuoden 2003 Lapin päätapahtuma järjestettiin Rovaniemen taidemuseossa. Esteettömän vuorovaikutuksen viikko avautui EU:n kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. ja päätösjuhlaa vietettiin YK:n ihmisoikeuspäivänä 10. joulukuuta. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta koottuun Mahdollisuus pieneen unelmaan -näyttelyyn liittyi äänimaisemateos Kierros. Myös muut näyttelyt, työpajat, esittelyt ja tapahtumat järjestettiin eri vammaisryhmien ja oppilaitosten kanssa yhteistyönä.
Kesällä 2004 pohjoinen ympäristö- ja yhteisötaiteen tapahtuma PANG – Public Art Nothern Genre painottaa taiteen esteetöntä saavutettavuutta. Taiteen keinoin luodaan tyytyväisyyttä, turvallisuutta ja ympäristöllisten asioiden huomioon ottamista. Parikymmentä taideteosta toteutetaan eri tavoin saavutettaviksi, osa tehdään yhteisöllisinä.
Aiheesta lisää:
www.esteetonmuseo.net
Museo kaikille. Pohjoismainen esteettömyys- ja saavutettavuusopas. Taidemuseoalan kehittämisyksikkö Kehys. Valtion taidemuseo 2003.