MUSEON ARKKITEHTUURISTA
Vuonna 1983 Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitus päätti lajoittaa taidekokoelman Rovaniemen kaupungille.
Lahjoituksen ehtona oli, että kaupunki kunnostaa kokoelmalle asianmukaiset näyttely- ja säilytystilat. Museotilan
sijoituspaikaksi valittiin kaupungin keskustassa sijaitsevan tiilirakenteisen postiautovarikon pohjoisosa. Jokainen
korjaamohallien öljyisen nokisuuden ja yläkertaan sijoitetun rengasvarikon ahtaan hämäryyden muistava joutuu
epäilemättä ihailemaan Wihurin rahaston hallituksen optimistista kuvittelukykyä.
 |
Varikon pääosa on harvoja sodasta säilyneitä kivirakennuksia Rovaniemellä. Sillä on näin ollen rakennustaiteellisesta värittömyydestään huolimatta sekä historiallista että tunnearvoa. Museokäyttöön kunnostetun uudemman osan rakennushistorian monet rovaniemeläiset vielä muistanevatkin - Mustalais-Vikke keräsi rakennustyössä käytetyt tiilet hevospelillä hävitettyjen talojen raunioista. Rakennus on siis itsessään eräänlainen museo, onhan siihen taltioitu sodan hävityksessä ehjiksi jääneet Rovaniemen kaupungin tiilet. |
|
Muutostyössä korjaamorakennukseen kunnostettiin tilat taidemuseon toiminnoille: pysyvän kokoelman näyttelytila, vaihtuvien näyttelyiden tila sekä toimisto-, näyttelyvalmistelu- ja varastotilat. Rakennuksen ulkomuotoon tehtiin joitakin muutoksia ilmentämään sen uutta kulttuurikäyttöä. Jo sunnitteluvaiheessa todettiin etenkin näyttelyvalmistelu- ja varastotilojen alimitoitus, mutta museohankkeen toteuttajat toivoivat museon lähitulevaisuudessa saavan lisätiloja, kun linja-autojen korjaus- ja huoltotoiminta olisi lopullisesti poistettu rakennuskompleksista. |
 |
Rakennusrungon kapeuden ja välipohjan paksun ja raskaan betonirakenteen takia porras- ja hissihalli pienine
itsepalvelu-kahvioineen sekä ilmastointikojehuonetila sijoitettiin uuteen kapeaan lisärakennukseen pihan puolelle.
Yläkerran ikkunoiden pääosa suljettiin ehjien seinäpintojen maksimoimiseksi. Uuteen sivurakennukseen liittyvistä
ikkuna-aukoista muodostettiin veistosvitriinejä. Jo ripustettaessa perusnäyttelyä rakennuksen vihkiäisiin saattoi todeta,
että näyttelyripustus olisi helpottunut, mikäli loputkin ikkunat olisi suljettu. Tosin ikkunat ilmentävät rakennuksen
alkuperäistä luonnetta ja tarjoavat orientoivia näkymiä ulos.
 |
Päänäyttelytilan valaistus järjestettiin kattopintaan rakennetuista ikkunoista, jotka samalla ryhdistävät rakennuksen ulkohahmoa ja antavat sille museorakennuksen leiman. Psykologisesti tärkeä yksityiskohta on seinäpinnan jatkuminen sivuseinille sijoitettuihin kattovaloaukkoihin. Reuna-alueiltaan perin matala tila saatiin näin vaikuttamaan korkeammalta. Autokorjaamon kohdalle rakennettiin ylöspäin suunnatut ikkunat, joista tulevalla valolla on kattovalon luonne. |
Museotiloissa on nykyaikaisen museotoiminnan edellyttämä ilmanvaihto sekä lämpötilan ja kosteuden säätely.
Ilmakanavat on sijoitettu lattia- ja kattorakenteisiin. Keinovalaistusjärjestelmä mahdollistaa sekä epäsuoran
yleisvalaistuksen että teoskohtaisen kohdevalaistuksen.
|
Katujulkisivuun tehtiin vain vähäisiä muutoksia. Pihan puolelle uusi kapearunkoinen rakennusviipale sen sijaan luo uuden ilmeen. Kun koko rakennus on vihdoin remontoitu kulttuurikäyttöön, voidaan pihan ankea tunnelma ja mittakaavavaikutus parantaa uusin rakennelmin. Tontin luoteisnurkkaan on yleissuunnitelmassa hahmotettu auditoriorakennus, joka täydentäisi kokonaisuuden U-muodon, rajaisi pihatilan ja eristäisi sen moottoritien liikenteen melulta.
Museon pääsisäänkäynnin eteen tehtiin eräänlainen minimalistinen veistos, abstrahoitu graniittipylväikkö, jonka tehtävänä on luoda kulttuurirakennuksen mielikuvasymboli sekä rajata kapealle jalkakäytävälle pienoiskokoinen sisäänkäyntiaukko. Pylväikössä eri graniittilaatujen ja kiiltoasteiden käyttö aikaansaa symmetrian ja epäsymmetrian välisiä jännitteitä: ohuella messinkipannalla pylvään hahmoon on liitetty mielikuva koriste-esineestä. Pylväiköstä kehitettiin myös museon graafinen tunnus. |
 |
Nykytaiteen näyttelytilat pyritään tekemään yleensä kauttaaltaan aineettoman valkoisiksi. Rovaniemen taidemuseon
materiaali-valinnoissa on sen sijaan tavoiteltu perinteisten museotilojen vaikutelmaan, lämpimyyttä ja kodikkuutta
laboratoriomaisen neutraalisuuden ja viileyden sijasta. Vanhan, karkeatekoisen ja uusien hentojen rakennusosien
vastakkaisuutta on kehitelty kollaasin tapaan - onhan itse rakennus sotaaedeltäneiden rovaniemeläistalojen kollaasi.
 |
Sisätilojen seinäpinnat ovat porrasaulassa esiintyvää vanhaa tiilistä ulkoseinää lukuun ottamatta rapattuja ja valkoisiksi maalattuja. Kattopinnoissa on käytetty Lapin keloa, alakerran lattioissa vihertävänharmaata Lapin marmoria ja yläkerran näyttelytiloissa tiilenväristä keraamista laattaa.
Lisärakennuksen kapeuden (350 cm) vaikutelma on eliminoitu avaamalla ja laajentamalla sitä monin eri tavoin molempiin poikkisuuntiin. Itsepalvelukahvion, nyttemmin myös näyttelytilana toimivan tilan yhteyteen on sijoitettu graafisten teosten liukuseinärakenteinen näyttelyvarasto. Rakennuksen toisen kerroksen pohjoispäätyyn on sijoitettu taideteosvarasto, jonka liukuseinäelementeille sijoitetut teokset ovat tutkijoiden käytettävissä. |
Tilavaikutelman avartamiseksi eri tilojen välille on suunniteltu erilaisia visuaalisia yhteyksiä.
Rakennus vihittin käyttöön lokakuussa 1986.