Olet tässä: Etusivu / Kuntainfo / Ruokapalvelu / Kouluruokailu 

Tulosta sivu Lähetä sivu abc

Kuntainfo

Kouluruokailu

Suomen kouluruokailujärjestelmä on ainutlaatuinen koko maailmassa. Sekä perusopetuksessa että toisen asteen opinnoissa oppilaat saavat maksuttoman kouluaterian jokaisena työpäivänä. Maistuva kouluateria tukee koululaisen hyvinvointia ja vahvistaa terveyttä edistäviä ruokailutottumuksia. Kouluateriat suunnitellaan niin, että ravitsemussuositukset toteutuvat. Oppilaan toivotaan syövän kaikki aterian osat.

Ruokatunti on muutakin kuin vain vatsan täyttämistä. Parhaimmillaan se antaa erinomaisen tilaisuuden opetella ruoka- ja tapakulttuuria eli kauniita pöytätapoja, toisen huomioon ottamista ja yhdessä olemista. Kiireetön ruokahetki antaa mahdollisuuden nauttia ruoan mausta, tuoksusta ja päivän lepohetkestä.

Rovaniemen kaupungin Ruokapalvelukeskus vastaa peruskoulujen ja lukioiden kouluruokailusta. Ruokapalvelukeskus pyrkii parantamaan koulujen ruokailutilanteiden viihtyisyyttä yhteistyössä koulujen kanssa, pyydettäessä olemme valmiita tulemaan myös vanhempainiltoihin kertomaan toiminnastamme.

Vuonna 2004 järjestettiin osassa silloisen kaupungin kouluissa kouluravintola nimikilpailu. Oppilaat saivat antaa nimiehdotuksia, joista raati valitsi  nimet kouluravintololle. Samanlainen kilpailu on tarkoitus järjestää tulevaisuudessa myös niissä kouluissa, joiden kouluravintola on vielä ilman nimeä.

Viimeisimmät kouluravintola kilpailut on käyty Saarenkylän ja Nivavaaran alueilla.
8.9.2006 Saaren koulun ruokasali sai nimekseen Kouluravintola Riekonmarja ja  Napapiirin yläasteella avattiin Kouluravintola Lumikello 23.1.2007.

Viirinkankaan koulu ja Väinämöisen päiväkoti  ovat antaneet yhteiselle elokuussa 2008 avatulle ruokasalilleen nimeksi Eväsreppu.

Kouluravintolat:
Hilla                          Ounasrinteen koulu
Aihki                         Ounasvaaran yläaste ja lukio
Ketunleipä              Vaaranlammen koulu
Mesimarja              Ounaskosken koulu
Korpalo                    Korkalovaaran peruskoulu
Metsämarja            Rantavitikan peruskoulu
Augusta                   Katajarannan koulu
Riekonmarja          Saaren koulu
Lumikello                Napapiirin yläaste
Eväsreppu              Viirinkankaan koulu ja Väinämöisen päiväkoti
Rouskis                   Nivavaaran koulu

Linkit
Liitetiedostot
Ei tiedostoja