Ohjeet Rovaniemen kaupungin kuntalisästä 2011
Myöntämisen perusteet
Kuntalisää voidaan harkintaan perustuen myöntää vaikeasti työllistyvän työttömän osalta enintään kaksi vuotta ja alle 25-vuotiaan osalta enintään kahdeksan kuukautta. Lisä kohdennetaan pääosin yli 500 päivää työttömänä olleille Rovaniemen kaupungin työllisyysohjelman 2010 – 2011 linjauksen mukaisesti.
Kuntalisää ei makseta järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille työttömän henkilön palkkaamiseen niiltä osin, jotka TE- toimisto katsoo olevan elinkeinotoimintaa harjoittava, jotta kuntalisätuella ei vääristetä elinkeinotoiminnan harjoittamista ja siihen liittyvää kilpailua Rovaniemen kaupungissa.
Kuntalisän hakijalla on oltava Rovaniemen TE –toimiston palkkatukipäätös vaikeasti työllistyvän henkilön tai nuoren alle 25-vuotiaan henkilön työllistämiseen.
Kuntalisän määrä
Kuntalisän määrä vuodelle 2011 on enintään 170 €/kk 1. vuoden palkkatuen lisäksi, 500 €/kk 2. vuoden palkkatuen lisäksi ja 500 €/kk alle 25-vuotiaasta nuoresta.
Kuntalisän hakeminen
Kuntalisää tulee hakea hakemuslomakkeella Rovaniemen kaupungilta yhden kuukauden kuluessa tukityön aloittamisesta. Muussa tapauksessa tuki voidaan myöntää alkavaksi sen kuukauden alusta, jolloin hakemus on jätetty. Kuntalisästä voi hakea ennakkoa enintään kahdelta kuukaudelta henkilöä kohden.
Tarkemmat ohjeet liitetiedostossa.