Läheisneuvonpito - LNP

 

Läheisneuvonpito on strukturoitu sosiaalityön menetelmä, jossa asiakas ja hänen läheisverkostonsa tulevat osallisiksi tilanteen arvioinnin ja päätöksenteon prosessissa. Keskeistä menetelmässä on, että asiakas saa yhdessä läheistensä kanssa mahdollisuuden tilanteen ratkaisuun omista tarpeistaan ja voimavaroistaan lähtien, kuitenkin oikeutettuna tarvitsemaansa viranomaisverkoston tukeen. Samalla viranomaisverkoston toiminta selkeytyy sekä viranomaisten että asiakkaan näkökulmasta.

Läheisneuvonpidon avulla pyritään vähentämään lastensuojelussa viranomaisten ja asiakasperheen välille helposti syntyvää vastakkainasettelua ja tukemaan uudenlaisten kumppanuusrakenteiden kehittymistä. Pyrkimyksenä on uuden näkökulman saaminen ammatillisen lastensuojelutyön rinnalle ja tueksi. Tavoitteena on tehdä lastensuojelutyötä näkyvämmäksi, avoimemmaksi ja vuorovaikutteisemmaksi.

Läheisneuvonpitoprosessi käynnistyy sosiaalityöntekijän tai perheen aloitteesta, ja prosessia kutsutaan ohjaamaan perheen tilanteeseen nähden ulkopuolinen "välittäjä", koollekutsuja. Valmisteluvaiheessa koollekutsuja kartoittaa asiakasperheen kanssa perheelle tärkeät läheiset ja perheen asiassa olennaiset viranomaiset ja kutsuu heidät mukaan kokoukseen. Kokoukseen kuuluu kolme erillistä vaihetta:

  1. tiedonanto,
  2. läheisverkoston keskinäinen (ilman viranomaisia tapahtuva) neuvonpito
  3. suunnitelman esittäminen ja sen hyväksymisestä päättäminen.

Prosessiin kuuluu vielä yksi tai useampi seurantakokous, jonka avulla perheen tilannetta ja suunnitelman toteutumista seurataan. Tarkoituksena on tarjota puitteet ja välineet, joiden avulla perheellä ja sen läheisverkostolla on mahdollisuus selvittää yhdessä tilannetta, ottaa vastuuta ja osallistua päätöksen tekemiseen omassa asiassa.

Voit tilata läheisneuvonpidon suoraan läheisneuvonpidon koollekutsujilta tai verkostokoordinaattorilta.