Napapiirin, Nivavaaran ja Syväsenvaaran monitoimitalo on päätetty rakentaa, koska osa alueen nykyisistä koulurakennuksista on vanhoja ja eivät enää sovellu koulukäyttöön. Päätöksessä on huomioitu ennuste siitä, miten lapsi- ja oppilasmäärä kehittyy alueella tulevina vuosina.
Monitoimitalon ideana on taata oppilaalle yhtenäinen koulupolku esiopetuksesta peruskoulun päättövaiheeseen ja mahdollistaa perheille eri palvelut samassa pihapiirissä. Taloon tulee peruskoulu, esiopetusta, nuorisotilat, vapaa-ajan palveluja (liikuntaa, kulttuuria), kansalaisopiston ja seurakunnan toimintaa, kerhoja.
Hanke koostuu uuden monitoimitalon rakentamisesta ja Nivavaaran koulun (Asematie 1) peruskorjauksesta. Uuteen rakennukseen tulevat Napapiirin, Nivavaaran ja Syväsenvaaran nykyiset koulut ja lisäksi esiopetusta. Korjattuun Nivavaaran peruskoulun rakennukseen tulee pienten lasten koulu, joka yhdistyy uudisrakennukseen. Koulukäytöstä poistuvat rakennukset puretaan ja maa-alue jatkojalostetaan muuhun käyttöön, esimerkiksi asumiseen.
Monitoimitalon yhteyteen rakennetaan liikuntatilat, jotka palvelevat koulun ja varhaiskasvatuksen lisäksi myös turnaustoimintaa, suurten tapahtumien järjestämistä sekä tilojen iltakäyttäjiä. Myös koulualueella sijaitsevaa urheilukenttää uudistetaan ja laajennetaan. Kenttä on kouluvuoden aikana päivisin koulun ja läheisen päiväkodin käytössä sekä iltaisin laajasti vapaa-ajan toimintojen ja alueen asukkaiden käytettävissä.
Suunnitelmien mukaan talon kaikkia tiloja voidaan käyttää jokaisena päivänä viikossa ja kaikkina kellonaikoina. Opetustiloissa on tarkoitus järjestää oppituntien ulkopuolella esimerkiksi kansalaisopiston kurssitoimintaa. Lisäksi Rovaniemen seurakunnan kanssa on neuvoteltu tilojen yhteiskäytöstä aamupäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin.