Samperin kompassi

Konttisen historiaa

Konttisen kartano jokirannassa 1930-luvulla. Oikeanpuoleisen parvekkeen vieressä näkyvät Samperin kompassin sembrat. Kuva: Hellin Ruokanen, Lapin maakuntamuseon kokoelmat.

Sahateollisuuden kasvu

Suomen sahateollisuus muuttui suurteollisuudeksi vuodesta 1861 alkaen, jolloin sen harjoittamisesta poistuivat rajoitukset. Aiempaa vapaampi tullipolitiikka ja lisääntynyt puutavaran kysyntä tarjosivat uusia toimintamahdollisuuksia. Pohjois-Suomessa puuta oli jalostettu vientiä varten jo noin sadan vuoden ajan vesikäyttöisissä sahalaitoksissa.

Rovaniemen pitäjään 1780-luvun alussa perustettu Sinetän saha oli ensimmäinen Kemijoen vesistöihin rakennettu saha. Seuraavat vesisahat perustettiin vasta myöhemmin: Hakokönkään saha, Saaren saha ja Meltauksen saha saivat perustamislupansa ja etuoikeutensa vuosina 1839-46. 1800-luvun loppupuolella näiden sahojen kannattavuus heikentyi ja niiden toiminta loppui, sillä oli kannattavampaa uittaa puutavara Kemijokisuun sahalaitoksiin.

Pohjois-Suomen rikkaat metsävarannot houkuttelivat alueelle yrityksiä myös ulkomailta, erityisesti Ruotsista, Norjasta ja Hollannista. Yksi alalle pyrkinyt oli norjalainen Holst & Fleischer, joka hankki vuonna 1873 omistukseensa Kemin maalaiskunnassa sijaitsevan Junton tilan ja ryhtyi rakentamaan Karihaaran sahaa. Laitos valmistui nopeasti ja se saatiin koekäyttöön vuonna 1874.

Homman aika alkaa Lapissa

Holst & Fleischerin keulakuvana toimi metsäpäällikkö Terje Olsen, joka rakennutti Rovaniemelle Konttisen kartanon. Uljas metsäkonttori muodostui neljästä suuresta hirsirakennuksesta.

Norjalaisten ilmestyminen Rovaniemelle käynnisti ensimmäiset laajat metsätyöt. Ajanjakso tunnetaan “Olsenin homman” aikana, jolloin työmailla nähtiin norjalaisia työnjohtajia ja metsätyömiehiä sekä Oulun läänin eteläpuolelta kotoisin olevia tukinajajia. Luultavasti tähän aikaan rakennettiin myös ensimmäiset Lapin metsätyömaiden komentopaikat, eli ruukinpirtit. Komentopaikkojen ympärille rakennettiin myös alkeellisia kämppiä ja suojia miehiä ja hevosia varten.

Olsenin myötä rovaniemeläinen elämänmeno sai aivan uuden suunnan. “Homman aika” alkoi vuoden 1873 jälkipuolella ja pääsi todelliseen vauhtiinsa vuonna 1874, jolloin myös Konttisen kartano valmistui. “Olsenin hommaa” kesti vain joitakin vuosia, sillä norjalaisyhtiö teki vararikon kolmessa vuodessa. Syynä pidetään pitkälti Olsenin tuhlaavaista toimintaa ja toiminta-alueen huonoa tuntemusta. Noiden kolmen vuoden aikana Rovaniemen hoitoalueelta kaadettiin 300 000 tukkipuuta, joista miltei puolet vuoden 1875 aikana. Suurin osa savotoista oli Raudanjoen, Meltauksen ja Sinettäjoen alueella. Rovaniemeläisillä riittikin ihmettelemistä, sillä “ei edes tiedetty kuinka paljon metsätöihin oli palkattu miehiä ja hevosia”. Työvoimaa etsittiin myös muualta Suomesta ja palkka oli viisinkertainen normaaliin taksaan verrattuna.

Paikalliset ihmettelivät myös Olsenin rakentamisen suurieleisyyttä. Aluksi hän vuokrasi konttoritilat Korvasta ja Sipolasta, mutta vuoden 1874 kuluessa Alaruokasen tilan naapuriin nousi “mahtava valkoinen pytinki”. Seinähirret olivat norjalaiseen tyyliin pystyssä eikä vaakasuorassa. Tähän Konttisen kartanoon valmistui kaksi päärakennusta, varastorakennus, talli ja leipomo. Olsenin suunnitelmien suuruudesta kertoo, että valmistuneet päärakennukset olivat vasta kaavaillun päärakennuksen siipiosat. Yhtiön vararikon myötä Olsenin suunnitelmat jäivät kuitenkin puolitiehen.

Olsen riitaantui yhtiön kanssa ja poistui Rovaniemeltä oletettavasti vuoden 1874 lopulla. Hänen seuraajakseen nimettiin luutnantti Edmund Feiring, joka muutti Helga-rouvansa kanssa Konttiseen vuoden 1875 alussa. Savotat vähenivät Rovaniemen alueella merkittävästi Olsenin lähdön jälkeen, mutta elpyivät jo 1880-alkupuolella.

Kemiyhtiön alku ja sahateollisuuden nopea kehitys

Vararikon jälkeen norjalaiset perustivat uuden yhtiön nimeltään Karihaara Ångsågs Ab, mutta toiminta ei vieläkään muuttunut kannattavaksi. Vuonna 1890 yhtiö myi Suomessa olevan omaisuutensa oululaiselle Bergbomin ja Snellmanin kauppahuoneille 125 000 Norjan kruunun eli noin 180 000 silloisen Suomen markan kauppahinnalla. Suomesta hankittu omaisuus tuli norjalaisille kalliiksi, sillä heidän kerrotaan sijoittaneen Karihaaran sahaan ja sen konttorirakennuksiin yli miljoona ja Konttisen rakennuksiin 200 000 silloista Suomen markkaa.

Kauppaneuvos A. O. Snellman valmisteli myös Trävaruaktiebolaget Kemi-nimisen yhtiön perustamista. Heinäkuussa 1893 pidettiinkin perustava yhtiökokous, jossa Kemiyhtiönä tunnettu Kemi Oy perustettiin. Uuden yhtiön omistukseen siirtyivät Laitakarin, Röytän ja Karihaaran höyrysahat sekä Hakokönkään, Meltauksen ja Saaren vesisahat rakennuksineen ja varastoineen. Myös Isokylän jakokunnan kanssa tehty metsäkauppa sekä eräitä muita puun hankintasopimuksia siirrettiin uudelle yhtiölle. Omaisuuden arvo oli yhteensä 2,8 miljoonaa markkaa.

Bergbomin ja Snellmanin kauppahuoneiden lisäksi Kemiyhtiön osakkeita merkitsivät lontoolainen G. F. Neame & Co, turkulaiset kauppahuoneet C. M. Dahlström ja Gust A. Lindblom sekä eräät yksityiset henkilöt, merkittävimmällä osuudella turkulainen konsuli Alfred Jacobsson. Kauppaneuvos A. O. Snellman toimi johtokunnan puheenjohtajana ja yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1893-94. Kauppaneuvos kuoli toukokuussa 1894, mutta hän ehti voimakkaalla henkilökohtaisella panoksellaan luoda vahvan perustan Kemiyhtiölle.

Ajanjaksoa 1890-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan kuvataan Suomen sahateollisuuden “voimakkaan ja pitkäaikaisen nousun” vaiheena.Tuona aikana sahatavaran vienti kasvoi 0,3 miljoonasta standartista lähes kolminkertaiseksi. Sahateollisuus viitoitti tietä talouselämämme teollistumiselle ja vuonna 1913 lähes neljännes teollisuuden työntekijöistä työskenteli sahateollisuudessa.

Metsäteollisuuden nousun, karjatalouden kasvun sekä kaupan ja liike-elämän kehittymisen myötä Rovaniemen väkiluku kasvoi nopeasti 1800-luvun jälkipuolella . Väkiluku kaksinkertaistui kahdessa vuosikymmenessä ja kolminkertaistui neljässä vuosikymmenessä. Pitäjästä kunnaksi muuttuneen Rovaniemen väkiluku kasvoi 1870-luvulla hieman yli 4 000 asukkaasta 1900-luvun alun yli 11 000 asukkaaseen. Lisäksi Rovaniemen seudulla liikkui satoja, ellei tuhansia, henkilöitä, joita ei laskettu kunnan vakituiseen asukaslukuun. Muun muassa metsäteollisuus työllisti paljon muualta tulleita. Osa heistä jäi sittemmin pysyvästi pohjoisen selkosille asustamaan.

Sahateollisuuden kehittyessä rivakasti 1800-luvun lopulla Rovaniemestä kasvoi pohjoisen metsätöiden ja puunhankinnan keskusalue.

Hugo Richard Sandberg, eli “Iso-Samperi”

Kemiyhtiön kasvavien puunhankintojen suunnittelu sekä metsä- ja uittotöihin liittyvät lukuisat käytännölliset järjestelyt olivat erittäin vaativia tehtäviä jo pelkkien pitkien välimatkojen vuoksi. Lapin erämaissa sijaitseville työmaille, eli savotoille, ei ollut tiestöä eikä puhelinyhteyttä. Puutetta oli myös majoitus- ja yöpymispaikoista sekä osaavista hakkuu- ja uittotyömiehistä sekä tukkien ajajista. Lisäksi monisatapäisten mies- ja hevosmäärien huoltoon oli harvaan asutuilla seuduilla kiinnitettävä erityistä huomiota.

Tienraivaajana tässä työssä toimi Kemiyhtiön ensimmäisenä metsäpäällikkönä toiminut metsänhoitaja Hugo Richard Sandberg, josta kerrotaan pitkin Peräpohjolaa tarinoita niin “Iso-Samperina”, “Lapin leivän isänä” kuin “Lapin kuninkaana”.

Sandberg perusti ensimmäisen päämajansa Kemijärvelle voidakseen paremmin valvoa yhtiön ensimmäisiä työmaita. Vuonna 1900 hän siirsi toimipaikkansa Rovaniemelle Konttisen kartanoon.

Kemiyhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg eli Iso-Samperi (1849-1930). Kuva: Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry.

Sandbergin kerrotaan olleen suurten linjojen mies. Ritva-Liisa Sumun mukaan “hän oli liki kaksimetrinen, pitkä rujoluinen voimanpesä, jonka kapeille kasvoille suuren leukaluut antoivat päättäväisen leiman ja jonka pienet, karhumaisen pistävät silmät seurasivat puhekumppania herkeämättä. Suuttuessaan Iso-Samperi, eli Ukko-Samperi, niin kuin kansa häntä kutsui, kasvoi pituutta vielä pari tuumaa lisää ja nosti yhdellä kädellä miehen kevyesti seinää vasten. Kun muut metsästivät oravia, Iso-Samperi ampui karhuja… kun Iso-Samperi oli päättänyt panna jätkän kuriin, ja niin hän myös pani.”

Sandberg osallistui virkatyönsä lisäksi monella tavalla yhteisten asioiden hoitoon. Hänet valittiin mm. säätyvaltiopäiville ja Rovaniemen kunnanvaltuustoon, jossa hän toimi vuoteen 1919 asti. Säätyvaltiopäivillä hän jätti 9.2.1900 rovaniemeläisten anomuksen rautatien rakentamisesta ja hänen aloitteestaan Jalmari Castrén teki tutkimuksen Rovaniemen rautatien kannattavuudesta.

Sandberg toimi myös oppikoulun kouluneuvoston puheenjohtajana ja jäsenenä sekä lahjoitti koulun pohjarahastoksi 350 silloista markkaa. Lisäksi hän sai VPK:lta kunniamerkin toiminnastaan sen johtokunnan jäsenenä ja toimi avainhenkilönä sähköjen hankkimisessa Rovaniemelle.

Sandberg jäi Kemiyhtiöstä eläkkeelle vuonna 1914 ja hänen seuraajakseen nimettiin metsänhoitaja K. A. Fellman. Sandberg kuoli Tammisaaressa 2.10.1930 ja on haudattu Rovaniemen III hautausmaalle.

Lähteet:
Enbuske, Matti (1997): Rovaniemen historia. Jokivarsien kasvatit ja junantuomat 1721-1990.
Auer, Jaakko (1968): Puunjalostusta pohjolassa - Kemi Oy vuosina 1893-1968.

Konttisen puiston "Samperin Sembrat"

Alkuperäinen teksti: Risto Jalkanen, MMT, FT, dosentti, Silva Lapponica Oy:n toimitusjohtaja

Konttisen puiston suurikokoiset havupuut ovat mäntyjä. Puita kutsutaan ’Samperin sembroiksi’, mutta ovatko ne sembroja eli sembramäntyjä ja ovatko ne peräisin Siperiasta?

Puun kasvua ja ikää voidaan selvittää kairaamalla. Kuvassa Risto Jalkanen tekee Samperin sembroille ikämääritystä keväällä 2022. Kuva: Marja Jalkanen, Silva Lapponica Oy.

Mäntylajeja on paljon 

 Maapallolta tunnetaan noin 110 puu- tai pensasmaista mäntylajia. Muutamia lajeja lukuun ottamatta ne ovat kotoisin pohjoiselta pallonpuoliskolta. Valtaosa lajeista on peräisin Pohjois-Amerikasta ja etenkin sen lounaisosista ja Väli-Amerikasta sekä Kaakkois-Aasiasta. Euroopasta tunnetaan 11 lajia ja Suomesta vain yksi: kotimainen mänty (Pinus sylvestris), lyhyesti vain mänty.

Mäntylajeja voidaan erotella toisistaan mm. sillä perusteella, kuinka monta neulasta puulla on kääpiö- eli lyhytversossa. Neulaset kiinnittyvät kasvaimeen ja siten oksaan kääpiöverson kautta. Kotimainen mänty kuuluu ns. kaksineulasmäntyihin, joiden kääpiöversossa on tavallisesti kaksi neulasta, mistä juontuu termi neulaspari.

Valtakadun varrella sijaitsevan Konttisen puiston männyillä kääpiöversossa on tavallisimmin viisi neulasta. Puut ovat siten ns. viisineulasmäntyjä. Sellaisia ei Suomessa kasva luontaisesti, joten alkuperältään puut ovat ulkomaisia, ihmisen tänne siirtämiä.

Keisarillisen senaatin päätöksellä sembroja Suomeen

 Lähes kaikki sembrat Rovaniemellä ovat siperiansembroja. Tähän on ollut kaksi keskeistä syytä. Vaikka myös alppisembra kasvaa Lapissa puumaiseksi varsin vähäisin ongelmin, peuken tapaan sekin on kovin eteläinen laji Lapin ilmastoon. Sen sijaan mantereisen Siperian ja Luoteis-Venäjän sembrat esiintyvät luontaisesti mm. samoilla leveysasteilla, siis valoisan kesäyön alueella, Rovaniemen kanssa. Pohjoisimmat siperiansembrat kasvavat lähes yhtä pohjoisessa Siperiassa kuin kotimainen mänty Lapissa. Kasvuolosuhteet ovat siten varsin samankaltaisia Suomeen verrattuna.

Vaikka siperiansembroja oli viljelty Suomessa puutarhoihin ja puistoihin jo 1700-luvun lopulla, niiden yleistymiseen Suomessa vaikuttivat erityisesti valtiovallan toimenpiteet 1800-luvun lopulla. Tuolloin nimittäin sembroja määrättiin viljeltäväksi Suomessa tuottamaan lisäravintoa kansalle mahdollisten uusien katovuosien varalle. Määräyksen taustalla olivat ankarat nälänhätävuodet 1860-luvulla. Erityisesti sembraistutuksia toteutettiin uuden ja kehittyvän rautatieverkoston asemien ympäristöihin. Muutenkin 1800-luvun lopulla alkanut puistoinnostus kaupungeissa ja hautausmailla lisäsi sembrojen määrää.

Metsähallituskin ryhtyi torjumaan mahdollista tulevaa nälänhätää kokeilemalla sembran kylvöä Kainuussa vuosina 1870–1891.

Sembran siemenet ovat erittäin rasva- ja valkuaisainepitoisia ja suurikokoisia muihin havupuiden siemeniin verrattuna. Siemenissä on paljon mm. B-vitamiineja, joilla on ollut suuri merkitys Siperian nomadikansoille. Etu sekin, että sembra tuottaa suuren käpysadon jo varsin nuorella iällä.

Mikä sembralaji?

Sembralajien erottaminen toisistaan on hieman vaikeampaa kuin niiden ja peukemännyn erottaminen. Ilman erityisiä maapohja- tai muita ongelmia rovaniemeläisen siperiansembran latvus on tuuhea, laaja, tummanvihreä ja pitkäoksainen. Alppisembra on kapeampi, hennompi, harsumpi, lyhytoksaisempi ja kalpeampi. Molemmat lajit kasvavat mallikkaasti ja kauniisti väljissä taajamaympäristöissä. Lajieroina pidetään myös neulasten pihkatiehyeiden lukumäärää.

Lopputulemana edellistä lajikuvauksista ja havainnoista totean, että Konttisen puiston männyt ovat alkuperältään siperialaisia, siis siperiansembroja.

Suuret, mahdollisesti Rovaniemen vanhimmat siperiansembrat kasvavat Hirvaalla toimineen Rovaniemen metsäopiston pihapiirissä. Ne on istutettu vuonna 1907. Suurikokoisia sembroja on myös mm. Metsäntutkimuslaitoksen vanhan virkatalon (Eteläranta 55) lähellä, mutta ne on viljelty vasta Lapin sodan jälkeen.

Kivalon tutkimusmetsän puulajipolulla voi nähdä metsikkötasolla sekä siperian- että alppisembraa. Edellinen on istutettu v. 1981, jälkimmäinen jo v. 1930. Puulajipolun sveitsiläisalkuperäinen alppisembrametsikkö lienee Lapin vanhin.

Mistä Iso-Samperi sai idean sembrojen istutukseen?

Jo opintojensa aikana Samperi tutustui oppilaitosten ympäristön kookkaisiin siperiansembroihin. Lisäksi hän näki sembroja lukuisilla metsästys- ja kartanomatkoillaan eteläisessä Suomessa, missä siperiansembroja oli viljelty jo 1700-luvun loppupuolella.

Hän on ollut myös hyvin tietoinen valtion kehotuksesta viljellä sembraa ravintotaloudellisista syistä. Ehkä tämäkin vaikutti hänen päätökseen hankkia sembroja Konttiseen. Terveen sembran kaunis latvus kieltämättä houkuttelee viljelemään lajia jo sen komeuden takia.

Samperin sembrat pääilmansuunnissa?

Konttisen sembroja on yhteensä viisi, joista yksi on keskellä ja neljä sen ympärillä. Puiden etäisyydet keskipuusta vaihtelevat. Etelä-pohjoissuuntaiset puut ovat rivissä ja lähes pääilmansuunnassa. Sen sijaan itä–länsi -suuntaiset puut, kylläkin rivissä, poikkeavat selvästi pääilmansuunnista. Kun lisäksi itä–länsi -suuntaisten puiden keskinäiset etäisyydet ovat suurempia kuin etelä–pohjoissuuntaisilla puilla, puiden muodostama kuvio voisi pikemminkin kuvata esimerkiksi länteen osoittavaa nuolta kuin kompassia. Luotetaan kuitenkin perimätietoon, että puut on sijoitettu pääilmansuuntiin.

Jos Samperi olisi ideoinut ja ollut mukana perustamassa ’kompassia’, mitä on mahtanut olla tämän idean takana? Metsäpäällikkökautensa loppuaikoina Samperilla oli huomattavia henkilökohtaisia murheita perhepiirissä, joiden voisi ajatella muokanneen vahvasti tätä suurta metsäherraa ajattelemaan elämälleen uusia suuntia. Ja mikä sen paremmin suuntia symboloisi kuin kompassi. Jos näin olisi, puut olisi istutettu aivan hänen Konttisen kautensa lopussa.

Mistä taimet ovat peräisin ja milloin ne on istutettu?

Siperialaista alkuperää olevat sembrat on istutettu Konttisen kartanon maille – nykyisen Angry Birds -puiston koillissivustalle – todennäköisimmin Samperin asuessa kartanossa eli ajanjaksolla 1900–1914.

Koska sembrojen tarkasta istutusajankohdasta ja siten puiden iästä ei ole tarkkaa tietoa, tehtiin niille ikämääritys kairaustutkimuksen avulla. Kairanlastuista voidaan määrittää vuosilustojen määrä. Näytteet otettiin noin puolen metrin korkeudelta maasta.

Itäisimmässä sembrassa lustoja oli 103 kpl ja keskipuussa 104. Puiden ikä kairauskorkeudella oli siis 103–104 vuotta. Toisin sanoen puut olivat saavuttaneet kairauskorkeuden vuonna 1918 tai 1919. Kun vanhimmat lustot olivat ylivoimaisesti leveimpiä, jopa 5–6 mm, myös puiden tai tuohon aikaan taimien pituuskasvujen on täytynyt olla hyviä. Tämä taas tarkoittaisi sitä, että puilla ei ole mennyt kovin montaa vuotta kairauskorkeuden, siis puolen metrin korkeuden saavuttamiseen. Tämä tukee puiden istuttamisvaihtoehtoa.

Luontaisesti syntyneiden sembran taimien kehitys on hidasta; kymmenen vuoden iässäkin ne ovat vielä varsin pieniä, tuskin puolta metriä. Taimitarhataimilta aikaa kuluu vain muutamia vuosia, ehkä 3–4 vuotta. Jos viljely toteutettiin istuttamalla, istutus olisi voinut ajoittua vuosiin 1914–1916. Jos ’kompassi’ olisi perustettu kylväen – mikä olisi pitänyt toteuttaa isommalla kuin viidellä siemenellä – puiden ikään pitäisi lisätä noin 10 vuotta.

Samperin oli helppo hankkia niin taimet kuin siemenetkin Metsäoppilaitoksen taimitarhalta Hirvaalta, missä oppilaitosrakennusten ympärille istutettiin sembroja jo vuonna 1907.

Ikämääritysten perusteella sembroja ei ole voitu viljellä Terje Olsénin kaudella 1870-luvulla. Siihen puut ovat aivan liian nuoria.

Pätkä Samperin sembran kairanlastua vuosilustoineen. Kuva: Risto Jalkanen, Silva Lapponica Oy