Missä ja milloin voin osallistua?

Voit osallistua siivoustalkoisiin silloin, kun sinulle parhaiten sopii! Voit valita päivän ja kellonajan itse. Voit poimia roskia itsenäisesti tai ystäväsi kanssa kävelylenkin yhteydessä, organisoida taloyhtiön siivouspäivän tai järjestää vaikkapa asukasyhdistyksen voimin siivoustalkoot. 

Voit siivota omaa lähiympäristöäsi tai esimerkiksi metsäisempiä virkistysalueita tai puistojen laita-alueita. Huomioithan, että kaupungin leikkipuistot ja rakennetut puistot kuuluvat Alltimen kunnossapitosopimuksen piiriin. Mikäli huomaat esimerkiksi leikkipuiston kunnossapitoon liittyvää parannettavaa, voit jättää siitä suoraan palautetta palautejärjestelmämme kautta.


Näin osallistut yksin tai ystäväsi kanssa

  • sopikaa yhteinen ulkoiluhetki ja varustautukaa roskien keräämiseen tarvittavilla suojavälineillä
  • voitte myös osallistua alueenne asukasyhdistyksen tai muun tahon järjestämään siivoustapahtumaan
  • jos mahdollista, lajitelkaa keräämänne roskat ennen roska-astioihin vientiä
  • jaa kuva siivoushetkestänne somessa tunnisteilla #roskatonrovaniemi, arvomme kaikkien kuvia jakaneiden kesken pienen Rovaniemi-tuotepalkinnon 

Roskapihtien lainaaminen kirjastosta:

  • Rovaniemen kaupunginkirjastolla on lainattavissa 26 kappaletta roskapihtejä. Lainaamiseen tarvitset kirjastokortin. Pihtien laina-aika on yksi viikko eli 7 vuorokautta. Voit lainata roskapihtejä Asemakirjastolta sekä Muurolan, Ounasrinteen ja Saarenkylän kirjastoista. Voit tarkistaa roskapihtien saatavuuden verkkokirjastosta osoitteesta lapinkirjasto.finna.fi.


Näin järjestät siivoustempauksen yhdistyksesi kanssa

  • sopikaa yhteinen tempauspäivä
  • markkinoikaa tapahtumaanne esimerkiksi sosiaalisessa mediassa sekä kaupungin tapahtumakalenterissa
  • jakakaa kuvia talkoistanne sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roskatonrovaniemiarvomme kaikkien kuvia jakaneiden kesken pienen Rovaniemi-tuotepalkinnon 

Roskapihtien lainaaminen:

  • Yhdistysten talkoisiin on mahdollista lainata roskapihtejä Rovaniemen Kansalaistalolta sekä Osviitasta.  
  • Kansalaistalo (Rovakatu 23): sovi varauksesta ja pihtien noudosta järjestöneuvojan kanssa: p. 0400 246 210, arkisin klo 10-16
  • Osviitta (Koskikatu 19): sovi varauksesta ja pihtien noudosta p. 016 322 6800, ma-to 9.00-16.30, pe 9.00-15.30. 

Roskien keräys:

  • Mikäli yhdistyksenne kerää suuren määrän roskia, paikalle voidaan toimittaa erikseen sovittaessa roskalava tai hakea peräkärryllä roskia pois. Olethan tästä etukäteen yhteydessä kaupunkiin: (p. 0406214231, riitu.pirkkalainen@rovaniemi.fi). Roskalavoja on rajattu määrä. 

Jos järjestät siivoustalkoot työyhteisösi tai taloyhtiösi kanssa

  • sopikaa yhteinen talkoopäivä
  • tiedottakaa päivästä yhtiönne asukkaita tai työyhteisönne jäseniä
  • kerätkää roskat taloyhtiön omiin roska-astioihin, tontin omistajalle kuuluu vastuu oman tonttinsa siisteydestä
  • jakakaa kuvia talkoistanne sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roskatonrovaniemi, arvomme kaikkien kuvia jakaneiden kesken pienen Rovaniemi-tuotepalkinnon 

Kannustamme kaikkia paikallisia yrityksiä ja taloyhtiöitä osallistumaan siivoustalkoisiin ja huolehtimaan oman kiinteistönsä ja sen ympäristön siisteydestä.

Yhteystiedot

Residuumin kattavasta lajitteluoppaasta voit hakea lajitteluohjeet eri jätteille. Haku kertoo jätteen jätelajin sekä paikat, joihin kyseisen jätteen voi viedä. Huomaathan, että ympäristöstä kerätyt roskat ovat usein niin likaisia, ettei niitä ole järkevää lajitella. 

Napapiirin Residuumin Lajitteluopas

Kaupunki koordinoi koko kaupungin siivoustalkoiden järjestelyjä. Huomioithan, että jokainen organisoiva taho vastaa itse oman tapahtumansa markkinoinnista ja käytännön järjestelyistä. 

Yhteyshenkilöt:

Riitu Pirkkalainen, osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija, p. 040 621 4231
Vilma Blomberg, osallisuuskoordinaattori, p. 040 356 1578

Lajitteluohjeet, kierrätysasemat ja ekopisteet

Napapiirin Residuumin lajitteluoppaan avulla voit kätevästi selvittää, miten eri jätteet lajitellaan. Lisätietoa lajittelusta löydät Napapiirin Residuumin jäteneuvonta-sivuilta.

Kierrätyspuisto Residuumiin voit tuoda maksutta monia lajiteltuja jätteitä. Voit tarkistaa maksuttomien jätteiden listan Residuumin verkkosivuilta. Kierrätyspuisto on avoinna talvikaudella (viikot 40-17) ma-pe klo 7-17 ja kesäkaudella (viikot 18-39) ma-pe klo 7-18 sekä viitenä peräkkäisenä lauantaina 10.5.-7.6. klo 9-14. Kierrätyspuistossa sijaitsee myös puutarhajätettä vastaanottava Hyötykieppi. Lisätietoa kierrätyspuiston toiminnasta sekä ajo-ohjeet löydät Napapiirin Residuumin verkkosivuilta. 

Rovaniemellä sijaitsevien ekopisteiden paikat voit tarkistaa kierrätys.info-sivustolta. Ekopisteille voi viedä paperit, kartongit, pakkauslasin ja pienmetallin sekä muutamalle pisteelle kotitalouksien muovipakkaukset.

Siivoustalkoot sosiaalisessa mediassa
16.06.2025
🌱 Kiitos siististä menosta! 🌱 Vuotuiset kaupungin siivoustalkoot kokosivat jälleen yhteen rovaniemeläisiä pitämään huolta ympäristöstään 💚 muun muassa tällaisia tapahtumia siivoustalkoot pitivät sisällään! 1. Koskipuistossa järjestettiin vilttikirppis ja roskatalkoot. Puistossa vieraili noin 200 ihmistä, myyjiä oli parhaimmillaan 16 ja roskia kerättiin ainakin 8 pussia! 🧺 Kuvassa Sisu ja Jari Tanaka 2. RoPS:n urheiluvarusteiden kierrätyspiste keräsi kiitosta – moni ei meinannut uskoa, että laadukkaita varusteita sai ihan ilmaiseksi ⚽ 3. Siivousta tehtiin myös omatoimisesti ympäri Rovaniemeä. Hirvaalla vanhempainyhdistyksen talkoissa lapset ja aikuiset keräsivät innolla roskia – aina autonrenkaista jäätelöpapereihin 🍧 Kuvassa Essi Laakkonen ja Outi Kurtti 🎉 Arvonnan voittajalle on ilmoitettu – kiitos kaikille osallistujille! #roskatonrovaniemi #arktinenkotikaupunki #arktinenpääkaupunki @napapiirin_residuum@pidalappisiistina
Rovaniemi - Arctic capital
27.05.2025
Ihan mun lemppari puuhaa on kerätä roskia pois luonnosta. Kaikenlaista jätettä tuli vastaan…Pizzalaatikoita, paperipusseja, karkkipapereita, pipo, hanska ym. Löytyi sieltä myös hieno luu saksalaisten sodanaikaiselta parakkialueelta. Mahtoiko olla ihmisen vai eläimen😊 Pidetään metsät ja ympäristöt puhtaina👍 #roskatroskiin #roskatonrovaniemi
lillipeltonen
27.05.2025
Tänään tartuimme koko talon voimin roskapihteihin ja siivosimme yhdessä pihapiirimme roskista. Kun urheiluopistomme sijaitsee näin lähellä luontoa ja metsää, velvoittaa se meitä pitämään huolta ympäristöstä myös arjen keskellä.🌲 Luonto antaa meille paljon – rauhaa, tilaa liikkua ja oppia. On vähintä, että vastaamme siihen huolenpidolla.🍃 #Santasport #SportistiParempi #Rovaniemi #RoskatonRovaniemi #Urheiluopisto #LuonnonMonimuotoisuus #Vastuullisuus
santasport
26.05.2025
roivihreat
25.05.2025
Kiitos kaikille osallistujille ja Rovaniemen kaupungille vilttikirppis- ja roskatalkookokeilusta Koskipuistossa! Aurinko helli ja lehdetkin puhkesivat puihin kuin varkain leppoisan päivän aikana 🌿🌞 Päivän aikana puistossa vieraili parisensataa ihmistä, myyjiä oli parhaimmillaan 16 ja roskapihtien varressa heilui ainakin 14 pientä ja isompaa ihmistä. Roskia kerättiin vähintään 8 pussia rannan ja puiston alueelta, ja suurin osa jälleen kerran tupakannatsoja, nikotiini- ja nuuskapusseja sekä nuuskarasioita. Hyvänä kakkosena röökituotteiden jälkeen eväs- ja pikaruokaroska. Ensimmäinen, varovainen kokeilu kaupunkilaisten omaehtoiselle puistotapahtumalle oli tosi antoisa, ja toivottavasti saataisiin kirppis- ja talkoopäivästä vaikka kerran-pari kuussa oleva kesäperinne myös Rovaniemelle! Pysyisi uimarantakin ehkä vähän siistimpänä ja käyttökelpoinen tavara kiertäisi, eikä päätyisi niin helposti jätteeksi? PS: Myös leivonnaisia ja käsitöitä oli myyjillä kaupan. Näissä kuvissa hymyilevillä Sisu ja Jari Tanakalla oli niin kauniita nallekeksejä myynnissä, että me joudutaan laittamaan ne johonkin vitriiniin toimistolle, kun ei hennota niitä mussuttaa! #pidalappisiistinä #siisteintäikinä #koskipuistonvilttikirppis #rovaniemi #roskatonrovaniemi cityofrovaniemi napapiirin_residuum
pidalappisiistina
22.05.2025
sprrovaniemi järjesti kanssamme tänään roskien keräystalkoot Lähteentiellä. Osallistuimme tällä tempauksella cityofrovaniemi #roskatonrovaniemi haasteeseen. Nyt on taas mukavan siistiä 🤩. Kiitos ahkerat kerääjät 💪.
sprlappi
21.05.2025
Tule viettämään keväistä kirppispäivää Rovaniemen Koskipuistoon! 🌞 🌱 Lauantaina 24.5. klo 11–15 Koskipuiston nurmialueella kirppistellään, siivotaan ja nautitaan keväisestä tunnelmasta! Myy käytettyjä aarteita, tee löytöjä, osallistu roskatalkoisiin tai tule muuten vain viihtymään! ♻️ Hyväkuntoisia urheiluvälineitä ja -tekstiilejä voi lisäksi viedä RoPSin keräykseen keskuskentälle klo 15 alkaen. Tavarat jaetaan eteenpäin paikan päällä. 👉🏼 Katso lisätiedot rovaniemi.fi tapahtumakalenterista! 📝 Myyjän muistilista: ✔️ Ei paikkavarauksia – tuo paikalle vilttisi, pieni kokoon taitettava pöytä tai rekki ✔️ Tuo vain sen verran tavaraa, minkä jaksat kantaa paikalle ja sieltä pois ✔️ Paikan päälle ei saa ajaa autolla, eikä paikalle saa pystyttää mitään rakennelmia ✔️ Ethän jätä myymättömiä tai rikkinäisiä tavaroita jätepisteeseen, vaan viet ne asianmukaiseen kierrätykseen tapahtuman jälkeen ✔️ Paikalla ei ole sähköä eikä vesipistettä – avotuli ja grillit kielletty ✔️ Voit soittaa musiikkia pienellä kaiuttimella tai musisoida itse, kunhan huomioit muut #roskatonrovaniemi
napapiirin_residuum
20.05.2025
🌞 Tule viettämään keväistä kirppispäivää Koskipuistoon! 🌞 🌱 Lauantaina 24.5. klo 11– 15 Koskipuiston nurmialueella kirppistellään, siivotaan ja nautitaan keväisestä tunnelmasta! Myy käytettyjä aarteita, tee löytöjä, osallistu roskatalkoisiin tai tule muuten vain viihtymään! ♻️ Hyväkuntoisia urheiluvälineitä ja -tekstiilejä voi viedä myös RoPSin keräykseen keskuskentälle klo 15 alkaen. Tavarat jaetaan eteenpäin jo paikan päällä. 📝 MYYJÄN MUISTILISTA ✔️ Ei paikkavarauksia – tuo vilttisi, pieni taitettava pöytä tai rekki ✔️ Tuo vain sen verran tavaraa, minkä jaksat kantaa paikalle ja sieltä pois ✔️ Paikan päälle ei saa ajaa autolla, eikä paikalle saa pystyttää mitään rakennelmia ✔️ Ethän jätä paikalle myymättömiä tai rikkinäisiä tavaroita, vaan vie ne asianmukaiseen kierrätykseen tapahtuman jälkeen ✔️Paikalla ei ole sähköä eikä vesipistettä – avotuli ja grillit kielletty. ✔️ Voit soittaa musiikkia pikkukaiuttimella tai musisoida itse, kunhan huomioit muut. #rovaniemi #roskatonrovaniemi #koskipuistonvilttirkirppis #kirpputori
Rovaniemi - Arctic capital
19.05.2025
Tule viettämään keväistä kirppispäivää Rovaniemen Koskipuistoon! 🌞 🌱 Lauantaina 24.5. klo 11–15 Koskipuiston nurmialueella kirppistellään, siivotaan ja nautitaan keväisestä tunnelmasta! Myy käytettyjä aarteita, tee löytöjä, osallistu roskatalkoisiin tai tule muuten vain viihtymään! ♻️ Hyväkuntoisia urheiluvälineitä ja -tekstiilejä voi lisäksi viedä RoPSin keräykseen keskuskentälle klo 15 alkaen. Tavarat jaetaan eteenpäin paikan päällä. 👉 Katso lisätiedot Rovaniemi.fi-tapahtumakalenterista! 📝 Myyjän muistilista: ✔️ Ei paikkavarauksia – tuo paikalle vilttisi, pieni kokoon taitettava pöytä tai rekki ✔️ Tuo vain sen verran tavaraa, minkä jaksat kantaa paikalle ja sieltä pois ✔️ Paikan päälle ei saa ajaa autolla, eikä paikalle saa pystyttää mitään rakennelmia ✔️ Ethän jätä myymättömiä tai rikkinäisiä tavaroita jätepisteeseen, vaan viet ne asianmukaiseen kierrätykseen tapahtuman jälkeen ✔️ Paikalla ei ole sähköä eikä vesipistettä – avotuli ja grillit kielletty ✔️ Voit soittaa musiikkia pienellä kaiuttimella tai musisoida itse, kunhan huomioit muut #roskatonrovaniemi #koskipuistonvilttikirppis #rovaniemi #hiilineutraalirovaniemi #pidälappisiistinä #siisteintäikinä #talkoot ropsrovaniemi
pidalappisiistina
15.05.2025
Rovaniemen siivoustalkoot ovat käynnissä – tule mukaan talkoisiin! 🧤🗑️ Nyt on täydellinen hetki napata roskapussi mukaan vaikkapa lenkille ja siivota yhdessä kaupunkimme ympäristöä. Siivoustalkoissa tärkeintä on saada roskat pois luonnosta, ja jos mahdollista, laittaa materiaalit kiertoon. Napapiirin Residuum on mukana kannustamassa kaikkia siivoamaan lähiympäristöä, ja miksei inspiroitumaan myös oman kodin ja pihan siivouksesta! Muista nämä lajitteluvinkit: ♻️ Lajittelu helpottaa jätteiden kierrätystä, ja jo keräysvaiheessa kannattaa varata eri pussit esimerkiksi pulloille ja tölkeille, muoville, metallille, lasille ja sekajätteelle. Jos roska on erityisen likainen, se tulee aina lajitella sekajätteeseen materiaalista riippumatta. ♻️ Pantilliset pullot palautetaan kauppoihin. ♻️ Muovikääreet ja karkkipaperit kuuluvat muovipakkauksiin, jos eivät ole erityisen likaisia. ♻️ Kartonkiset ja paperiset pakkaukset, jos puhtaita, menevät kartonkipakkauksiin. ♻️ Likaiset ja märät roskat lajitellaan sekajätteeseen. ♻️ Tekstiilit, kuten hanskat, lajitellaan sekajätteeseen. ♻️ Tupakantumpit ja nuuskapussit kuuluvat aina sekajätteeseen. Roskapihtejä voi lainata kirjastosta. Talkooporukat voivat lainata pihtejä Osviitasta tai Kansalaistalolta. Siivoustalkoissa jokaisen panos on tärkeä - tehdään kaupungista yhä viihtyisämpi paikka! 💚 #roskatonrovaniemi cityofrovaniemi pidalappisiistina
napapiirin_residuum
14.05.2025
Hyvä läjä saatiin roskia kasaan siivoustalkoilla! Suuri kiitos jokaiselle, joka oli mukana tai keränny roskia jo aiemmin🤩 Myös heille jotka keräävät jatkossakin roskia! Muistakaahan viedä roskat lähimpään roskikseen tai kotiin asti. #hirvas #hirvaanvanhemmatry #rovaniemi #roskatonrovaniemi
hirvaanvanhemmatry
13.05.2025
Today’s elf mission: full trash bags, happy nature! 🌎🌱🗑️ Head outside, and if you spot a lonely candy wrapper on your walk, pick it up and give your local area a little love too. Let’s do this together and take good care of nature, all year round! ♻️🌍✨🌿💛 #santaclausoffice #santaclausvillage #arcticcircle #visitrovaniemi #roskatonrovaniemi #litterpicking #takecareofnature
santaclausoffice
Näytä lisää

Muista turvallisuus

Jotta siivoustalkoot sujuvat turvallisesti, ota huomioon nämä asiat:

  • käytä suojakäsineitä roskia kerätessäsi
  • käytä tarvittaessa huomioliivejä, mikäli keräät roskia katujen varsilta
  • vilkkaiden katujen välikaistat kuuluvat Alltimen huoltosopimuksen piiriin, näille alueille yksityishenkilöiden ei kannata mennä keräämään roskia

Mukana järjestelyissä

Siivoustalkoiden organisoinnissa ovat mukana Rovaniemen kaupunki, Napapiirin Residuum Oy, Alltime Oy, Pidä Lappi Siistinä ry ja Rovaniemen Kansalaistalo.