Lääninhallituksen kortteli on täynnä tarinoita ja aarteita

Osana kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskusta läähinhallituksen kortteli sisältyy Suomen merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Tämä 1940-luvun lopulla tuhkasta noussut alue rakennuksineen, irtaimistoineen, työntekijöineen ja asukkaineen on paitsi arvokas osa Rovaniemen tarinaa, myös täynnä inhimillisiä tarinoita ja muistoja. Tässä kolme niistä.

Teija Pietikäinen (os. Anneberg) asui vuosina 1963-1977 perheineen lääninhallituksen henkilökunnalle tarkoitetuissa, vuonna 1949 valmistuneissa kerrostaloissa osoitteessa Valtakatu 2. 

Perhe oli saanut talosta asunnon, koska Kaisu-äiti työskenteli samassa pihapiirissä sijaitsevassa toimistossa kanslistina. Hänen työpisteensä oli muuttunut lääninhallituksen talosta nk. uittoyhdistyksen toimitaloon vuonna 1971, kun Lapin lääninrakennustoimisto muuttui silloin Lapin piirirakennustoimistoksi. Talo sijaitsee Ounaskosken sillan kupeessa ja on yksi harvoista sodasta säilyneistä rakennuksista. 

Virkamiesten asuntoihin oli rakennettu keittiön kylkeen huone kotiapulaiselle, sillä tuohon aikaan äitiyslomat olivat lyhyet ja lastenhoitoapua tarvittiin. Kotiapulainen oli hyvin yleinen ihan tavallisissa virkamiesperheissä. Myös Annebergeilla työskenteli ja asui useampikin kotiapulainen. 

Näin Teija muistelee lapsen silmin Lääninhallituksen eli lasten kesken Länkkärin elämää: 

"Lapsia oli paljon ja pihaleikkeihin osallistuivat pojat ja tytöt yhdessä. Hyppäsimme narua B- ja A-talojen välissä tai lääninhallituksen portailta joelle päin. Suosikkeja olivat myös pesäpallo ja nelimaali. Mukana leikeissä oli lapsia jokaisesta kolmesta talosta. Myös kaverit eri puolilta kaupunkia tulivat Länkkärille leikkimään. Isoa hiekkalaatikkoa ja penkkejä ympäröivät ihanat sireenipensaat - niitä ei enää ole. Tuohon aikaan emme tienneet, että niiden oikea nimi on syreeni.

Pihaleikit jatkuivat myös lääninhallituksen pylväskäytävällä, jossa hypättiin twistiä ja leikittiin hippasta. 

Talon asukkaiden yhteinen sauna lämpesi pitkään puilla. Puukuorma tuli meidän olohuoneemme  ikkunan alle. Kellarin yläikkuna avattiin ja puut pudotettiin siitä kellariin. Saunapäivä ja keltainen jaffa olivat juhlahetkiä. Myös pyykkipäivinä kävi kellarissa iloinen puheensorina, kun kolmen talon naiset tulivat porukalla pyykille. 

Meidän talomme kellarissa pojat pelasivat pingistä ja siellä kävi myös Konttisen kentän toisella laidalla sijaitsevassa Kemijoki Oy:n talossa asuvia poikia mm. Mika Oksman, joka pärjäsi lajissaan myöhemmin kansallisella, ellei peräti kansainväliselläkin tasolla.

Korkeammassa lääninhallituksen virassa olevan perheen poika kävi tyttöystävänsä kanssa valkoisissa tennisasuissa Konttisen urheilukentän alla sijaitsevalla kentällä pelaamassa tennistä. Ihailimme heidän tyylikkyyttään. 

A-talossa asuivat erikoiset ikäsiskot. Me lapset kävimme käärimässä heille sätkiä ja saimme palkaksi karkkia tai kolikoita. Persoonia ja hullunhauskoja sattumuksia tässä pihapiirissä riitti!"

Esa Tikkala lapsuudenkotinsa portailla. Nelihenkisellä perheellä oli käytössään 30 neliötä. 

Pitkän uran Rovaniemellä Lyseonpuiston lukion musiikinopettajana ja säveltäjänä tehneen Esa Tikkalan Paavo-isä sai vuonna 1950 työpaikan puilla lämpiävän lääninhallituksen rakennusten lämmittäjänä. Nelihenkinen perhe sai muuttaa korttelin hirsirakennukseen, joka sijaitsi maaherran asunnon pihapiirissä.

- Meillä oli käytössämme yksi kamari ja keittiö eli koko perheelle 30 neliötä. Etuja oli kuitenkin paljon. Pihapiiri oli upea puistomaisine pihoineen Kemijoki-näkymin. Äiti oli innokas kukkien kasvattaja ja sienien poimija. Niitä hän poimi myös yhdessä maaherran rouva Hannulan kanssa, jonka kanssa he olivat ystävystyneet, Tikkala muistelee. 

Tämä ei ehkä ollut ihan tavallinen ystävyyssuhde, sillä lääninhallituksella elettiin tuohon aikaan luokkayhteiskunnan normien mukaan: Huipulla olivat maaherra, lääninneuvos ja muut korkeat virkamiehet. Seuraavaksi tulivat konekirjoittajat, joiden avoimista ikkunoista kaikuva kirjoituskoneen napsutus oli tuttu ääni korttelissa.

- Me kuuluimme alimpaan “kastiin”, joita olivat talonmiehet, siivoojat ja lämmittäjät. Silti elimme ja asuimme samassa pihapiirissä sulassa sovussa. Isäni tutustui korkeimpiinkin virkamiehiin, sillä he kävivät lämmityskeskuksessa halstraamassa silakoita. Siinä sitä itsekin oppi tuntemaan isoja herroja.

Alueen rakennuksia lämmitettiin puilla. Lämppärillä kohtasivat työmiehet ja virkamiehet. 

Lapset ja nuoret leikkivät ja puuhasivat yhdessä, vanhempien asemasta riippumatta. 

Lämmittäjän poikana tiesin salaiset, maanalaiset lämpökanavat, jotka kulkivat joka paikkaan - jopa poliisitalollle. Siellä me seikkailimme! Kyllä meillä riitti muisteltavaa, kun järjestimme vuonna 2013 entisten lääninhallituksen lasten tapaamisen.  

Lapin maakuntamuseossa rakennettua kulttuuriympäristöä tutkiva amanuenssi Jani Hiltunen näkee lääninhallituksen korvaamattoman arvokkaana kohteena. 

- Lääninhallituksen alue rakennuksineen on asetuksellisestikin suojeltu ja museoviraston suojelema kohde, jonka tulevaisuudesta ja kohtalosta kukaan ei tiedä. Alueen arvo on kyllä tunnistettu. Kaikki Lapissa sodalta säilynyt on korvaamattoman arvokasta, mutta lääninhallituksella on myös tarina. Se kertoo ihmisen sisusta, selviytymisestä ja periksiantamattomuudesta. Kun kaikki oli tuhottu, tehtiin Rovaniemelle muutamassa vuodessa jotakin näin arvokasta kuin lääninhallituksen kortteli, Jani Hiltunen kuvailee. 

Hiltunen nostaa  lääninhallituksen tarinasta pyydettäessä esille yhden henkilön. Hän on keskeisesti Lapin kehitykseen vaikuttanut Uuno Hannula, jonka rooli Lapin jälleenrakennustoiminnassa oli todella merkittävä. Aluksi Hannula toimi virkaa tekevänä maaherrana Kaarlo Hillilän ministerikauden ajan. Vuonna 1947 Uuno Hannula nimitettiin virallisesti maaherraksi, missä tehtävässä hän toimi aina eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1958 asti. 

Hannulan roolia ei vähättele myöskään Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Kaisa Ainasoja, joka on työskennellyt lääninhallitustalossa siitä asti, kun tuli taloon 25-vuotiaana tuoreena maisterina. Ylijohtajana Ainasoja on esitellyt vuosien varrella erittäin paljon korttelin historiaa. 

- Hannulan pariskunta oli mukana lähes kaikessa. He olivat perustamassa muun muassa Lapin ensi- ja turvakotia. Erityisesti Elli-rouvan kädenjälki näkyy tänäkin päivänä. Valtakadulta hirsirakennukselle saakka ulottuva koivukuja on tomeran rouvan istuttama. Se kulkee kaupunkilaisten suussa nimellä Ellin kuja, Ainasoja kertoo. 

Maaherra Hannulan Elli-rouvan istuttamat koivut tunnetaan yhä nimellä Ellin kuja. 

Lääninhallituksen tarina-arkku on ehtymätön, mutta tällä hetkellä ylijohtaja on erittäin huolestunut. 

- Me joudumme lähtemään tästä talosta ensi vuonna. Tässä on vaarassa tuhoutua iso pala kulttuurihistoriaa. Mihin kaikki nämä arvoesineet Tynellin kattovalaisimista, ikivanhoista kirjoista, arvokkaasta irtaimistosta ja käsintehdyistä huonekaluista lähtien siirretään? Talossa on alkuperäiset puulattiat ja koko talossa on säilytetty upeasti 40-luvun lopun henki. Mitä tapahtuu, jos talo pitää tyhjentää? Jätetäänkö tällainen aarre autioksi? 

Tästä haastateltavat ovat yhtä mieltä: raunioille noussutta lääninhallitusta ei saa raunioittaa.

Myös Rovaniemen kaupunki toivoo, että kulttuurihistoriallisesti arvokas, suojeltu lääninhallituksen rakennus saa toimijan, joka pitää siitä huolta. 

 

Jutun loppua on muokattu 22.8. klo 11.48 lisäämällä maininta, että lauseessa “Raunioille noussutta lääninhallitusta ei saa raunioittaa” on kyse haastateltujen näkemyksestä. Lisäksi juttuun on lisätty kaupungin näkemys.

 

Haastateltavat sekä LAPIN LÄÄNINHALLITUKSEN KORTTELI VALTAKATU 2 ROVANIEMI RAKENNUSHISTORIASELVITYS Oulu 4.12.2017 Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy