Näin voit osallistua

Kaikki rovaniemeläiset voivat osallistua siivoustalkoisiin. Voit poimia roskia itsenäisesti tai ystäväsi kanssa kävelylenkin yhteydessä, organisoida taloyhtiön siivouspäivän tai järjestää vaikkapa asukasyhdistyksen voimin siivoustalkoot. 

Koko kaupungin yhteisiä siivoustalkoita vietetään toukokuun ajan. Roskien nouto yleisiltä alueilta keskitetään viikoille 19 ja 20, mutta tempauksia voi järjestää kuukauden loppuun saakka. 

Kaupungin leikkipuistot ja rakennetut puistot kuuluvat Alltimen kunnossapitosopimuksen piiriin. Siivoustalkoita voikin suunnata näiden alueiden ulkopuolelle, esimerkiksi hieman metsäisemmille virkistysalueille tai puistojen laita-alueille. Mikäli huomaat esimerkiksi leikkipuiston kunnossapitoon liittyvää parannettavaa, voit jättää siitä suoraan palautetta Alltimelle palautejärjestelmämme kautta.

 

Jos osallistut yksin tai ystäväsi kanssa

  • sopikaa yhteinen ulkoiluhetki ja varustautukaa roskien keräämiseen tarvittavilla suojavälineillä
  • voitte myös osallistua alueenne asukasyhdistyksen tai muun tahon järjestämään siivoustapahtumaan, talkoisiin ilmoittautuneet tapahtumat on listattu tälle sivulle
  • jos mahdollista, lajitelkaa keräämänne roskat ennen roska-astioihin vientiä
  • jaa kuva siivoushetkestänne somessa tunnisteilla #roskatonrovaniemi ja #100Tekoa

 

Jos organisoit siivoustempauksen yhdistyksesi kanssa

  • sopikaa yhteinen tempauspäivä
  • markkinoikaa tapahtumaanne esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, kaupungin tapahtumakalenterissa sekä paikallislehtien menopalstoilla
  • lainatkaa tarvittaessa roskapihdit Rovaniemen Kansalaistalolta, sovi varauksesta ja pihtien noudosta järjestöavustajan kanssa: p. 0400 514 510
    • roskapihtien nouto sovitusti arkisin klo 10-16
    • pihtien noudon yhteydessä saatte tarvittaessa käyttöönne myös jätesäkkejä
  • jos siivoatte yleisiä alueita, voitte sopia roskien noudosta Alltimen Tanja Jurvansuun kanssa, p. 0400 361 100 (yhteydenotot whatsappilla tai tekstiviestillä)
    • roskien noutoa tehdään keskitetysti viikoilla 19 ja 20
  • ilmoittakaa tapahtumanne mukaan siivoustalkoisiin sähköisellä lomakkeella, listaamme mukaan ilmoitetut tapahtumat tälle sivulle
  • jakakaa kuvia talkoistanne sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roskatonrovaniemi ja #100Tekoa

 

Näitä ohjeita voit soveltaa myös silloin, kun järjestät siivoustempauksen esimerkiksi kaveriporukalla tai muulla isommalla työryhmällä. Lainattavia siivousvälineitä on rajallinen määrä, siksi roskapihtejä voivat lainata vain työryhmät.

 

Jos järjestät siivoustalkoot taloyhtiösi kanssa

  • sopikaa yhteinen talkoopäivä
  • tiedottakaa päivästä yhtiönne asukkaita
  • kerätkää roskat taloyhtiön omiin roska-astioihin, tontin omistajalle kuuluu vastuu oman tonttinsa siisteydestä
  • ilmoittakaa tapahtumanne mukaan siivoustalkoisiin sähköisellä lomakkeella, listaamme mukaan ilmoitetut tapahtumat tälle sivulle
  • jakakaa kuvia talkoistanne sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roskatonrovaniemi ja #100Tekoa

Taloyhtiöille tehdyt ohjeet soveltuvat myös yritysten siivouspäivien järjestämiseen. Kannustamme kaikkia paikallisia yrityksiä osallistumaan siivoustalkoisiin ja huolehtimaan oman liiketilansa ympäristön siisteydestä. Myös yritykset voivat ilmoittautua mukaan talkoisiin sähköisen lomakkeen kautta. Yritykset vastaavat itse omien roskiensa lajittelusta ja roska-astioiden tyhjennyksestä.

Ilmoita tempauksenne mukaan talkoisiin

Voit ilmoittaa tempauksenne mukaan siivoustalkoisiin täyttämällä sähköisen lomakkeen. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä kuka tai mikä taho tempauksen järjestää, missä ja milloin siivoatte ja miten tempaukseenne voi osallistua. 

 

Mukaan ilmoittautuneet siivoustapahtumat: 

  • Korkalovaaran asukasyhdistys, siivoustempaus Korkalovaarassa 5.5.
  • Napapiirin tytöt ja sudenpenturyhmä Huuhkajat: Siivoustempaus seurakuntakeskukselta yliopistolle päin sekä lintutornin alueella 6.5.
  • SPR Rovaniemen osasto, Ystävätoiminta: Roskien keruuta keskustan tuntumassa 8.5.
  • Rovaniemen Keskustanaiset: Rakkaudesta Rovaniemeen -siivoustalkoot Angry Birds -puistossa 8.5.
  • Lyseonpuiston lukion 1E oppilaiden siivoustempaus 11.5., siivousta keskustan alueella
  • Lyseonpuiston lukion 1D oppilaiden siivoustempaus 11.5., siivousta Valtakatu 4:n ja Poromiehentien välisellä viheriöllä
  • Lyseonpuiston lukion siivoustempaus: roskien keruu 11.5. Lääninhallituksen ja linja-autoaseman väliseltä alueelta
  • Lyseonpuiston lukion pre IB -kurssin siivoustempaus: roskien keruuta kaupungintalon ja kirjaston lähettyviltä 11.5.
  • Muurolan kyläyhdistys ry: Muurolan katu-alueiden roskien keräys 11.5. klo 18 alkaen
  • Rovaniemen nuorkauppakamari: siivoustempaus Valdemarin rannassa ja sen ympäristössä 13.5. 
  • Vasemmistoliiton Rovaniemen kunnallisjärjestö ry: Roskien keruu Ounaskosken sillalta Nelostien alikululle 15.5.
  • Rautiosaaren Kyläyhdistys Ry: Rautiosaaren kylän tienvarsien siivoustalkoot 17.5.
  • Likiliike: 20.5. klo 13 alkaen siivoustempaus keskustan alueella
  • Rovaniemen 1. kaupunginosan asukasyhdistyksen perinteiset siivoustalkoot Sairaalanniemessä 22.5. klo 11-14, lisätietoja: roin.asukasyhdistys@gmail.com
  • Rovaniemen 3. kaupunginosan asukasyhdistyksen perinteiset siivoustalkoot
  • Kansankatu 11:n taloyhtiö, siivoustempaus kiinteistön omalla tontilla toukokuun aikana
  • Saarenkylän nuorisoseura: siivoustempaus Saarenkylän nuorisoseuran talolla ja lähialueen tienvarsilla 24.5. klo 17.30, lisätietoja: napapiirinseuratanssijat@gmail.com
  • Tapionkylän kyläyhdistys, siivoustalkoot 27.5.
  • Kauppakeskus Revontuli: Hope ry:n kenkäkeräys Kauppakeskus Revontulessa 28.5. klo 14-18

Jaa kuva siivoustalkoista ja osallistu arvontaan

Toivomme, että jaat kuvan siivousteostasi tai järjestämästänne siivoustapahtumasta sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #roskatonrovaniemi ja #100Tekoa.

Varmista, että postauksesi on julkinen. Voit myös merkitä kuvaan kaupungin sometilit, tällöin löydämme postauksesi varmemmin ja voimme myös jakaa julkaisusi omilla tileillämme.

Kaikkien kuvia jakaneiden kesken arvomme mm. Rovaniemen R-tuotteita ja Likiliikkeen 100 euron lahjakortin.

Voit osallistua arvontaan myös lähettämällä kuvan talkoistanne sähköpostilla osoitteeseen next@rovaniemi.fi. 

Lajitteluohjeet, kierrätysasemat ja ekopisteet

Napapiirin Residuumin lajitteluoppaan avulla voit kätevästi selvittää, miten eri jätteet lajitellaan. Lisätietoa lajittelusta löydät Napapiirin Residuumin jäteneuvonta-sivuilta.

Kierrätyspuisto Residuumiin voit tuoda maksutta monia lajiteltuja jätteitä. Voit tarkistaa maksuttomien jätteiden listan Residuumin verkkosivuilta. Kierrätyspuisto on avoinna kesäkaudella maanantaista perjantaihin klo 6.30 - 18 sekä viitenä peräkkäisenä lauantaina 15.5.-12.6. klo 10-15. Kierrätyspuistossa sijaistee myös puutarhajätettä vastaanottava Hyötykieppi. Lisätietoa kierrätyspuiston toiminnasta sekä ajo-ohjeet löydät Napapiirin Residuumin verkkosivuilta. 

Rovaniemellä sijaitsevien ekopisteiden paikat voit tarkistaa kierrätys.info -verkkopalvelusta. Ekopisteille voi viedä paperit, kartongit, pakkauslasin ja pienmetallin sekä muutamalle pisteelle kotitalouksien muovipakkaukset.

Muista turvallisuus

Jotta siivoustalkoot sujuvat turvallisesti, ota huomioon nämä asiat:

  • käytä suojakäsineitä roskia kerätessäsi
  • ota huomioon voimassa olevat kokoontumisrajoitukset, pidä riittävät turvavälit ja muista käyttää maskia
  • käytä tarvittaessa huomioliivejä, mikäli keräät roskia katujen varsilta
  • vilkkaiden katujen välikaistat kuuluvat Alltimen huoltosopimuksen piiriin, näille alueille yksityishenkilöiden ei kannata mennä keräämään roskia

Mukana järjestelyissä

Siivoustalkoiden organisoinnissa ovat mukana Rovaniemen kaupunki, ROKKE – Rovaniemen keskustan kehittämishanke, Napapiirin Residuum Oy, Alltime Oy, Pidä Lappi Siistinä Ry, Likiliike ja Rovaniemen Kansalaistalo.

Myös seuraavat asukasyhdistykset ovat olleet aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa: Rovaniemen 1. kaupunginosan asukasyhdistys, Rovaniemen 3. kaupunginosan asukasyhdistys ja Korkalovaaran asukasyhdistys.

logopatteristo 2.jpg

 

Residuum_logoRGB copy.jpg               Pidä Lappi Siistinä ry.jpg          Likiliike Rovaniemi-1.png

 

 

Kansalaistalo logo A4.png               Korkalovaaran asukasyhdistyksen logokuva.

Siivoustalkoot sosiaalisessa mediassa
02.06.2021
Koko koulu siistii lähiympäristöä! Kaikki luokat käyvät tällä viikolla keräämässä roskia Ounasrinteen alueelta. Mielenkiintoisimpia löytöjä oppilaiden mielestä esim. kaasupoltin, kasa paristoja kivenkolossa, kukkakoristeltu vanha emaliastia ja liikennemerkki. #roskatonrovaniemi #100tekoa #ounasrinteenkoulu
ounasrinteen.koulu
31.05.2021
Roskat kerätty eilen Korvanrannasta ja Jokiväylän itäpäästä. Säkit pullollaan monenlaista roskaa, josta suurin osa muovia. Kiitos Maria, Tarja P., Maija, Noora sekä Karoliina ja Kamu. Hieno työpäivä hyvässä seurassa 😅 💚 🌞 #roskatonrovaniemi #100tekoa
tarja.suopajarvi
30.05.2021
Tänään vahva kokemus vuodenajasta - roskienkeruu ja kevätkalan maku (paistettu hauki, savuahvenet vielä syömättä tälle keväälle). #100tekoa #roskatonrovaniemi #lapinvihreäviikko #lapinvihreät roivihreat
mariahuhmarniemi
30.05.2021
Kesän tietää alkavaksi roskienkeruutalkoissa 💚. Mukana oli ehdokkaita maijahaa vedanoora tarja.suopajarvi mariahuhmarniemi sekä muita aktiiveja ja talkooväkeä. #vihreät #100tekoa #roskatonrovaniemi #lapinvihreäviikko
roivihreat
28.05.2021
Yesterday we had a cleaning day! We participated in the Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi #roskatonrovaniemi campaign and cleaned together our neighborhood in the Lampela area. We had approx. 10 volunteers and 1 hour cleaning time and here’s the result. How much garbage your crew can pick up? 😉 #100tekoa
Y-North
28.05.2021
Yesterday we had a cleaning day! We participated in the cityofrovaniemi #roskatonrovaniemi campaign and cleaned together our neighborhood in the Lampela area. We had approx. 10 volunteers and 1 hour cleaning time and here’s the result. How much garbage your crew can pick up? 😉 #ymademedoit #100tekoa #rovaniemi #trashfreeworld #visitrovaniemi #cityofrovaniemi
ynorthcom
27.05.2021
Huomenna perjantaina 28.5. klo 9–11 vietetään valtakunnallista kävelykatuviikonloppua, Keskustan kulmat ja korttelit kuntoon -tapahtumaa! 🚮 Sampokeskukseen saapuu tapahtuman ajaksi SER- ja muovijätteen lajitteluastiat: ▪️Sähkö- ja elektroniikkaromua eli SER-jätettä ovat käytöstä poistetut pienkoneet ja sähkölaitteet, tietokoneet, näppäimistöt ja näyttöpäätteet ja televisiot, kylmälaitteet, sähköhammasharjat, mikroaaltouunit, kahvinkeittimet jne. ▪️Muovipakkauksiin kuuluu puhtaat elintarvikkeiden muoviset pakkaukset, kuten jogurttipurkit ja valmisruokarasiat, pesuaine- ja shampoopakkaukset, muovipullot, kanisterit ja -purkit sekä muovikassit, -pussit ja -kääreet. Lisäksi iltapäivästä klo 14–17 Lordin aukiolle saapuu näytille lokerojäteauto, johon halukkaat pääsevät tutustumaan. Tervetuloa kierrättämään yhdessä koko perheen voimin! ☀️ #sampokeskus #roskatonrovaniemi #100tekoa
sampokeskus.fi
20.05.2021
Violetteja liivejä vilahteli tänään torstaina pitkin Rovaniemen kaupunkia, kun aitojen rovaniemeläisten toimijoiden yhteisö pinkaisi keräämään roskia katukuvasta. Joko sinä olet osallistunut toukokuun siivoustempaukseen? Lue lisää alta Likiliikkeen talkoopäivästä! #likiliike #roskatonrovaniemi #100tekoa #paikallisetyrittäjät #likiliikerovaniemi #rovaniemi Kiitos haasteesta Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi!
Likiliike Rovaniemi
20.05.2021
Violetteja liivejä vilahteli tänään torstaina pitkin Rovaniemen kaupunkia, kun aitojen rovaniemeläisten toimijoiden yhteisö pinkaisi keräämään roskia katukuvasta. Joko sinä olet osallistunut toukokuun siivoustempaukseen? Lue lisää alta Likiliikkeen talkoopäivästä! #likiliike #roskatonrovaniemi #100tekoa #paikallisetyrittäjät #likiliikerovaniemi #rovaniemi Kiitos haasteesta Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi!
Likiliike Rovaniemi
20.05.2021
Miltä kuulostaa roskaton Rovaniemi? Meidän mielestä kuulostaa hyvältä, mutta näyttää vielä paremmalta! Rovaniemen kaupunki cityofrovaniemi on haastanut kaikki yhteisöt ja yksilöt mukaan pitämään huolen kaupungistamme. Likiliike on ilolla mukana ja tänään jalkauduttiin siivoamaan pienestä sateesta huolimatta. HAASTAMME KAIKKI MUKAAN, PIENIKIN TEKO ON PALJON! 🌞💜 Ota sinäkin osaa: - kaikkien siivoustalkoihin osallistuneiden ja kuvan tägeillä #roskatonrovaniemi ja #100tekoa jakaneiden kesken arvotaan 100 € Likiliike lahjakortti! - ohjeita sivulla rovaniemi.fi/siivoustalkoot - Kansalaistalolta saa soittamalla lainaan roskapihtejä ja roskasäkkejä käyttöön - Tehdään yhdessä viihtyisä Rovaniemi! Siistiä kesää kaikille! #likiliike #likiliikerovaniemi #rovaniemi #suosipaikallista
likiliike_rovaniemi
20.05.2021
Hope ry:n kenkäkeräys Revontulessa siivoustalkoissa 28.5.! 🥾✨ Revontuli osallistuu yhdessä Hope ry:n kanssa koko kaupungin siivoustalkoisiin, ja kannustaa kaikkia kevätsiivoukseen myös oman vaatekaapin osalta. Hope ry:n vapaaehtoiset saapuvat pitämään kenkäkeräystä Revontuleen 28.5. klo 14-18. Keräykseen voit tuoda itselle ylimääräisiä HYVÄKUNTOISIA KENKIÄ. Keräykseen toimitetut kengät lahjoitetaan Hope:n toimesta vähävaraisille sekä kriisin kokeneille perheille, lapsille ja nuorille. Varsinkin kevät-, kesä- & syyskengille on tarvetta! Tule sinäkin tekemään hyvää ja laitetaan yhdessä hyväkuntoiset ylimääräiset kengät kiertoon niitä tarvitseville! ❤ #kauppakeskusrevontuli #lappilaistenolohuone #rovaniemi #hoperovaniemi #hopery #kenkäkeräys #siivouspäivä #roskatonrovaniemi #100tekoa #siivoustalkoot #siivous #kierrätys #apuatarvitseville
kauppakeskusrevontuli
15.05.2021
Tänään keräsimme roskia jokirannasta viihtyisämmän Rovaniemen puolesta. Erikoisin löytöni oli ikivanha hevosenkenkä! 😄 (Kuvat minusta: rokumoguli) #roskatonrovaniemi #100tekoa #Rovaniemi #vasemmisto #kuntavaalit2021
henriramberg
Näytä lisää