Koko maailman katseet kääntyivät Rovaniemelle
Arctic Rally Finland oli talven 2020-2021 rallimaailman ykköstapahtuma. Tapahtuma televisioitiin useina päivinä kymmeniin maihin ympäri maapalloa. Rovaniemi oli tapahtuman virallinen yhteistyökumppani ja kotikaupunki.

Tapahtumalla oli merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset siitäkin huolimatta, että tapahtumapaikalle ei tullut yleisöä.

MM-rallin myötä Rovaniemelle kymmenien miljoonien tv-yleisö

Rovaniemen kaupunginhallitus päätti maanantaina 1.2., että Rovaniemen kaupunki tekee 300 000 euron arvoisen yhteistyösopimuksen AKK Sports Oy:n kanssa. Sopimus on Rovaniemelle ainutlaatuinen tilaisuus tehdä Rovaniemeä tunnetuksi kotimaassa ja ennen kaikkea kansainvälisesti.

Lue lisää
150Median edustajaa ympäri maailman
1 000Innokasta vapaaehtoista oli mukana järjestelyissä
56 Autoa, joissa kuski ja kartturi
251,08 kmKilpailureitin kokonaispituus
noin 700 hlöäKolmessa tehdastiimissä
Terveysturvallisuus huomioitiin tarkasti – kisoja seurattiin kotoa käsin
Tapahtuma järjestettiin koronarajoitusten vuoksi ilman paikan päällä olevaa yleisöä. Kulku reittien varsille oli siis estetty, mutta erikoiskokeita ja kisatunnelmaa pystyi seuraamaan televisiolähetysten ja sosiaalisenmedian kautta ympäri maailman.

Tapahtuma järjestettiin tiiviissä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa. Kilpailun osallistujat saapuivat Rovaniemelle vasta negatiivisen koronatestin jälkeen ja heidät testattiin paikan päällä vielä kahdesti. Osallistujia velvoitettiin pysymään oman ryhmänsä kesken kuplassa tapahtuman ajan, jotta mahdolliset tartunnat eivät leviäisi.

Turvallisuus – kaikkien yhteinen asia!

MM-rallitapahtuma oli yleisötön - Terveysturvallisuudesta huolehtiminen oli kaikkien yhteinen asia, kun Rovaniemi sai ensimmäisen kerran järjestettäväkseen rallin MM-osakilpailun.

Lue lisää
Rovaniemi valikoitui MM-rallien pitopaikaksi, koska täällä on vahva talvirallien järjestämiskulttuuri, hyvä maine kansainvälisenä tapahtumakaupunkina sekä paljon innostuneita ja osaavia rallintekijöitä.

Myös kuskeilta vaadittiin erityistä arktista osaamista: ajotaitojen lisäksi jokaiselta autokunnalta edellytettiin erityistä arktista selviytymispakkausta, jonka oli oltava autossa mukana jokaisella erikoiskokeella. Pakkaukseen kuului muun muassa lapio ja lämmintä vaatetta.
Rallisome
03.03.2021
Arctic Rally Finland -pipoja kysellään kovasti. Niitä voi olla pian saatavilla - ja vieläpä Rovaniemi Arctic Capital -tekstillä! Ostaisitko sinä, jos hinta olisi 25 €? Paina peukkua jos ostaisit! #ArcticRallyFinland #ARF21 #ArcticCapital #WRC
Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi
02.03.2021
More #ThankYou 😊 to Pentik Oy for the amazing podium prices for #ArcticRallyFinland and Lapin Panimo - Lapland Brewery for their support on this event! #ARF21 #Pentik #LapinPanimo
Arctic Rally Finland
02.03.2021
Haluaisitko itsellesi palan MM-rallihistoriaa? Perustele miksi juuri sinä tai yhdistyksesi tarvitsette tämän kymmenillemiljoonille ihmisille erikoiskokeiden varrella näkyneen ainutlaatuisen Rovaniemi-WRC-rallibannerin tai -rallikaaren yläosan. Jaamme kaksi banneria ja kaaren yläosan parhaille kisaan tulleille perusteluille sekä Instagramissa että Facebookissa. Lisäksi arvomme kaikkien kommentoijien kesken neljä banneria. Yhteensä jaossa siis kahdeksan banneria! Kaarta ja banneria ei postiteta, vaan voittaja noutaa ne Rovaniemeltä. Osallistu 4.3. klo 9.00 mennessä! #wrc #arcticrallyfinland #rovaniemi #visitrovaniemi
Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi
02.03.2021
Haluaisitko itsellesi palan MM-rallihistoriaa? Perustele miksi juuri sinä tai yhdistyksesi tarvitsette tämän kymmenillemiljoonille ihmisille erikoiskokeiden varrella näkyneen ainutlaatuisen Rovaniemi-WRC-rallibannerin tai -rallikaaren yläosan. Jaamme kaksi banneria ja kaaren yläosan parhaille kisaan tulleille perusteluille sekä Instagramissa että Facebookissa. Lisäksi arvomme kaikkien kommentoijien kesken neljä banneria. Yhteensä jaossa siis kahdeksan banneria! Kaarta ja banneria ei postiteta, vaan voittaja noutaa ne Rovaniemeltä. Osallistu 4.3. klo 9.00 mennessä! #wrc #arcticrallyfinland #rovaniemi #visitrovaniemi
Rovaniemi - Arctic capital
01.03.2021
It was good to team up with Santa Claus in #ArcticRallyFinland ! Following our third position, I will donate 4000 € to unicef_finland ! Big thank you to the entire local #UNICEF team for the amazing actions done for the kids around the world. #WRC #TN11
thierryneuville
28.02.2021
Vähän erilainen viikonloppu takana uusien kokemusten kera. Oltiin talkoilemassa Arctic Rally Finland:ssa sulkupisteillä. Hieno kokemus, erinomaiset puitteet ja hyvä järjestäjäporukka. Näytti kilpailijoillakin olevan hauskaa vaikka ilman yleisöä ajettiin. Mukavaa että saatiin olla mukana järjestelyissä. #roiua #arcticrallyfinland #akkmotorsport Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi WRC - FIA World Rally Championship
Janne Petteri Alkki
28.02.2021
Iso kiitos koko ralliväelle, niin kotikatsomoiden rallifaneille kuin kaikille järjestelyihin osallistuneille! Teimme huikean tapahtuman, joka tullaan muistamaan hyvistä järjestelyistä, upeasta ympäristöstä ja suomalaismenestyksestä. Palataan vielä tunnelmiin hetkeksi ja suunnataan katse tulevaan. Eiköhän näillä näytöillä MM-rallit saada tänne vielä uudestaankin! #arcticrallyfinland #wrc #rovaniemi #arcticcapital #visitrovaniemi
Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi
28.02.2021
Iso kiitos koko ralliväelle, niin kotikatsomoiden rallifaneille kuin kaikille järjestelyihin osallistuneille! Teimme huikean tapahtuman, joka tullaan muistamaan hyvistä järjestelyistä, upeasta ympäristöstä ja suomalaismenestyksestä. Palataan vielä tunnelmiin hetkeksi ja suunnataan katse tulevaan. Eiköhön näillä näytöillä MM-rallit saada tänne vielä uudestaankin! #arcticrallyfinland #wrc #rovaniemi #arcticcapital #visitrovaniemi
Rovaniemi - Arctic capital
28.02.2021
❤️❄ARCTIC HIGHLIGHTS❄️🏁 OF ARCTIC RALLY FINLAND 🇫🇮 The amount of snowy action was amazing! 🤩❤️ Wish you all could have been there, and the least we can do is to share our experience with you through our channels! There is a lot of stories in our Instagram highlights >> Thank you drivers, CapitalBox, AKK Motorsport, thank you teams, thank you all the volunteers for making a safe and amazing race, and thank you our film crew on sight the whole weekend! And above all thank you all for tuning in, Rovaniemi is the kind of Arctic that stays with you, with a Heart full of Hope ❤ Congratulations once again to the winners! 🥳❤️❄ #ArcticRallyFinland #ARF21 #ArcticCapital #CapitalBox #WRC #MRautioOy #VisitRovaniemi #Rovaniemi #ŠKODA #ArcticRallyFinland #HomeHeroes #WRC ŠKODA #WRCLive #HMSGOfficial #FordPerformance#lapland #Finland
visitrovaniemi
28.02.2021
❤️❄Dear Friends of The Arctic ❤️❄ THE HIGHLIGHTS OF THE ARCTIC RALLY FINLAND! The amount of snowy action was amazing! 🤩❤️ Wish you all could have been there, and the least we can do is to share our experience with you through our channels! There is a lot of stories in our Instagram highlights so tune in >> https://www.instagram.com/visitrovaniemi/ Thank you drivers, CapitalBox, AKK Motorsport, thank you teams, thank you all the volunteers for making a safe and amazing race, and thank you our film crew on sight the whole weekend! And above all thank you all for tuning in, Rovaniemi is the kind of Arctic that stays with you, with a Heart full of Hope ;<3 Congratulations once again to the winners! 🥳❤️❄ #ArcticRallyFinland #ARF21 #ArcticCapital #CapitalBox #WRC #MRautioOy #VisitRovaniemi #Rovaniemi Arctic Rally Finland WRC - FIA World Rally Championship Visit Rovaniemi - the Official Hometown of Santa Claus Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi #ŠKODA #ArcticRallyFinland #HomeHeroes #WRC ŠKODA #WRCLive TOYOTA GAZOO Racing WRC Hyundai Motorsport #HMSGOfficial #FordPerformance WRC - FIA World Rally Championship Ford Performance M-Sport
Visit Rovaniemi - the Official Hometown of Santa Claus
28.02.2021
🇫💥KISAN KUUMIMMAT KOHOKOHDAT!🤩💥🇫 Arctic Rally Finland kuumimmat kohokohdat olkaa hyvät! Kiitos tiimit, CapitalBox, AKK Motorsport, kiitos kuljettajat, kiitos kaikki sadat vapaaehtoiset talkoolaiset, jotka teitte tämän kisan! Kuvaustiimille suuri kiitos onnistuneesta kokonaisuudesta! Rovaniemi on Lapin Arktinen pääkaupunki ja isännöi kilpailua sydän täynnä toivoa ;<3 Vielä kerran onnittelut voittajille! Meillä suomalaisilla onkin triplasti syytä juhlaan: Onnea Toyotan Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen johdopaikasta WRC kokonaistilanteessa, onnea WRC2 luokassa EsaPekka Lappi sekä Janne Ferm ykkössijasta ja WRC3 luokan voitosta Teemu Asunmaa ja Marko Salminen. 🥰💙🇫 #ArcticRallyFinland #ARF21 #ArcticCapital #CapitalBox #WRC #MRautioOy #VisitRovaniemi #Rovaniemi Arctic Rally Finland WRC - FIA World Rally Championship Visit Rovaniemi - Joulupukin kotikaupunki Rovaniemen kaupunki - City of Rovaniemi #ŠKODA #ArcticRallyFinland #HomeHeroes #WRC ŠKODA #WRCLive TOYOTA GAZOO Racing WRC Hyundai Motorsport #HMSGOfficial #FordPerformance WRC - FIA World Rally Championship Ford Performance M-Sport
Visit Rovaniemi - Joulupukin kotikaupunki
28.02.2021
It’s time to say goodbye! We hope you enjoyed #ArcticRallyFinland! We want to say a huge thank you to all the teams and competitors to be part of this first edition! You have worked on our side to make it a success. 🙌🏼 A massive thank you to our partners and particularly capitalbox_suomi cityofrovaniemi , M. Rautio Oy and skodasuomi . Without you, nothing would have been possible! 🙏🏼 Big up to all our volunteers for their work and dedication. 💪🏼 And to you, rally friends, all around the world! You have been following and cheering us all along the way from home with the best possible vibes! You are the best! 🤗 #ArcticRallyFinland #ARF21 #CapitalBox #VisitRovaniemi #Rovaniemi #ArcticCapital #MRautioOy #ŠKODA
rallyfinland
Näytä lisää