Ulla-Kirsikka Vainio on aloittanut työnsä Rovaniemen kaupunginjohtajana odottavaisin ja positiivisin mielin. Vainion perhe on kotiutunut Rovaniemelle hyvin ja nauttii siitä, että kaupungissa on tilaa tehdä ja olla. Arkea rytmittää uudessa kotikaupungissa myös koiranpentu, 10-viikkoinen pohjanpystykorva. Vainio on paluumuuttaja, hän on kotoisin Rovaniemeltä.

- Kun Rovaniemen kaupunginjohtajan paikka tuli hakuun, niin ajattelin, että ainakin pitää yrittää. Sydämen vetovoima tietysti oli ensimmäinen. Kyllähän Rovaniemi on todella vetovoimainen kaupunki kansallisesti ja kansainvälisestikin, kuten kaikki tiedämme.

- Näen Rovaniemen nyt uusin silmin kuin silloin lähtiessäni. Toki on tullut ikää, työkokemusta ja näkemystäkin. Ehkä katseeseen on tullut myöskin arkkitehtuurin näkökulmaa. Rovaniemi on muuttunut ja silti siinä on paljon tuttua ja hyvää. Sillä on valtavasti mahdollisuuksia ja erinomainen tulevaisuus edessä, Vainio toteaa.

Kaupunginjohtaja aloittaa työnsä hyvin poikkeuksellisena aikana, jolloin kunnat kamppailevat koronavirustilanteen ja sen aiheuttaman talousahdingon kanssa. Talouden tasapainottaminen onkin työn keskeisin tavoite. Muutokset ovat väistämättä edessä.

- Silloin kun joudutaan säästämään ja karsimaan, niin joudutaan usein poistamaan etuuksia, joihin on totuttu. En tarkoita kuitenkaan sitä, että myytäisiin vain kurjuutta, vaan asioita täytyy muuttaa ja meidän täytyy muuttua, Ulla-Kirsikka Vainio painottaa.

Rovaniemen kaupunki on Lapin suurin työnantaja. Vainio saa johdettavakseen organisaation, jossa työskentelee yli 3100 ammattilaista. Vainio odottaa erityisesti pääsevänsä keskustelemaan henkilöstön kanssa ja kuulemaan mielipiteitä kaupungin toiminnasta. Hyvän johtajuuden lähtökohtina hän pitää avoimuutta ja tasapuolista kohtelua. Yrittäjähenkisenä hän on valmis tarttumaan toimeen ja tekemään pitkää päivää.

- Perustin jo parikymppisenä ensimmäisen yrityksen ja yrittäjähenkisyys näkyy minussa varmasti. Yrittäjä, kuten kaupunginjohtajakin, puurtaa pitkää päivää: siihen kuuluu perehtymistä, valmistelua ja kokouksia aamusta iltaan. Uskon, että töitä saa ja pääsee tekemään ja se on ihan hyvä, Ulla-Kirsikka Vainio kertoo.

 

Aiheeseen liittyviä uutisia