Jokainen meistä on mentori

Mentorointiohjelmaan ilmoittautui mukaan kymmenen Lapin yliopiston opiskelijaa. Mukana oli sekä maisteriopiskelijoita kansainvälisistä tutkinto-ohjelmista että väitöskirjatutkijoita eri aloilta. Lisäksi ohjelmaan osallistui yksi vastikään maisteriksi valmistunut. Osallistujat olivat taiteiden ja yhteiskuntatieteiden aloilta.
Ryhmä kokoontui kevään aikana kuusi kertaa hybriditoteutuksella. Tapaamiset rakentuivat ennakkoon valmistellun ja osallistujille jaetun Towards working life -työkirjan ympärille. Tapaamiset koostuivat pääosin ryhmäkeskusteluista ja yksilötyöskentelystä. Lähtökohtana oli vertaisoppiminen, työelämälähtöisyys ja urasuunnittelu.

Ohjelma poikkesi perinteisestä mentoroinnin kaavasta, jossa opiskelija saa itselleen henkilökohtaisen, kokeneen ja pitkään työelämässä olleen mentorin ja ovat itse aktorin roolissa. Tässä ohjelmassa mentoreita olivat kaikki, opiskelijat, ohjelman vetäjät, urasuunnittelijat, ja tämä tyyli tarjosikin loistavan tilaisuuden vertaisoppimiselle. Mukaan haettiin myös työelämämentoreita, jotka tulivat tapaamisiin jakamaan uratarinoitaan ja keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Heidän ei tarvinnut sitoutua pitkään henkilökohtaiseen mentorointiprosessiin, vaan sen sijaan he tarjosivat opiskelijoille mahdollisuuden vähintään yhteen henkilökohtaisempaan tapaamiseen luennon lisäksi.
Mentoritapaamisia on järjestetty myös virallisen ohjelman jälkeen.

Opiskelijoiden motivaatio

Kysyimme ohjelmaan osallistuneilta alussa ja lopussa heidän toiveistaan ja motivaatioistaan ohjelmaa kohtaan. Eräs opiskelija kommentoi näin:

Osallistumisen motivaatiotekijöiksi nousivatkin mm. valmistumisen jälkeinen työnhaku, halu oppia suomalaisten työmarkkinoiden ominaispiirteitä, lisätiedon saaminen erilaisista uramahdollisuuksista sekä uratarinoiden ja erilaisten kokemusten kuuleminen ja jakaminen.

Ohjelman aikana kävi ilmi, että moni opiskelija koki haasteelliseksi oman urasuunnan löytämisen ja osaamisen sanoittamisen. Erityisesti tämä näkyi heissä, joilla valmistuminen häämöttää jo lähellä. Nämä ovat asioita, joihin ei usein löydy helppoja vastauksia, varsinkaan oman pään sisältä, joten omia tuntemuksiaan on hyvä päästä jakamaan samassa tilanteessa olevien henkilöiden kanssa. Kokemusten jakamisella, kuuntelemisella ja keskustella koettiinkin olevan suuri merkitys omaan urasuunnitteluun ja oman osaamisen sanoittamiseen.

Tämän mahdollisti rento, hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri, jonka saimme ohjaajina luotua tapaamisiin. Kävimme heti ensimmäisellä kerralla kevyet mentorointiohjelman pelisäännöt läpi, joihin kuuluivat mm. luottamuksellisuus ja avoimuus. Luottamuksen ja rentouden ilmapiiriä edisti varmasti se, että kerroimme ohjaajina avoimesti myös omista kokemuksistamme ja haasteistamme uriemme aikana.

 

Mitä opimme?

Ohjaajille mentorointiohjelma tarjosi paljon opittavaa. Se palautti mieleen oman opiskeluajan loppuvaiheen, eräänlaisen rajattomien mahdollisuuksien ja epävarmuuden sekoituksen. Maailma on auki, mutta ei pelkästään positiivisessa mielessä. Epävarmuus voi tuntua ahdistavalta, eikä apua oman suunnan kirkastamiseen ole aina helposti saatavilla. Jos epävarmuus tuntuu ahdistavalta suomalaisena, niin ohjelman myötä voimme todeta, että se varmasti tuplaantuu – ellei jopa triplaannu – kansainvälisen osaajan kohdalla. Sitä lisää erityisesti epävarmuus omasta kielitaidosta, johon viittaa myös ulkomaalaistaustaisille toteutettu FinMonik-tutkimus (Kuusio ym. 2020). Suomessa, ja erityisesti Lapissa, usein korostetaan hakukriteereissä hyvää suomen kielen taitoa. Mentorointiohjelman aikana pohdimme kuitenkin riittäisikö heikompikin kielitaito, eli sellainen, että sillä pääsee alkuun ja pärjää vaikka kahvipöytäkeskusteluissa? Työnteko jos mikä opettaa ja kehittää kielitaitoa kaikista parhaiten. Suomeen muuttava opiskelija kantaa aina mukanaan ennakko-odotuksia, joilla on väistämättä vaikutuksia työllistymiseen ja urasuunnitteluun. Oman kotimaan kulttuuri ja perhetausta, esim. vanhempien odotukset, vaikuttavat ja luovat paineita ulkomailta Suomeen muuttaneiden työnhakuun, oman tilanteen hyväksymiseen ja omasta tavasta kiinnipitämiseen. Suomalainen työkulttuuri ja työn hakemisen tavat saattavat erota hyvinkin paljonkin omasta kulttuurista ja totutuista tavoista. Kulttuuristen erojen tunnistaminen on tärkeää, mutta ei suinkaan helppoa. Se vaatii aktiivista havainnointia ja avointa keskustelua ihmisten välillä.

Miksi tulla, miksi jäädä? 

Yliopistokoulutus tarjoaa usein yleispäteviä valmiuksia erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Ehkä meidän tulisi kuitenkin olla täsmällisempiä, kun puhumme siitä, että Lappi tarvitsee kansainvälisiä korkeakoulutettuja osaajia. Esimerkiksi matkailualalla korkeakoulutettujen työmahdollisuudet ovat Lapissa lopulta hyvin rajalliset. On täysin ymmärrettävää, ettei matkailua pääaineenaan lukenutta maisteria houkuttele alemman tason suorittavat tehtävät. Tästä keskustelimme runsaasti ohjelmaan osallistuneiden kanssa. Vaikka halu työllistyä matkailun pariin olisi kova, voi todellisuus ajaa matkailualan osaajan hakeutumaan muille aloille vaatimustasoltaan sopivampien tehtävien pariin.

Jos haluamme kansainvälisten opiskelijoiden jäävän alueelle opintojen jälkeen, tulisi meidän kuunnella ja keskustella heidän kanssaan enemmän. Mentorointi ei ole yksisuuntainen tie, vaan laajemmin katsottuna se voi olla tapa oppia toisiltamme. Meistä jokainen hyötyy arkipäiväisistä keskusteluista, joiden kautta voimme oivaltaa jotain uutta itsestämme ja omasta tilanteestamme, oli kyseessä sitten työllistyminen, opinnot tai muu arkinen elämä.

Kun seuraavan kerran kahvipöydässäsi istuu uusi työntekijä, opiskelija tai harjoittelija, ole kiinnostunut hänen tilanteestaan. Samalla voi oppia jotain itsekin. Kukaan meistä ei ole vain jonkin asian osaaja, vaan yksilö omine toiveineen ja tavoitteineen.

 

Heikki Pantsar, Outi Kugapi ja Jaana Severidt
Kirjoittajat työskentelevät ESR-rahoitteisessa SILTA - Siirtymiä maahanmuuttajien urapoluilla –hankkeessa.

Lähde:
Hannamaria Kuusio, Anna Seppänen, Satu Jokela, Laura Somersalo, Eero Lilja (toim.) Ulkomaalaistaustaisten terveys ja hyvinvointi Suomessa – FinMonik-tutkimus 2018–2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 1/2020, 256 sivua, ISBN 978-952-302-931-6 (painettu); ISBN 978-952-343-034-1 (verkko).

 

 

Kirjoitus on osa Rovaniemen kaupungin Osaamon Kokemus puhuu -blogisarjaa, jossa käsitellään työllisyyteen liittyviä aiheita. Osaamo on Rovaniemen kaupungin ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on löytää eri keinoja työvoiman ja työnantajien kohtaannon edistämiseen. Osaamo toimii Rovaniemen kaupungin työllisyyspalveluiden alaisuudessa. Blogisarjan kirjoittajat ovat Osaamon verkoston jäseniä, kuten Lapin alueella toimivien hankkeiden ja työnantajien edustajia tai työnhakijoita. Kirjoittajat edustavat teksteissä omia mielipiteitään. Lue lisää Osaamon toiminnasta sekä sen maksuttomista palveluista osoitteessa www.rovaniemi.fi/osaamo.