Neljäntuulen koulu on ainoa sairaalaopetusyksikkö Lapin maakunnan alueella. Koulu tarjoaa vaativan erityisopetuksen palveluitaan kaikille sairaanhoitopiirin kunnille ja erillissopimuksin muille alueen kunnille.
Neljäntuulen koulun oppilaat ovat potilaina lastensairauksien, lastenkirurgian, lastenneurologian, neuropsykiatrian tai lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoisaloilla.
Neljäntuulen koulussa voivat opiskella myös päiväpotilaina olevat oppivelvollisuusikäiset lapset ja nuoret. Joissakin tapauksissa voi opiskella avo-oppilaana ja käydä pelkästään sairaalakoulua ilman osastohoitoa. Tällöin kuitenkin edellytetään säännöllistä hoitokontaktia jossakin sairaalan työyksikössä tai perheneuvolassa.
Sairaalaopetuksen luonne poikkeaa muusta opetuksesta erityisesti siinä, että opetus on määräaikaista ja luonteeltaan kuntouttavaa. Jakson pituus vaihtelee yleensä muutamasta viikosta lukuvuoteen. Toimintamuotoja ovat opiskelujakson lisäksi erilaiset kuntoutusjaksot, konsultatiivinen sairaalaopetus sekä laajeneva jälkihuollon ja nivelvaiheiden toteuttaminen.
Koulun toiminta-ajatusta ohjaa voimakkaasti erilaisten yksilöiden kohtaaminen ja heidän tarpeidensa tunnistaminen. Pieni erityisopetusyksikkö mahdollistaa joustavan toiminnan sekä muovautumisen erilaisiin tilanteisiin.
Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme itsetunnoltaan vahvoja, vastuullisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia ja nuoria.
Porokatu 39 A ja B, 96400 ROVANIEMI, Reitti tänne
Koulun yhteystiedot ja puhelinnumerot