Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kuka voi äänestää alue- ja kuntavaaleissa?

Alue- ja kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on

a) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta (hyvinvointialue) on 51. päivänä ennen vaalipäivää; tai

b) muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta (kyseiseen hyvinvointialueeseen kuuluva kunta) on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää; tai

c) EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseisessä kunnassa (hyvinvointialueella) 51. päivänä ennen vaalipäivää edellyttäen, että hänen tietonsa on tallennettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 52. päivänä ennen vaalipäivää haluavansa käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa.

Äänioikeus kuntavaaleissa on sidottu asianomaisessa kunnassa asumiseen. Siten esimerkiksi pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset (ulkosuomalaiset) eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa, vaikka ovatkin Suomen kansalaisia.

Missä voin äänestää? 

Voit äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Vaalipäivänä voit äänestää vain siinä paikassa, joka on kirjattu äänioikeusilmoitukseesi. 

Voit olla oikeutettu kotiäänestykseen, mikäli et pääse äänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia. 

Laitosäänestys järjestetään vaalilain mukaisissa laitoksissa, jossa voit äänestää mikäli olet laitoksessa asukkaana tai otettuna. 

Milloin voin äänestää? 

Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 2. - 8.4.2025. Varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025. 

Mitä tarvitsen ottaa mukaan äänestääkseni? 

Poliisin tai muun vastaavan viranomaisen myöntämän henkilöllisyystodistuksen. Mikäli sinulla ei ole henkilöllisyystodistusta voit hakea äänestämiseen annettavan väliaikaisen henkilökortin lähimmältä poliisiasemalta maksutta. Tarvitset mukaasi kaksi alle kuusi kuukautta vanhaa passikuvaa. 

Miten voin äänestää? 

Riittää, että menet ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle henkilöllisyystodistuksen kanssa missä vaalivirkailijat neuvovat sinua. 

Miksi alue- ja kuntavaalit järjestetään? Mihin vaikutan äänestämällä?

Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä ovat tulevia aluevaltuutettuja ja kunnanvaltuutettuja. Alue- ja kuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi - näin ollen alue- ja kunnanvaltuutettujen toimikausi on neljä vuotta. Rovaniemen kaupunginvaltuustoon valitaan 51 valtuutettua, jotka päättävät kunnan päätösvaltaan kuuluvista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi kunnallisveroprosentti, kaavoitus tai koulutuksen järjestäminen.Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua, jotka päättävät hyvinvointialueen päätösvaltaan kuuluvista asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestäminen.