![]()
Laura Raudaskoski on paljasjalkainen rovaniemeläinen, jonka pitkäaikaisimpana opettajana on toiminut Petri Sinda. Laura on opiskellut huilunsoittoa myös Oriveden opiston musiikkilinjalla, Palmgren-konservatoriossa sekä lukuisilla musiikkileireillä eri opettajien johdolla. Merkittävin aikuisiän opettajista on ollut Lahden ammattikorkeakoulussa Rainer Risberg, jonka johdolla hän on valmistunut huilunsoitonopettajaksi (musiikkipedagogi amk).
Laura on soittanut monen tyylistä musiikkia useissa kokoonpanoissa kansanmusiikkiyhtyeistä jazz- ja latin-bändeihin, sinfoniaorkestereista kamarimusiikkikokoonpanoihin. Hän on soittanut huilua ja piccoloa periodeilla mm. Sinfonietta Lentuassa, Lapin sotilassoittokunnassa ja Haapaveden kamariorkesterissa. Hän konsertoi aktiivisesti töiden ohessa erilaisissa kokoonpanoissa kollegoiden kanssa.
Laura on opettanut huilunsoittoa ja musiikin perusteita Koillis-Lapin musiikkiopistossa vuodesta 2010 alkaen, lisäksi hän on opettanut mm. Jokilaaksojen musiikkiopistossa ja Rovalan puitteissa eri-ikäisiä huilisteja. Hänen huiluoppilaansa ovat osallistuneet lukuisille mestarikursseille, kilpailuihin ja valtakunnallisiin tapahtumiin, ja lisäksi hän on itse ollut järjestämässä Sibelius-Akatemian yhteistyöprojektia Kemijärvelle sekä useita alueellisia yhteistyöprojekteja eri paikkakuntien kesken. Suurin yksittäinen produktio on vuodesta 2014 alkaen järjestetty Nuorten LuostoClassic -orkesterileiri, jonka taiteellinen johtaja ja perustaja hän on. Nimenomaan erilaisten ja eri-ikäisten oppilaiden opettaminen on hänelle innostavinta ja tärkeintä työtä. Laura toimii myös Suomen Huiluseuran johtokunnassa. Lapin musiikkiopistossa hän aloitti huilunsoiton sivutoimisena tuntiopettajana syksyllä 2016.