Palvelu

Kirjastopalvelut

Palvelun toteuttaa
Rovaniemen kaupunki
Palvelun kieli
Suomi,Englanti
Siirry asiointiin

Tietoa palvelusta

Kirjastokortin ja henkilökohtaisen PIN-koodin voit hankkia lähimmässä kirjastossa. Kirjasto voi antaa kortin oman kunnan tai oman kirjastoyhteenliittymän aineistojen lainaamista varten.

Kun haet korttia, ota mukaan henkilöllisyystodistus, passi tai poikkeustapauksissa muu viranomaisen antama henkilökortti. Korttia et voi hankkia ilman henkilökohtaista käyntiä. Lapsen kirjastokorttia varten tarvitaan hakemus huoltajalta.

Kirjastossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja, kuten lehtiä, kirjoja ja digitaalisia aineistoja, sähköisiä lehtiä ja tietokantoja. Lainaamista varten tarvitaan kirjastokortti, jonka numero yhdessä henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa toimii tunnisteena käytettäessä sähköisiä palveluja.

Kaikilla kirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Niissä määritellään käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.

Kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen, kirjastossa oleskelu sekä ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Esimerkiksi kaukolainoista, kopioista, kokoontumistilojen käytöstä saatetaan periä maksu. Nämä selviävät kunkin kunnan kirjaston käyttösäännöistä.

Lainaus Lapin kirjaston ulkopuolelta on maksullista, kuten myös kopiot ja tulosteet. Kokoustiloista peritään lautakunnan määrittämät maksut.

Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Siellä on tarjolla lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa, tapahtumia ja näyttelyitä. Kirjastoissa on käytössä langaton verkko, tietokoneita ja yleisimmät tietokoneohjelmat. Monista kirjastoista saa lainaan myös erilaisia esineitä. Kirjastohenkilökunta auttaa ja neuvoo kaikissa kirjaston aineistoihin ja palveluihin liittyvissä kysymyksissä.

Useimpien kirjastojen kokoelmiin kuuluu myös digitaalista aineistoa. Kirjastojen valtakunnalliset verkkopalvelut Kirjastot.fi-sivustolla ovat kaikkien käytössä, samoin Kansalliskirjaston Finna.fi-palvelu. Oman kirjaston kautta voi tilata teoksia myös Monikielisestä kirjastosta ja näkövammaisten Celia-kirjastosta. Verkossa toimii myös Viittomakielinenkirjasto.fi.

Laki yleisistä kirjastoista: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161492

Palvelun asiointikanavat

Kaukolainatilaus kirjastoille

Tällä lomakkeella toinen kirjasto voi tilata asiakkaalleen kaukolainaksi aineistoa.

Lisätietoja

Kaukopalvelupyyntö asiakkaalle

Kaukopalvelupyynnöllä voit tilata kaukolainaksi aineistoa, jota ei ole käyttämässäsi kirjastossa tai Lapin kirjasto-kimpan kirjastoissa.

Lisätietoja

Lapin kirjaston verkkokirjasto

Lapin kirjaston verkkopalvelussa ovat mukana kaikki Lapin yleiset kirjastot. Voit hakea kirjastojen aineistoja, tehdä varauksia ja uusia lainoja.

Lisätietoja

Lukuoppaan verkkopalvelulomake

Lukuopas-palvelu on kirjastoammattilaisen antamaa apua lukemista etsivälle.

Lisätietoja

Rovaniemen kaupunginkirjaston Facebook

Rovaniemen kaupunginkirjaston Facebook-sivuilta voit seurata muun muassa kirjaston ajankohtaisia tiedotteita sekä ottaa yhteyttä kirjastoon.

Lisätietoja

Rovaniemen musiikkikirjaston Facebook

Rovaniemen musiikkikirjaston Facebook-sivulta voit seurata musiikkikirjaston ajankohtaisia tapahtumia sekä ottaa yhteyttä kirjastoon.

Lisätietoja

Varaamo

Varaamo on Lapin kirjaston varausjärjestelmä.

Lisätietoja

Pääkirjaston näyttelyvaraukset

Puhelimessa saat tietoja Rovaniemen pääkirjaston näyttelytiloista ja niiden varaamisesta.

Lisätietoja

Kirjaston Lappi-osasto

Rovaniemen kaupunginkirjaston Lappi-osasto sijaitsee pääkirjastolla.

Jorma Eton tie 6, 96100 ROVANIEMI,
Lapponica-sali.

Aukioloajat

Lisätietoja

Korkalovaaran kirjasto

Korkalovaaran kirjasto palvelee Korkalovaaran palvelukeskuksessa.

Hillapolku 9, 96500 ROVANIEMI,

Aukioloajat

Lisätietoja

Muurolan kirjasto

Muurolan kirjasto sijaitsee Muurolan koulukeskuksessa.

Koulukaari 10, 97140 MUUROLA,

Aukioloajat

Lisätietoja

Nuortenkirjasto OMA / Rovaniemen kaupunginkirjaston pääkirjasto

Nuortenkirjasto OMA tarjoaa aineistoja ja kirjastopalveluita lapsille ja nuorille.

Jorma Eton tie 6, 96100 ROVANIEMI,

Aukioloajat

Lisätietoja

Ounasrinteen kirjasto

Ounasrinteen kirjasto sijaitsee Ounasrinteen monitoimitalossa.

Matkajängäntie 5, 96440 ROVANIEMI,

Aukioloajat

Lisätietoja

Rovaniemen kaupunginkirjaston pääkirjasto

Rovaniemen pääkirjasto sijaitsee kaupungin hallintokeskuksessa.

Jorma Eton tie 6, 96100 ROVANIEMI,

Aukioloajat

Lisätietoja

Rovaniemen kirjastoauto

Rovaniemellä on kirjastoauto.

Napapiirintie 24, 96900 SAARENKYLÄ,

Aukioloajat

Lisätietoja

Rovaniemen musiikkikirjasto

Rovaniemen musiikkikirjasto sijaitsee pääkirjaston alakerrassa.

Jorma Eton tie 6, 96100 ROVANIEMI,
Pääkirjaston alakerrassa.

Aukioloajat

Lisätietoja

Saarenkylän kirjasto

Saarenkylän kirjasto sijaitsee Saarenkylässä.

Napapiirintie 24, 96900 SAARENKYLÄ,

Aukioloajat

Lisätietoja

Sinetän kirjasto

Sinetän kirjasto sijaitsee Ounasjoen monitoimitalossa.

Koulurinteentie 13, 97220 SINETTÄ,
Kirjasto on monitoimikoulun äidinkielen luokan perällä.

Aukioloajat

Lisätietoja

Vanttauskosken kirjasto

Vanttauskosken kirjasto sijaitsee Yläkemijoen koululla.

Vanttauskuru 5, 97625 VANTTAUSKOSKI,

Aukioloajat

Lisätietoja
Asiasanat
kirjastopalvelut, kirjastokortit, yleiset kirjastot, kirjastokokoelmat, kokoelmatietokannat, kirjastoaineistot