Palvelu

Laitosäänestys aluevaaleissa

Palvelun toteuttaa
Rovaniemen kaupunki
Palvelun kieli
Suomi
Siirry asiointiin

Tietoa palvelusta

Laitosäänestyksessä voivat äänestää vain laitoksissa hoidettavana olevat tai niihin otetut henkilöt. Hoidettavien omaisilla tai laitoksen henkilökunnalla ei ole oikeutta äänestää laitoksessa.

Aluevaaleissa olet äänioikeutettu, mikäli täytät 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 23. tammikuuta 2022, ja olet

a) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja sinulla on Lapin hyvinvointialueella kotikunta 3. joulukuuta 2021; tai

b) muun valtion kansalainen, jolla on Lapin hyvinvointialueella kotikunta 3. joulukuuta 2021 ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Lapin hyvinvointialueella kahden vuoden ajan 3. joulukuuta mennessä; tai

c) EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka Lapin hyvinvointialueella 3. joulukuuta 2021 edellyttäen, että hänen tietonsa on tallennettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 2. joulukuuta 2021 haluavansa käyttää äänioikeuttaan aluevaaleissa

Palvelun asiointikanavat

Asiasanat
perusoikeudet, demokratia, äänestäminen, ennakkoäänestys (äänestäminen), edustuksellinen demokratia