Palvelu

Ryhmäperhepäivähoito

Palvelun toteuttaa
Rovaniemen kaupunki
Palvelun kieli
Suomi

Rovaniemellä perhepäivähoito toteutetaan yksittäisen perhepäivähoitajan kotona. Ryhmäperhepäivähoitoa ei ole tällä hetkellä Rovaniemellä.

Ryhmäperhepäiväkodissa varhaiskasvatusta järjestetään esiopetusikäisiä nuoremmille lapsille. Toiminta perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Lapselle laaditaan oma varhaiskasvatussuunnitelma yhteistyössä huoltajien kanssa.

Siirry asiointiin

Tietoa palvelusta

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista. Maksupäätökset tehdään huoltajien toimittamien tuloselvitysten, tositteiden ja liitteiden perusteella. Maksut laskutetaan kuukausittain jälkikäteen ja eräpäivä on 26. päivä.

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Varhaiskasvatuslaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540

Palvelun asiointikanavat

Perhepäivähoidon ohjaaja

Perhepäivähoidon ohjaajalta voit kysyä lisätietoja perhepäivähoidon järjestämisestä joko sähköpostilla tai puhelimella.

Lisätietoja

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen iltapäivätoiminnan palveluohjaus

Ota yhteys sähköpostilla varhaiskasvatus.palveluohjaus@rovaniemi.fi tai puhelimella ja saat tietoa palveluiden järjestämisestä sekä asiakasmaksuista.

Lisätietoja

Varhaiskasvatuksen toimintaan liittyvä muistutus -lomake

Varhaiskasvatuksen palveluiden asiakas täyttää lainmukaisen muistutuksen riita-/ongelmatilanteissa.

Lisätietoja
Asiasanat
varhaiskasvatus, perhepäivähoito (varhaiskasvatus), ryhmäperhepäivähoito (perhepäivähoito (päivähoito)), ryhmäperhepäiväkodit