Palvelu

Tupakointikiellon hakeminen taloyhtiöön

Palvelun toteuttaa
Rovakaaren Ympäristöterveydenhuolto
Palvelun kieli
Suomi
Siirry asiointiin

Tietoa palvelusta

Taloyhtiön edustajana sinun tulee ennen tupakointikieltojen hakemista kuulla niiden tilojen haltijoita, joita kielto koskee. Tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta siinä tapauksessa, jos tupakoinnin haittaa ei saa taloyhtiössä muuten ratkaistua.

Kieltoa voidaan hakea aikaisintaan 3 kk taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksestä (moiteaika). Taloyhtiön tulee ennen tupakointikiellon hakemista kuulla niiden tilojen haltijoita, joita kielto koskee. Kielto määrätään pääsääntöisesti hakemuksen ja siinä olevien liitteiden perusteella. Tarvittaessa viranhaltija kuulee asuntojen haltijoita uudelleen ennen päätöksen tekoa.

Hakemukseen on liitettävä asuntoyhteisön yhtiökokouksen päätös osoituksena siitä, että hakijalla on oikeus hakea tupakointikieltoa. Lisäksi hakemuksessa on oltava eritelty selvitys siitä (esim. piirustus), mihin tiloihin tupakointikieltoa haetaan (sisätilat, parvekkeet ja ulkotilat). Lisäksi hakemuksessa on esitettävä rakenteellinen tai muu selvitys tupakansavun mahdollisesta kulkeutumisesta tilasta toiseen. Hakemuksessa on myös osoitettava, miten tilojen haltijoita on kuultu ennen hakemuksen tekemistä.

Hakemuksen käsittelystä peritään Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon taksan mukainen maksu käsittelyyn käytetyn ajan ja käsittelystä aiheutuneiden kulujen mukaisesti.

Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa. Se voi hakea tupakointikieltoa huoneistoparvekkeille ja -pihoille ja huoneistojen sisätiloihin.

Tupakkalaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20160549

Palvelun asiointikanavat

Palautepalvelu: Ympäristö, ympäristöterveys ja eläinlääkintä

Rovaniemen kaupungin palautekanava asioissa, jotka koskevat aihetta ympäristönsuojelu, ympäristöterveys, eläinlääkintä ja eläinsuojelu.

Lisätietoja

Ympäristöterveydenhuollon asiakaspalvelupuhelin

Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon toimiston yhteinen asiakaspalvelupuhelin.

Lisätietoja

Ympäristövalvonnan toimipiste

Ympäristönsuojelun ja Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon toimipiste.

Mäntyvaarantie 2, 96100 ROVANIEMI,

Aukioloajat

Ma - Pe: 08:00 - 16:00

Lisätietoja
Asiasanat
tupakointi, tupakkalain valvonta, asunto-osakeyhtiöt, asuminen, tupakkavalvonta