Lapponican määrätietoinen kehittäminen alkoi 1960-luvun alussa kun kirjastonjohtajaksi valittu Jorma Etto kiinnostui kotiseutukokoelman laajentamisesta. Myös uusi kirjastolaki määritteli tulevien maakuntakirjastojen tehtäväksi mm. toiminta-aluetta koskevan kirjallisuuden hankkimisen ja säilyttämisen. Kalottiyhteistyön puitteissa kokoelman keruualueeksi määriteltiin alun pitäen koko Pohjoiskalotti.
Kokoelman laajuus on nykyään n. 65 000 nimekettä. Runsaat puolet aineistosta on julkaistu Suomessa ja kolmasosa on ilmestynyt muissa Pohjoismaissa. Ajankohtaisen aineiston lisäksi kokoelma sisältää edustavan valikoiman vanhempaa Lappi- ja saamelaiskirjallisuutta sekä karttoja aina 1500-luvulta lähtien.
Kokoelma koostuu Lappia, Barentsin aluetta ja muita pohjoisia alueita käsittelevistä kirjoista, tutkimuksista, lehdistä, kartoista, äänitteistä ja elokuvista.
Kokoelmaan hankitaan kattavasti poronhoitoa ja lestadiolaisuutta käsittelevää kirjallisuutta. Muita tärkeitä aihepiirejä ovat pohjoinen luonto ja luonnonilmiöt, perinteiset elinkeinot ja kulttuurin muodot, kuten jätkäkulttuuri, kullanhuuhdonta ja lohenkalastus. Myös Lapin historia ja matkailu ovat kokoelmassa hyvin edustettuina.
Lapin kirjallisuus ja taide ovat alusta alkaen olleet keskeisiä Lapponicassa. Alueen kirjailijoiden ja muusikoiden tuotanto hankitaan kokonaisuudessaan, samoin Pohjoiskalotin suomenkielisiä vähemmistöjä koskeva aineisto.
Vuosikymmenten kuluessa pienestä kotiseutukokoelmasta on kasvanut laaja Lapponica, mutta kotiseutua ei suinkaan ole unohdettu: Rovaniemi-kokoelma on edelleen keskeinen osa Lapponicaa.