Kulttuurikuntoilu

Luonnon osa -veistos on muurattu betonista ja kivistä raudasta hitsatun rungon päälle. Betonia on sävytetty, ja kivet on valittu poron muotoja mukaillen. Sarvet on hitsattu ruostumattomasta raudasta, isot kuin puu kivikasan päällä. Poron asento viittaa länkisäärinensä tiellä, auton edessä paikoillansa seisovaan, hivenen pöhköltä näyttävään otukseen, joka ei ymmärrä autojen aiheuttamaa vaaraa. Teos on kooltaan, sarvet mukaan lukien, 300cmx200x150.

Teos on toteutettu osana Pororaito-hanketta. Pororaito-hankkeen tavoitteena on lisätä Rovaniemen kiinnostavuutta kulttuurikohteena ja elävöittää kaupunkikuvaa taiteen avulla. Hanke toteutettiin Lapin taiteilijaseuran kanssa yhteistyössä. Pororaitoteokset ovat: 1, 10, 11 ja 12

Primavera on Laila Pullisen ensimmäinen julkinen veistos ja se on hankittu pian hänen läpilyöntinäyttelynsä (1963 Helsingissä) jälkeen. Teos sijaitsee Ainonkulman asuintalon sisäpihalla.

Teoksen nimi Primavera (suomeksi kevät) viittaa veistoksen lähtökohdan olleen italialaisen renessanssimaalari Botticellin maalauksen Primavera vuodelta 1478. Botticellin
maalauksessa on kolmen sulottaren piirissä tanssiva ryhmä. Pullisen veistoksessa taas on vain kaksi tanssijatarta, joiden puvut hulmuavat. Naishahmot on voimakkaasti abstrahoitu ja tanssintuntu perustuu pitkälle juuri hulmuaviin vaatteisiin. Molemmilla tanssijattarella on yksi täysin realistinen jalka varpaineen. Teos edustaa 1960-luvulla Suomeen tullutta informalistista suuntausta, jossa materiaalintuntu oli erittäin tärkeässä osassa. Sileä ja karkean rosoinen pinta vaihtelevat teosta elävöittävästi.

Veistoksen on hankkinut asuntoyhtiö Ainonkulman rakentaja Auno Kerola suoraan taiteilijalta. Kerola möi veistoksen myöhemmin asuntoyhtiölle.

Teoksessaan Huhtamo on jäsennellyt tilaa kevyinä viiltoina avaruuteen. Teoksen lähtökohtana ovat ohuet teräksiset linjat. Teräsputki piirtää muodon ja sulkee sisäänsä kappaleen avaruutta. Veistoksen olemus muistuttaa paperille piirrettyjen viivojen luomaa abstraktisuutta ja aineettomuutta.

Fyysisen painontuntu on teoksessa niin vähäinen, ettei se kykene synnyttämään liikevaikutelmaa, vaan teos pysyy paikallaan. Pysyvää tilavaikutelmaa tukee myös veistoksen sisällä oleva pallo, joka ei liity ääriviivojen kaariin eikä siten saa aikaan liikettä, kuten tapahtuu Lapin jällenrakennuksen muistomerkissä. Teoksen sisällä oleva pallo pikemminkin pysäyttää liikepyrkimykset täydellisesti.

Ovet julkisena taideteoksena Suomessa on harvinainen. Hovioikeuden ovireliefissä rovaniemeläissyntyinen Matti Nurminen on tyylitellyt vanhaa oikeuden symbolia käräjäkiviä. Matti Nurminen on syntynyt vuonna 1947 Rovaniemellä. Nykyään hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Nurminen on yksi minimalistisen taiteen uranuurtajista Suomessa.

Rovaniemen hovioikeuden (ent. Suomen pankin) edustalla sijaitsee Harry Kivijärven veistos Fenix-lintu. Kivijärvi osallistui tällä teoksella Rovaniemen kaupungintalon veistoskilpailuun, joka järjestettiin 1987. Kilpailun voitti Kain Tapperin veistos Vuorten synty, mutta kilpailulautakunta suositti myös Kivijärven veistoksen lunastamista myöhemmin. Suomen Pankki ostikin teoksen vuonna 1990.

Veistos jalustoineen on spektroliittia ja se on n. 5 metriä korkea ja yli 2 metriä leveä. Kivijärvi käyttää yleensä mustaa kiveä, mutta hänen mielestään se ei olisi sopinut tähän tarkoitukseen onhan Fenix-lintu tarunhohtoinen ja musta väri luetaan yleensä synkäksi. Alunperin Kivijärvi oli suunnitellut veistoksen materiaaliksi norjalaista sinistä labradoriittia, mutta Suomen Pankki halusi suomalaista kiveä, joten taiteilija päätyi spektroliittiin. Veistoksen väri on lähellä Aallon arkkitehtuurin pienten yksityiskohtien sinistä. Kivijärvi halusi näin kytkeä veistoksen ympäröivään arkkitehtuuriin. Veistoksen aihe, taru Fenix-linnusta, joka nousee tuhkasta ja lähtee lentoon kuvaa taiteilijan mukaan Rovaniemen nousua sodan jälkeen.

Jatkosodan aikainen kuudes divisioona oli koottu 1941 pääasiallisesti Lapin miehistä. Muistomerkki on tehty Jaatilan kylästä löydetystä kvartsiittikivestä.

Heraldikko, vaakunataiteilija ja graafikko Olof Eriksson oli suunnitellut jo vuoteen 1953 mennessä eniten Suomessa kauppaloiden, kuntien ja kaupunkien vaakunoita. Tämän lisäksi hän on suunnitellut mitaleita ja yhdessä Heikki Häiväojan kanssa Suomen markan (1964). Kaikkiaan hän suunnitteli 80 maalaiskunnan, 16 kaupungin ja 10 kauppalan vaakunat ja lähes 150 liike-ja järjestötunnusta (mm. Suomen Kunnallisliiton tunnuksen). Hän suunnitteli myös yli 70 sukuvaakunaa.

Ruokasenpuistossa sijaitsee Kirsi Liimataisen vuonna 1957 tekemä ja Lapin karjalaisten pystyttämä Karjalapatsas. Patsas on punaista graniittia ja siinä on Karjalan vaakuna sekä teksti: “Tää on kosketus kotoa kallihista Karjalasta omalta oloperältä yhteistyön yrittämältä.”

Lapin lääninhallituksen pihalla sijaitseva noin 7 metrin korkuinen myyttinen Äiti-Lappi on kuvanveistäjä Hannele Kylänpään ensimmäinen julkinen veistos.

Kylänpää käyttää veistoksissaan päämateriaalina pronssia. Hänen materiaalinkäsittely on hyvin ilmeikästä ja monivivahteikasta ja se sopii ja tukee hyvin hänen aihemaailmaansa: Kylänpää kuvaa mielellään liikettä, lapsia ja eläimiä eri tilanteissa.

Teoksen lähtökohtana on keveys ja ilmavuus - teoksellaan taiteilija haluaa rikkoa raskaan pronssin tunnun. Vaikka veistos onkin suuri ja raskaasta materiaalista, se on muodoltaan kevyt ja eloisa - ohut varsi pyrkii haihduttamaan massan lähes olemattomiin.

Veistoksen on hankkinut Valtion taideteostoimikunta Lapin läänin taidetoimikunnan aloitteesta. Toimikunta kutsui veistoksen tekijäksi Hannele Kylänpään, joka sai vapaat kädet teoksen toteuttamiseen.

Vuonna 1987 Rovaniemen kaupunki järjesti veistoskilpailun, jonka tarkoituksena oli hankkia idea-luonnoksia uuden kaupungintalon yhteyteen sijoitettavasta veistoksesta. Veistoksen tuli sopeutua Alvar Aallon arkkitehtoniseen kokonaisuuteen ja symboloida Rovaniemen kaupunkia. Tämän kilpailun Kain Tapper voitti teoksellaan Vuorten synty. Tapperin mukaan Vuorten synty kuvaa Rovaniemen nousua sodan jälkeen. Päinvastaisesta suunnasta katsoen se kuvaa ihmisten ja rakennusten vähittäistä maatumista.

Teoksessa on kuusi osaa, joista ensimmäinen on painauma nurmikossa, kaksi seuraavaa osaa muodostuvat nurmipinnan kohoumista, joista pilkistää pienet kivenlohkareet ja kolme seuraavaa osaa muodostuvat kivenlohkareista koostuvista rakennelmista. Teoksen materiaalina on käytetty punaista graniittia, maata ja ruohoa. Teoksen pituus on noin 120 metriä ja korkeimmillaan se on 2,3 metriä.

Kirjaston pääsisäänkäynnin viereisellä ulkoseinällä on M. A. Castrénin muistomerkki. Teos perustuu Alvar Aallon tekemään luonnokseen. Lopullisen toteutuksen on tehnyt Kari Huhtamo lisäten teokseen “huhtamolaiset” kirkkaat teräskaaret ja pallot. Teos on pääosin pronssia ja kuvaa suomalais-ugrilaisen tutkimuksen uranuurtajan M. A. Castrénin (1813–1852) matkoja Lappiin ja Kuolan niemimaalle.

Tom Engblom kertoo: Poroja näkee toki metsässäkin, jos sinne pääsee tai vaivautuu menemään. Yleisimminhän näitä olentoja tulee vastaan maantiellä, jossa ne yleensä ovat tiellä, sananmukaisesti. Tästä syntyi ajatus toteuttaa teos nimeltään ”Oonko mie tiellä”. Betoniporo sai pohjansa kaupungilla usein tavatuista sukulaisista, betoniporsaista.

Kaappiporo sai ideoinnin tueksi pohjaa sanonnasta: kaapin paikan määrää! Ja jos mies on kaappi, niin kyseessä on iso mies. Lopputuloksena toteutui feminiinisen ja maskuliinisen betoniporon keskustelu, jossa otetaan mittaa toisesta, niin kuin missä tahansa perheessä. Tiellä tietenkin.”

Massiivinen teräslevy muodostaa teokselle kehyksen, jossa kaksiulotteisuus muuttuu kolmiulotteisuudeksi poron kääntyessä ja “marssiessa ulos” veistoksesta. Näin samassa teoksessa nähdään sekä poron positiivi että negatiivi. Kuviot muodostavat näin veistoskokonaisuuden, joka “elää” katsottaessa teosta eri kulmista.

Ulosmarssi-teoksen materiaalina on massiivinen teräslevy, joka painaa noin 600 kiloa. Sen koko on 200 x 250 cm, vahvuus on 15 mm. Levystä on polttoleikkaamalla irrotettu porokuvio, joka on käännetty sijallaan 45 astetta ja edelleen hitsattu kiinni. Leikkausjäljet ja terävät särmät on hiottu ja pyöristetty. Pintakäsittelyä ei ole, vaan teräs saa ruostua, jolloin siihen tulee ruosteenruskea pintaväri. Polttoleikkaustyöja osa hitsaustyöstä toteutettiin Marttiini Metal Technics Oy konepajalla, joka toimi teoksen tukijana ja sponsorina.

Loikka-työn lähtökohtana olivat poroa pelkistävä kaariteema ja pohjoinen valo. Useiden luonnosten ja pelkistysten jälkeen Tuomivaara päätyi kahteen vastakkaiseen kaareen. Varsinainen porofiguuri on valmistettu puusta ja sen vastakaari sarvet ja/tai aurinko on tehty teräksestä. Puuosio on veistetty suuresta kelohongasta, joka on tervattu kahteen kertaan. Teräskaaret on taivutettu konepajassa Oulussa. Kaariin on hitsattu eripituisia haaroja. Ne kuvaavat poronsarvia ja/tai auringonsäteitä. Tuomivaaran tavoitteena oli pelkistää porofiguuri äärimmilleen, liittää samaan muotoon pohjoinen valo.

Jätkänpuistossa, sillan länsipäässä sijaitseva Kemi-yhtiön lahjoittama Jätkä-patsas on yksi Rovaniemen tunnetuimpia veistoksia. Se on symboloinut Rovaniemeä jo vuosikymmenten ajan sijoittuen itseoikeutetusti tunnettujen uittojokien rantamaisemiin. Kalervo Kallio on tehnyt jätkästä työn sankarin. Parkkuurauta, pölli ja pöllin parkkaaja ilmaisevat vielä 1950-luvulle tyypillisen työtilanteen. Vappuna jätkä saa valkolakin päähänsä ja ylioppilaat laulavat sen juurella vappulauluja.

Lapin läänin Maatalouskeskuksen pystyttämä Maidolla elämisen alku valmistui 1984 ja sijaitsee Hervan puistossa. Seppänen on yksi maamme tunnetuimmista näköispatsaiden tekijöistä. Hän on tehnyt toistasataa julkisille paikoille sijoitettua teosta. Teokset sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Seppäsen teoksia oli ensi kertaa näytteillä Rovaniemellä 1950. Materiaalina hän käytti pronssia ja graniittia eri tavoin työstäen sekä jaloterästä hitsaamalla muotoillen.

Kemijärveläisen Urpo Kärrin teos Raivaten ja rakentaen sijaitsee Uitonpuistossa Ounaskosken sillan länsipäässä. Veistoksen aiheena on pioneerien toiminta Lapin sodassa ja jälleenrakennuksessa. Se on tehty liuskakivestä, ruostumattomasta teräksestä ja peilistä.

Sijaitsee Rovaniemen ensimmäisellä hautausmaalla.

Rovaniemen kirkon fresko esittää läpileikkausta jokaisen ihmisen yhtä hyvin kuin koko ihmiskunnan sydämestä, jossa hyvän ja pahan välillä käyvä taistelu vie joko elämän lähteelle, Kristuksen kohtaamiseen tai lähteeltä pois, kulkemaan elämäänsä omin päin. Ihmiskuvauksen taustana on karu ja jylhä Lappi, josta maailman valo, Kristus, astuu esille valokehässään.

Matkat Sveitsiin, Saksaan ja luonnollisesti Lappiin kuuluivat freskon suunnitteluvaiheeseen. Erään matkan jälkeen Segerstråle kirjoitti: ”Usein lähtee sytyttävä kipinä juuri paikkakunnan omasta keskuudesta ja niistä oloista, joista aiheistoa karttuu luomukseen.” Tämä paikallinen vaikutus on selvästi nähtävissä ”Elämän lähteen” maisemissa, luonnossa, ihmisissä ja elämäntilanteissa.

Fresko oli alunperin suunniteltu vain suoran päätyseinän kokoiseksi, mutta ehjän kokonaisuuden aikaansaamiseksi Lennart Segerstråle esitti sen laajentamista kuorin kattoon asti.

Rovaniemen hautausmaalla, pienen kukkulan laella kohoaa kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen punaiseen graniittiin veistämä sodassa kaatuneiden muistomerkki Miehen kohtalo tunturin huipulla. Veistoksessa näemme kaksi seisovaa sotilasta päät painettuna alas, välissään maassa makaa heidän kuoleva taistelukumppaninsa. Veistos on monumentaalinen ja henkii surumielistä rauhaa.

Rovaniemen seurakunnan jäsenten muistolle pystytetty Ruotsin evakossa kuolleiden muistomerkki vuodelta 1965 sijaitsee Rovaniemen toisella hautausmaalla.

Vuonna 1987 Rovaniemen kaupunki järjesti veistoskilpailun, jonka tarkoituksena oli hankkia idea-luonnoksia uuden kaupungintalon yhteyteen sijoitettavasta veistoksesta. Veistoksen tuli sopeutua Alvar Aallon arkkitehtoniseen kokonaisuuteen ja symboloida Rovaniemen kaupunkia. Tämän kilpailun Kain Tapper voitti teoksellaan Vuorten synty. Tapperin mukaan Vuorten synty kuvaa Rovaniemen nousua sodan jälkeen. Päinvastaisesta suunnasta katsoen se kuvaa ihmisten ja rakennusten vähittäistä maatumista.

Teoksessa on kuusi osaa, joista ensimmäinen on painauma nurmikossa, kaksi seuraavaa osaa muodostuvat nurmipinnan kohoumista, joista pilkistää pienet kivenlohkareet ja kolme seuraavaa osaa muodostuvat kivenlohkareista koostuvista rakennelmista. Teoksen materiaalina on käytetty punaista graniittia, maata ja ruohoa.

Teoksen pituus on noin 120 metriä ja korkeimmillaan se on 2,3 metriä.

Kirjaston pääsisäänkäynnin viereisellä ulkoseinällä on M. A. Castrénin muistomerkki. Teos perustuu Alvar Aallon tekemään luonnokseen. Lopullisen toteutuksen on tehnyt Kari Huhtamo lisäten teokseen “huhtamolaiset” kirkkaat teräskaaret ja pallot. Teos on pääosin pronssia ja kuvaa suomalais-ugrilaisen tutkimuksen uranuurtajan M. A. Castrénin (1813-1852) matkoja Lappiin ja Kuolan niemimaalle.

Tom Engblom kertoo: Poroja näkee toki metsässäkin, jos sinne pääsee tai vaivautuu menemään. Yleisimminhän näitä olentoja tulee vastaan maantiellä, jossa ne yleensä ovat tiellä, sananmukaisesti. Tästä syntyi ajatus toteuttaa teos nimeltään ”Oonko mie tiellä”. Betoniporo sai pohjansa kaupungilla usein tavatuista sukulaisista, betoniporsaista.

Teos on toteutettu osana Pororaito-hanketta. Pororaito-hankkeen tavoitteena on lisätä Rovaniemen kiinnostavuutta kulttuurikohteena ja elävöittää kaupunkikuvaa taiteen avulla. Hanke toteutettiin Lapin taiteilijaseuran kanssa yhteistyössä. Pororaitoteokset ovat: 10, 11, 12 ja 10.

Massiivinen teräslevy muodostaa teokselle kehyksen, jossa kaksiulotteisuus muuttuu kolmiulotteisuudeksi poron kääntyessä ja “marssiessa ulos” veistoksesta. Näin samassa teoksessa nähdään sekä poron positiivi että negatiivi. Kuviot muodostavat näin veistoskokonaisuuden, joka “elää” katsottaessa teosta eri kulmista.

Ulosmarssi-teoksen materiaalina on massiivinen teräslevy, joka painaa noin 600 kiloa. Sen koko on 200 x 250 cm, vahvuus on 15 mm. Levystä on polttoleikkaamalla irrotettu porokuvio, joka on käännetty sijallaan 45 astetta ja edelleen hitsattu kiinni. Leikkausjäljet ja terävät särmät on hiottu ja pyöristetty. Pintakäsittelyä ei ole, vaan teräs saa ruostua, jolloin siihen tulee ruosteenruskea pintaväri. Polttoleikkaustyöja osa hitsaustyöstä toteutettiin Marttiini Metal Technics Oy konepajalla, joka toimi teoksen tukijana ja sponsorina.

Loikka-työn lähtökohtana olivat poroa pelkistävä kaariteema ja pohjoinen valo. Useiden luonnosten ja pelkistysten jälkeen Tuomivaara päätyi kahteen vastakkaiseen kaareen. Varsinainen porofiguuri on valmistettu puusta ja sen vastakaari sarvet ja/tai aurinko on tehty teräksestä. Puuosio on veistetty suuresta kelohongasta, joka on tervattu kahteen kertaan. Teräskaaret on taivutettu konepajassa Oulussa. Kaariin on hitsattu eripituisia haaroja. Ne kuvaavat poronsarvia ja/tai auringonsäteitä. Tuomivaaran tavoitteena oli pelkistää porofiguuri äärimmilleen, liittää samaan muotoon pohjoinen valo.

Vuonna 1977 valmistunut teos sopii hyvin ”huhtamolaisen” konstruktiivisen liikkeen kuvauksen malliesimerkiksi. Teos sananmukaisesti ponnistaa taivaalle spiraalin muotona. Liike käynnistyy hitaasti, mutta voimistuu mitä ylemmäksi mennään ja päättyy uljaaseen ylöskurkottavaan kolmijakoiseen triumfiin. Kolmijakoisen triumfin jokaiseen päähän Huhtamo on asettanut pienet teräspallot, jotka voidaan käsittää virkkeet lopettaviksi pisteiksi. Pisteet ovat myös eräänlaisia liikkeen eteenpäinviejiä.

Teos on valmistettu kirkkaasta, haponkestävästä teräksestä, ja siinä voi nähdä tulppaanin muodon, joka kasvaa tuhkasta. Taiteilija on itse luonnehtinut teostaan tuhkasta nousevaksi metallinhohtoiseksi voiman ilmaukseksi.

Veistoksen yhteyteen on rakennettu erillinen näyttelyosasto. Se koostuu kolmesta osasta: ensimmäisessä osassa käsitellään Rovaniemeä ennen hävitystä. Toisessa osassa esiintyy hävitetty Rovaniemi ja kolmannessa osassa jälleenrakennettu Rovaniemi.

Lapin rajavartioston muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Kari Poskiparta. Se sijaitsee vanhan Rajavartioston esikuntarakennuksen paikalla, joka purettiin 1960- luvulla. Muistomerkin muodostaa vanhan rajavartioston pääportin porttipaadet ja sen jalusta on muurattu Inarinjärvestä kerätyistä kivistä. Messinkilaatat, joista toinen on rajavartiolaitoksen karhu ja toinen tekstilaatta, ovat toteuttaneet nykyisin jo eläkkeellä oleva kapteeni, kuvanveistäjä Urpo Kärri ja laitosmies Kalevi Kuokkanen.

Lapin rajavartiosto toimi alueella vuodesta 1924 lähtien, joka rajautui löyhästi Lapinkävijäntie, Asemieskatu, Palkisentie, Evakkotie / Kairatie alueelle, kuitenkin siten, että Asemieskadun, Palkisentien ja Evakkotien ja rajavartioston alueen väliin jäi noin yhden tontin leveys. Sotien jälkeen rajavartiosto muutti vähitellen Korkalovaaran etelärinteessä olevalle rajavartiostoalueelle, ja tämä alue muuttui siviilialueeksi.

Aseveliketju, Suomen talvisodassa 1939-40 taistelleiden ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten vapaaehtoisten muistomerkki sijaitse Keskuskoulun puistossa. Teos kuvaa pohjoismaista, etenkin sota-aikana tapahtunutta yhteistyötä. Teoksen tarkoituksena on muistuttaa eläviä ja tulevia sukupolvia pohjoisesta yhteenkuuluvuudesta.

Oscar Reutersvärd on ruotsalainen kuvanveistäjä, taidemaalari, piirtäjä ja graafikko.

  

Luonnon osa -veistos on muurattu betonista ja kivistä raudasta hitsatun rungon päälle. Betonia on sävytetty, ja kivet on valittu poron muotoja mukaillen. Sarvet on hitsattu ruostumattomasta raudasta, isot kuin puu kivikasan päällä. Poron asento viittaa länkisäärinensä tiellä, auton edessä paikoillansa seisovaan, hivenen pöhköltä näyttävään otukseen, joka ei ymmärrä autojen aiheuttamaa vaaraa. Teos on kooltaan, sarvet mukaan lukien, 300cmx200x150.

Kemiläisen taiteilijan Ensio Seppäsen (s.1924) veistoksia on Rovaniemellä kolme kappaletta. Yksi niistä on vuonna 1981 valmistunut Jääkäriliikkeen muistomerkki ja se sijaitsee Jääkäripuistossa Lapinkävijäntiellä. Veistos on tehty kivestä. Vaalea keskuskivi on Imatralta, muut kivet on tuotu Sodankylän Rieston kummusta.

Veistoksen nimi on Katkenneet kahleet ja se kuvaa Suomen irrottautumista Venäjän alaisuudesta. Vaalea, pystyssä oleva kivi keskellä kuvaa itsenäistä Suomea, vapauttajaa joka on katkonut kahleet entisestä isännästään, Venäjästä.