• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Kulttuuripalvelut

Palkitut 2019 ja palkintojen myöntämisperusteet


Kulttuuripalkinto 2019: Ohjaaja ja käsikirjoittaja Jussi Hiltunen
Ohjaaja Jussi Hiltunen on Rovaniemeltä käsin luonut uran, jollaisesta moni unelmoi. Hän on pyrkinyt kohti unelmaansa aina ala-asteikäisestä lähtien. Olla rovaniemeläinen ja elokuvaohjaaja, ei ole helpoimmalta kuulostava yhdistelmä. Jussi Hiltunen on todennut:
 
”Lapissa on hyvä elää, en kaipaa muualle. Toki aina on asioita, jotka voisivat olla toisin, mutta niiden alituinen pohtiminen ei tunnu tärkeältä. Olen aina seurannut vaistojani. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä rohkea päätös tavoitella elokuvauraa täältä pohjoisesta käsin. En kuitenkaan koe, että päätös vaati minulta erityistä rohkeutta. Jos voin toteuttaa unelmani täällä, miksi minun tulisi lähteä jonnekin muualle”
 
Hiltunen on tehnyt useita lyhytelokuvia ja yhden kokoillan elokuvan.  Armoton maa sai ensi – iltansa vuonna 2017 ja sille annettiin Pietarin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla parhaan ohjaajan palkinto. Lyhytelokuva Hiljainen viikko (2011) kosketti syvästi monia rovaniemeläisiä. Elokuva on palkittu kansainvälisesti ja kansallisesti. Hiltusen elokuvat sijoittuvat pääosin Rovaniemen tuttuihin maisemiin. Syksyllä alkavan Sorjonen – sarjan jaksoista osa on Hiltusen ohjaamia. Sorjonen on yksi Suomen menestyneimmistä sarjoista. 
 
Ohjaaja Jussi Hiltunen tietää mitä haluaa, on tarkka työssään, mutta silti häntä kuvataan vapaaksi ja lempeäksi ohjaajaksi.Hän on eri produktioissa työskennellyt menestyneiden ja kokeneiden näyttelijöiden kanssa, minkä avulla hän on ohjaajana saanut kaiken aikaa tärkeitä oppimisen ja ohjaajana kasvun kokemuksia. 
 
Rovaniemen kaupungin vapaa-ajanlautakunta myöntää vuoden 2019 kulttuuripalkinnon ohjaaja Jussi Hiltuselle ja toteaa hänen töissään näkyvän hienolla tavalla Rovaniemi ja pohjoinen ulottuvuus. Jussi Hiltunen on oivallisesti todennut Rovaniemen olevan kelpo kuvauspaikka ja Rovaniemi-viikon teemaa 2019 lainaten ”hän viihtyy ja työskentelee kotikulmillaan”. 
 
Jussi Hiltunen on lahjakkuus, joka ansaitsee tulla palkituksi myös kotikaupunkinsa puolesta. Rovaniemen kaupungin tavoitteistossa audiovisuaalisen alan yhteistyö ja lisääntyvät tasokkaat elokuvatuotannot ovat tärkeitä painopistealueita, joiden avulla kaupungin tunnettuus ja kulttuurinen osaaminen saavat näkyvyyttä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. 
 
Kulttuuripalkintoa koskevista ehdotuksista 2019 poimittua:
Hiltunen on tehnyt pitkään ammattimaisia elokuvia tuoden esille myös paikallisia, rovaniemeläisiä ja pohjoisia teemoja. Ammattilainen, joka ei pidä itsestään meteliä. Erityisenä mainintana se, että Hiltunen omilta kiireiltään vapaaehtoisesti auttoi Saarenputaan päiväkodin lapsia tekemään lyhytelokuvan "Meidän kerho”.

Kulttuuritekopalkinto: Jaakko Laitinen ja Väärä Raha – yhtye
Jaakko Laitinen ja Väärä Raha on bändi, joka luonnehtii itseään sanoin ”world´s greatest Lapland – Balkan Band”. Sanoilla on katetta, sillä legendaarisen livekeikka maineen saanut yhtye on kiertänyt ahkerasti noin 20 maassa jo kymmenen vuoden ajan. Lisäksi yhtyeen levyt ovat keränneet poikkeuksetta kehuja kriitikoilta. Yhtyeen toinen levy Yö Rovaniemellä valittiin vuoden 2012 kansanmusiikkilevyksi. Yhtye sai myös vuoden 2012 Femma-palkinnon kategoriassa Aholaita-femma. Yhtye tunnetaan mustalaisrytmejä, vanhaa suomalaista iskelmää sekä Lähi-Idän sävelkulkuja taidokkaasti yhdistelevästä musiikistaan. He vievät kuulijansa maailmaan, jossa uusi ja vanha sekä vieras ja tuttu yhdistyvät oivaltavasti. Yhtye on tuonut uransa aikana näkyvästi esille rovaniemeläisiä ja lappilaisia juuriaan.

Yhtyeestä sanottua:
Vuosikausia jaksaneet sinnikkäästi ja sitkeästi tehdä aivan omia lauluja/laulaa muiden samaa genreä olevien lauluja. Esiintyneet pitkin Suomea ja maailman turuillakin! Uineet vastavirtaa uskoen oman erityisen genrensä tekemiseen. Riemastuttavaa kuplettilaulua. Laitinen itse, joka on joka käänteessä muistanut nostaa esille, että ON Rovaniemeltä.


Kulttuuritekopalkinto: MustaKissa Kuppila
Kuppila Musta Kissasta on muodostunut pienimuotoinen kulttuurin keidas. Yrityksen omistajapariskunta Jonna ja Johan ”Emppu” Pietarinen ovat luoneet paikkaan lämminhenkisen ilmapiirin, joka antaa tilaa hyvin monimuotoiselle kulttuuritoiminnalle. Tarjolla on muun muassa musiikkia, sanataidetta, elokuvia ja kulttuuriviikonloppuja eri teemoilla. Paikka on kodikas ja intiimi. Sitä on kuvailtu myös kaurismäkimaiseksi. Kuppilan asiakkaina viihtyvät todella monenlaiset ihmiset. Kissaan sopivat kaikki ikään katsomatta. Toimintamalli yhdistää hienosti yritystoiminnan, kulttuurin eri muodot, yhdessä tekemisen ja viihtymisen kotikulmilla.

Mustasta Kissasta sanottua:
Pikkuruinen, mutta pirteä MustaKissa Kuppila. Toistuvasti tarjolla monipuolinen kattaus pienimuotoista kulttuuria: monenlaista elävää musiikkia, sanataidetta, elokuvia, vinyylilevyiltoja, tietovisoja, kulttuuriviikonloppuja, rekiajelua ja piirakkaviikkoja. 
Musta kissa tarjoaa kulttuuria matalalla kynnyksellä, antaa tilaa myös pienemmille esiintyjille. Tekee hienoa yhteistyötä mm. Sanaseuran kanssa joka on järjestänyt Mustassa kissassa mm. Open mic runoiltoja. Omistajat ovat myös avoimia uusille ideoille. He ovat onnistuneet luomaan omaleimaisen ja ainutlaatuisen tunnelman kuppilaan jossa yhdistyy vanha ja uusi.

Kulttuuritekopalkinto: Neljäntuulentie ry ja Konttisen kesäkiskan puistotapahtumat
Neljäntuulentie ry:n pyörittämä Kesäkiska tarjosi Konttisen perhepuiston kävijöille perinteisten kahvilapalveluiden lisäksi matalan kynnyksen puistotapahtumia. Paikallisten taide- ja kulttuurialan ammattilaisten, yhdistysten ja yritysten kanssa järjestetyt kesäiset aktiviteetit toivat iloa monille lapsille ja lapsenmielisille. Tärkeä rooli kesäkiskan toiminnassa oli näyttelijä Irene Tikalla, joka omalla persoonallaan ja aktiivisella työllään oli rakentamassa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja lisäämässä alueen yhteisöllisyyttä. Puistotapahtumissa yhdistyivät hienosti kulttuuri eri toimijoineen yhdessä lapsiperheiden iloisen kesätekemisen ja toiveiden kanssa.

Kesäkiskasta sanottua:
Kesäiset aktiviteetit ovat tuoneet iloa ja sisältöä monille lapsille ja perheille.
Matalan kynnyksen toimintaa lapsille ja lapsenmielisille perinteikkäällä paikalla. Kaikilla ei ole varaa viedä lapsiaan maksullisiin aktiviteetteihin tai isojen instituutioiden suojissa toimiville leireille tai kursseille. Toimiva konsepti, jossa raha ei määrittele osallistumista.


Kunniamaininta: artisti Kake Karisson
Vapaa-ajanlautakunta jakaa kunniamaininnan artisti Kake Karissonille. Kake Karisson on vuonna 2015 aloittanut 27-vuotias rovaniemeläinen pop/hiphop-artisti, jonka tuotantoa on kuunneltavissa mm. Spotifyssa ja YouTubessa. 

Tunnetuin kappale on "Soihtu", joka valittiin Suomen paralympialaisjoukkueen viralliseksi kisabiisiksi vuoden 2018 Etelä-Korean talviparalympialaisiin.

Lavalla aktiivisesti keikkaileva artisti on tunnettu energisyydestään ja keikat tarjoavatkin katsojalle suuria tunteita laidasta laitaan.

Kake Karisson tekee myös koulukeikkoja, joiden yhteydessä hän käy puhumassa nuorille hyvän ja kannustavan ilmapiirin merkityksestä. Kyse on osaltaan kiusaamisen vastaisesta työstä, mutta myös pyrkimyksestä muuttaa koko suomalaista kulttuuria ja asenneilmastoa positiivisempaan suuntaan. “Haluaisin muuttaa koko Suomen asenneilmapiiriä positiivisemmaksi ja tsemppaavammaksi, jotta yhä useampi uskaltaisi tavoitella omia unelmiaan”, Karisson toteaa.