Etusivu>Palvelut>Tietosuoja>Henkilötietojen käsittely
  • Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Tietosuoja
Henkilötietojen käsittely

Mikä on henkilötieto

Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikenlaisia luonnollista henkilöä taikka hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskeviksi.

Henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, henkilötunnus, sijaintitiedot, kuvat, sähköpostiosoite, potilastiedot ja tietokoneen IP-osoite. Tietosuojan tarkoitus on suojata henkilötietoja.

Miksi ja mihin tarkoitukseen keräämme henkilötietojasi (Tietojen käsittelyperuste)

Suurin osa Rovaniemen kaupungin palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin emme tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojesi käsittelyä varten. Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen, ja tällöin pyydämme Sinulta suostumuksen tietojesi käsittelyyn. Sinulla on oikeus myös peruuttaa antamasi suostumus milloin tahansa. Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksista sekä sen lainmukaisuudesta voit lukea lisää Rovaniemen kaupungin rekistereistä laadituista tietosuojaselosteista (rekisterinpitäjän informaatio rekisteröidylle).

Miten käsittelemme henkilötietojasi

Kun asioit Rovaniemen kaupungin palveluissa, käsittelemme henkilötietojasi siltä osin kuin se on asiasi hoitamiseksi tarpeellista. Henkilötietoja käsitellään rekisterin käyttötarkoituksen mukaan ja käyttämiisi palveluihin perustuen. Kun käsittelemme henkilötietojasi, noudatamme lainsäädäntöä ja hyvää tiedonkäsittelytapaa. Kaupungin palveluissa tietosi on suojattu, eikä niitä luovuteta eteenpäin muihin kuin lakisääteisiin velvoitteisiin perustuen. Henkilöstöämme sitoo vaitiolovelvollisuus. Henkilötietoja käsittelevää henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti. Henkilötietoja sisältävien järjestelmien käyttöä ja oikeuksia seurataan. Henkilötietoja saa käsitellä vain työntekijä, jolla on työtehtäviensä puolesta oikeus käsitellä kyseistä tietoa. Tietojen säilytystä, arkistointia, hävittämistä ja muuta käsittelyä ohjataan arkistonmuodostussuunnitelmilla ja tietoturva- ja tietosuojaohjeistuksella.