Vaaranlammen hammashoitola toimii normaalisti nykyisessä osoitteessaan Koulukuja 2.
Rovaniemen Korkalovaaraan sijoittuva Vaaranlammen kouluhanke etenee. Rovaniemen kaupungin tilajaosto käsittelee hankkeen toteutustapaa kokouksessaan ensi viikolla. Kokouksen esityslista löytyy kaupungin verkkosivuilta.
Rovaniemen tilajaosto on käynnistänyt Vaaranlammen koulun hankesuunnittelun keväällä 2021. Koulurakennukseen on tarkoitus sijoittaa myös muita palveluita, kuten päiväkoti ja neuvola. Lisäksi kokonaisuudessa ratkaistaan nuorisotilojen ja kirjaston sijoitus alueella.
Hammashoitola toimii toistaiseksi Vaaranlammella
Vaaranlammen hammashoitola toimii toistaiseksi normaalisti nykyisessä osoitteessaan Koulukuja 2. Hammashoitolan siirtyminen Pienteollisuustalolle on viivästynyt, koska siirto edellyttää kiinteistön omistajalta merkittäviä muutostöitä ja vuokrasopimus tulee laatia vuoden 2023 alusta aloittavan Lapin hyvinvointialueen kanssa. Kaupunki tiedottaa asiasta lisää myöhemmin.
Päiväkodin tiloihin kevään ajaksi neljä ryhmää
Vaaranlammen päiväkoti on siirtynyt rakennuksesta väistötiloihin Koskikadulle elokuussa. Varhaiskasvatuksen tarve on kuitenkin lisääntynyt kesän jälkeen nopeasti, kun alle 3-vuotiaita lapsia on ilmoitettu varhaiskasvatukseen odotettua runsaammin. Tammi-helmikuussa päiväkotipaikan tarvitsee noin sata sellaista lasta, joita ei ole osattu huomioida palveluntarvetta arvioitaessa.
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 18.11.2021, että neljä päiväkotiryhmää sijoitetaan väliaikaisesti Vaaranlammen entisen päiväkodin tiloihin kevääksi 2022. Lisäksi lisätään paikkoja yksityisiin päiväkoteihin. Vaaranlammen tiloihin siirtyville ryhmille suunnitellaan uudet tilat syksyyn 2022 mennessä.
Vaaranlammen neuvola muuttaa
Vaaranlammen neuvola muuttaa Korkalovaarasta Koulukujalta väistötiloihin marraskuun 2021 lopussa. Tiistaista 30.11. alkaen uusi osoite on Vartiokatu 32, 2. krs. Sisäänkäynti tapahtuu sisäpihan puolelta. Neuvola on suljettu muuton vuoksi 25–29.11. välisen ajan.
Neuvolan keskitetty puhelinpalvelu palvelee ma-pe klo 8-12 numerossa 016 322 4120