Peruskorjauksesta on toteutettu jo ensimmäinen vaihe, jossa korjattiin rakennuksen perusmuuri maanalaiselta osaltaan. Seuraavissa vaiheissa toteutetaan rakennuksen sisäpuoliset korjaustyöt.
Rovaniemen kaupunki järjestää kaupungintalon peruskorjaushankeen markkinainfon 22.9.2022 klo 9-11 Kairatien auditoriossa (Kairatie 75 A-osa).
Tilaisuudessa esitellään peruskorjaushanketta ja kuullaan markkinoiden näkemyksiä ennen lopullisen toteutusmuodon valintaa. Markkinainfolla tavoitellaan rakennusalan toimijoiden huomiota ja kiinnostusta sekä tiedotetaan hankkeen tilanteesta sidosryhmille ja asiasta kiinnostuneille.
– Markkinainfon tarkoituksena on kuulla rakennusalan näkemyksiä ennen lopullista toteutusmuodon valintaa. Toteutuksessa tavoitellaan vahvaa yhteistoimintaa osapuolten kesken, ja tätä tukeva toteutusmuoto on valmistelun lähtökohta, sanoo rakennuttamisen erityisasiantuntija Janne Alkki Rovaniemen kaupungilta.
Rovaniemen kaupungintalo on vuonna 1988 valmistunut arvorakennus ja paikallisen työn taidonnäyte. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alvar Aallon luonnosten pohjalta Arkkitehtitoimisto Alvar Aalto & co Elissa Aallon johdolla. Kaupungintalo on valmistumisestaan lähtien toiminut kaupungin hallintorakennuksena. Peruskorjauksella tavoitellaan muun muassa tilankäytön tehostamista ja kaupungintalon avaamista myös kuntalaisten käyttöön.
Hankinta on suunniteltu toteutettavan neuvottelumenettelyllä, jossa kaupunki valitsee palveluntuottajan tai palveluntuottajien ryhmittymän suunnittelemaan ja toteuttamaan kaupungintalon peruskorjaushankkeen yhteistyössä kaupungin kanssa.
Hankkeen alkuperäinen kokonaiskustannusarvio on vuonna 2019 laaditussa hankesuunnitelmassa noin 20 miljoonaa euroa (alv 0 %) ja kokonaislaajuus on noin 13.000 bruttoneliötä. Rakentamisen kustannuskehitys ja monipaikkainen työkulttuuri kuitenkin edellyttävät hankkeen lähtökohtien tarkastelua. Myös rakennuksen tulevien käyttäjien odotuksia on tarve kartoittaa aiempaa laajemmin. Kaupungintalon rakennusperintöarvo lisää osaltaan hankkeen vaativuutta.
Peruskorjauksesta on toteutettu jo ensimmäinen vaihe, jossa korjattiin rakennuksen perusmuuri maanalaiselta osaltaan. Seuraavissa vaiheissa toteutetaan rakennuksen sisäpuoliset korjaustyöt.
Ennakkoilmoitus hankinnasta on julkaistu Hilmassa 15.9.2022. Hankintailmoitus on tarkoitus julkaista lokakuussa 2022.
Ilmoittautuminen tilaisuuteen 20.9. mennessä
Ennen markkinainfotilaisuutta on kahvitarjoilu auditorion aulassa 8.30 alkaen. Järjestelyjä varten pyydämme ilmoittautumaan 20.9.2022 klo 18.00 mennessä verkossa (ilmoittautumislinkki tilaisuuteen) tai sähköpostitse osoitteeseen janne.alkki@rovaniemi.fi.
Ilmoitathan osallistutko paikan päällä vai etäyhteydellä. Samalla voit lähettää etukäteen kysymyksesi, joita toivot tilaisuudessa käsiteltävän. Osallistuneille lähetetään tilaisuuden jälkeen verkkokysely hankkeeseen, toteutusmuotoon ja hankintamenettelyyn liittyen.