Kaikki uutiset

EIHÄN NÄIN VOI TEHDÄ! -Valokuvanäyttely avoinna 13.5. saakka Lappia-talolla

Julkaistu 2.4.2026 10:53

Kulttuuripoimuri-hankkeen Luovan ryhmän valokuvanäyttely kuvitteellisesta sirkusseurueesta avautui 1.4. Lappia-talon aulassa lämpimän tunnelman siivittämänä.

potretti_juliste-001(1).jpg
EIHÄN NÄIN VOI TEHDÄ -valokuvanäyttelyn julistekuva. Kuva: Jouni Porsanger

Kulttuuripoimuri -hankkeen Muistiyhdistyksen ryhmätoiminnan lopputyönä syntyneessä Eihän näin voi tehdä -valokuvanäyttelyssä esittäytyy muotokuvissa ryhmän luoma kuvitteellinen sirkusseurue. 

Syksystä 2025 alkuvuoteen 2026 viikoittain kokoontuneessa luovassa ryhmässä osallistujat pääsivät ammattitaiteilijoiden ohjauksessa kokeilemaan ja tutkimaan heitä kiinnostavia taiteenlajeja, kuten kuva- ja sanataidetta, puvustusmuotoilua sekä valokuvaa. Omakuvatyöskentelyn, roolin-rakentamisen ja asustemuotoilun kautta saivat alkunsa ja lähtivät elämään sirkus-teemaiset hahmot tarinoineen. 

 

Ryhmä pohti prosessin aikana uskaltamisen ja rohkeuden teemoja. Siitä kehkeytyi näyttelylle teema ja nimi. Ryhmäprosessin aikana osallistujat ovat olleet erityisen vaikuttuneita sekä kiitollisia tästä ehkä ainutkertaisesta mahdollisuudesta heittäytyä ja löytää itsestään uutta osaavassa, kannustavassa ja luottamuksellisessa ohjauksessa ja ryhmässä.

Ryhmän taideohjaajina ovat toimineet Piste kollektiivin Anne Niskanen ja Hanna-Leena Metsävainio. Valokuvat yhteistyössä ryhmäläisten ja ohjaajien kanssa on ottanut Jouni Porsanger. Ryhmän osallistujia olivat Mauri Hakulin, Jouni Nurmela, Piia Nurmela, Sinikka Pörhönen, Helena Rapakko, Matti Rapakko, Marjatta Sinisalo ja Tarja Ylitapio. 

Lisätiedot Kulttuuripoimuri-hankkeesta:

Maria Vinberg (projektipäällikkö) maria.vinberg@rovaniemi.fi p. 040 537 3620


IMG_20260401_171948.jpg
Kuvassa projektin työryhmä Lappia-talon aulassa avajaisissa. Kuva: Elina Rousu-Uurtamo, Rovaniemen teatteri
Katso kaikki uutiset