Ensimmäiset nuoret ohjautuneet RIKO-hankkeen toimintaan

Julkaistu 4.2.2021 9:00

Oikeusministeriön rahoittaman kolmivuotisen RIKO-hankkeen työntekijät pääsivät aloittamaan työnsä vuoden vaihteen jälkeen. Ensimmäiset nuoret ohjautuivat toiminnan piiriin kolme viikkoa startista, mikä on hankkeen näkökulmasta onnistuneen verkostoitumisen tulos ja osoitus siitä, että tuen tarpeessa olevia nuoria on Rovaniemellä. Ensimmäiset nuoret ohjautuivat poliisin, rikos- ja riita-asioiden sovittelutoiminnan, rikosseuraamuslaitoksen ja lastensuojelun kautta. Nuoret ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan ja työskentelystä on saatu heti rohkaisevia kokemuksia.

RIKO-hankkeessa työskentelee sosiaalialan koulutuksen ja työkokemuksen omaavat työntekijät, jotka jalkautuvat nuorten rinnalla kulkijoiksi ja käyttävät perusteellisesti aikaa nuoreen tutustumiseen. Työskentely tapahtuu nuoren ehdoilla ja tavoitteena on ohjata ja tukea nuorta ja hänen lähiverkostoaan sekä varmistaa nuorelle oikea-aikaiset palvelut. RIKO-hankkeen erityispiirteenä on intensiivinen työparityöskentely nuoren kanssa, hänen kokonaistilanteensa kartoittaminen sekä positiivinen ja motivoiva suhtautuminen nuoreen. Työskentelyn tavoitteena on nuorten uusintarikollisuuden vähentäminen ja tukeminen rikoksettomaan ja päihteettömään elämään.

Hankkeen edetessä tavoitteena on rekrytoida ja kouluttaa nuoren avuksi ja työntekijöiden työpareiksi kokemusasiantuntijoita sekä tukihenkilöitä. Hankkeessa pyritään myös keräämään tutkittua tietoperustaa nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten asiantuntijuuden vahvistamiseksi.  Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa on tarkoitus laatia viranomais- ja kolmannen sektorin toimijoiden välille paikallinen monialainen toimintamalli, jonka toteutusta jatketaan hankkeen jälkeen. Tutustuminen ja yhteistyön käytännöistä sopiminen nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa on hyvässä vauhdissa. Nuorten näkökulmasta on positiivista se, että hyviä ja asiantuntevia palveluja löytyy Rovaniemeltä ja yhdessä toimimisesta ollaan kiinnostuneita. 


Jaa sivu