Hiljattain rovaniemeläistyneet Antti Väisänen, 37 ja Natalia Kiuru, 37, ovat löytäneet vihdoin unelmiensa elämäntavan, jota olivat kauan aikaa kaivanneet.
- Elämänarvot pääkaupunkiseudulla eivät enää olleet meitä varten. Kaipasimme luontoa ja maanläheisempää meininkiä, jossa kasvattaa pientä lastamme ja tehdä mielekästä, arvojamme vastaavaa työtä, kertoo Natalia.
Kaikki lähti siitä hetkestä, kun työelämästä jo vankan jalansijan saanut pariskunta alkoi harkita perheenlisäystä. Hektinen arki Vantaalla kauppakeskus Jumbon ja Helsinki-Vantaan lentokentän naapurissa ei istunut enää luontoa rakastavan pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmiin.
- Istuimme alas ja aloimme tehdä omaa unelmakarttaamme, johon keräsimme kuvia meille tärkeistä asioista ja arvoista. Mietimme missä päin Suomea voisimme niitä parhaiten toteuttaa ja missä halusimme tulevan lapsemme kasvavan. Rovaniemi sopi suunnitelmiimme täydellisesti, sillä itse olen kotoisin Sallasta ja Nataliakin pieneltä paikkakunnalta Kymenlaaksosta, Antti muistelee.
Korona pisti pyörät pyörimään
Veera-tyttären syntymä kaksi vuotta sitten pisti muuttosuunnitelmat hetkeksi jäihin, sillä muuttoprojekti ei mahtunut intensiivisen vauva-ajan keskelle. Sitten tulikin korona.
- Pandemia sysäsi liikkeelle koko tämän meidän tarinamme. Olimme koronan vuoksi paljon kotona, kuten kaikki muutkin, mutta me käytimme ajan elämänmuutoksemme käynnistämiseen.
Asia johti toiseen ja pariskunta pisti tuulemaan. Lokakuun lopussa 2020 perheen muuttokuorma saapui Rovaniemen Viirinkankaalle uuden kotitalon pihaan.
- Prosessi oli raskas, mutta kaiken vaivan arvoinen. Jo pelkästään tuhannen kilometrin muuttomatka sitä edeltävine tonttihankintoineen, taloprojekteineen ja Veeran päiväkodin aloituksineen on ollut vaativa paketti, mutta meillä kaiken kukkuraksi oli vielä oman yrityksen perustaminen samaan aikaan, huokaisee Natalia.
Väki syntyi unelmista ja yhteisöllisyydestä
Pariskunnan unelma sai vielä suuremmat siivet, kun heidän villit yritysideansa jalostuivat Rovaniemellä suunnitelmiksi, jotka etenivät toteutukseen uskomattoman nopealla aikataululla.
Liiketila löytyi Rovaniemen Suosiolasta, liikekeskus Suosiosta ja syntyi Väki. Käyttäjilleen se on sekä paikka harrastaa kiipeilyä ja joogaa että rauhoittava, harmoninen ja avara tila.
- Toivomme vilpittömästi, että joogasta ja kiipeilystä kiinnostuneet rovaniemeläiset löytävät Väkeen. Teemme tätä työtä intohimolla ja haluamme yhdessä asiakkaiden kanssa ylittää itsemme ja tarjota yhteisiä onnistumisen kokemuksia, kertovat joogatunteja vetävä Natalia ja kiipeilyä ohjaava Antti.
Uudet yrittäjät ovat halunneet tukea paikallista osaamista, joten Väessä näkee ja tuntee paikallisten yhteistyökumppaneiden kädenjäljen. Suurin ja iloisin yllätys uudessa kotikaupungissa pariskunnalle on ollut lämmin vastaanotto ja avuliaisuus.
- Olemme saaneet osaksemme sydäntä lämmittävää yhteisöllisyyttä, joka on yksi meidän omista ydinarvoistamme. Olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja ja meille on tarjottu pyyteetöntä talkooapua. Alusta asti meille on annettu positiivista kannustusta ja kerrottu, että tällaista paikkaa on kaupunkiin odotettu, Antti kiittelee.
Nataliakin kehuu pohjoisen ihmisten rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä.
- Soitin eräälle urakoitsijalle ja hän totesi, että en nyt ehdi puhua, sillä olen hiihtämässä. Aivan mahtavaa! Pääkaupunkiseudulla ei tällaista kukaan sanoisi, vaan ehkä väittäisi olevansa pahassa paikassa tai palaverissa, nauraa Natalia.
Itse pariskunta ei ole ehtinyt vielä hiihtämään kiireiltään, mutta odottaa sitäkin suuremmalla ilolla tulevia, aktiivisia retkeilyvuosia uudessa kotikaupungissaan.
LUE LISÄÄ VÄESTÄ www.vaki.fi