Kaikki uutiset

Jalankulun ja pyöräilyn väylien parannustyöt alkaneet Lainaanrannassa

Julkaistu 17.5.2024 11:11

Jalankulun ja pyöräilyn väylien parannustyöt ovat alkaneet Lainaanrannassa. Työt vaikuttavat alueen liikenteeseen koko kesän ajan.

Lainaanranta kiertotie.jpeg
Rannan kevyen liikenteen väylä on suljettu, ja kevyt liikenne Jätkänkynttilältä nelostien suuntaan ohjataan kulkemaan Lainaankadun kautta. Arktikumin puistoon ei toistaiseksi pääse rantareittiä pitkin. Rannan kerrostaloille pääsee Valtakadun kautta.

Lainaanrannassa tehdään tänä ja ensi kesänä merkittäviä uudistuksia, joiden myötä alueelle rakennetaan pyöräbaanaa, parannetaan alueen tulvasuojausta tulvamuurin avulla sekä peruskorjataan alueen hulevesiviemäröintiä. Työmaa kestää kuluvana kesänä lokakuun loppuun saakka. Satama- ja puistorakentamisen on suunniteltu tapahtuvan vuonna 2025.

Uudistettavana on rantaviivan ja Lainaanrannan kerrostaloalueen välinen alue. Tavoitteena on tehdä Lainaanrannan ranta-alueesta ehjä ja viihtyisä julkinen tila, jossa kuntalaiset ja vierailijat viihtyvät.

Traficom on myöntänyt Lainaanrannan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen avustusta 600 000 euroa. Tulvasuojauksen rakentamiseen kaupunki on saanut Lapin ELY-keskukselta avustusta 260000 euroa. Kokonaisuudessaan Lainaanrannan uudistamiseen käytetään tänä vuonna 1,9 miljoonaa euroa.

Lainaanrannan kehittämistä koskevat uutiset löydät kootusti osoitteesta rovaniemi.fi/lainaanranta.

Lainaanranta_17.5.png
Katso kaikki uutiset