Etusivun uutislista

Kasvomaskeja jaetaan vähävaraisille Rovaniemen keskustassa ja kylillä

Julkaistu 29.10.2020 11:53

Päivitetty 12.1.2021 Kasvomaskeja on jaettu vähävaraisille Rovaniemen kylillä elokuun lopulta alkaen.

Kasvomaskeilla on tarkoitus ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Suomen hallitus on linjannut, että ensisijaisesti jokainen hankkii tarvitsemansa maskit itse, mutta kunnat huolehtivat, että maskeja on saatavilla vähävaraisille ilmaiseksi.

Kasvomaskeja jaetaan Rovaniemen Kansalaistalolla 11.1. alkaen maanantaisin ja perjantaisin päiväysmerkittyjen tuotteiden jakelun yhteydessä klo 10-11.30 ja torstaisin klo 15-16.30.

Kaikkiin jakeluihin kuljetaan Ainonkadulta eteisaulan kautta Rovakadulle. Jakelut toteutetaan THL:n turvaohjeistuksia noudattaen ja niissä tulee noudattaa kahden metrin turvaväliä. Riskiryhmiin kuuluville suositellaan kasvomaskin käyttöä. Jakeluista vastaavat Kansalaistalon Tuvan henkilökunta ja vapaaehtoiset.

Kasvomaskien jakelu kylillä

Jakelupisteitä on kylillä yhteensä kymmenen, ja maskeja on jaossa kahdeksi viikoksi kerrallaan kunnes toisin tiedotetaan. 

Yhteensä maskeja voi noutaa enintään 26 kappaletta kahdeksi viikoksi. Maskeja annetaan yksi kappale jokaista välttämätöntä joukkoliikennematkaa varten (maksimi 20 kpl/ 2 vkoa), kaksi kappaletta ruokakaupassa asiointia varten (maksimi 4 kpl/ 2 vkoa), ja varalle maskit koronavirusnäytteenottomatkoja varten (2 kpl). Yhteensä maskeja voi noutaa enintään 26 kappaletta kerralla. Välttämättömiä joukkoliikennematkoja ovat mm. linja-autoliikenne, kimppakyydit, Kela-kyydit. Maskia suositellaan käytettäväksi joukkoliikenteen lisäksi muun muassa kaupoissa, kauppakeskuksissa, kirjastoissa, virastoissa, teattereissa, museoissa ja ravintoloissa sekä korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa eli lukioissa ja ammattioppilaitoksissa.

Kylien jakelupaikat

Kylien jakelupaikat ja ajankohdat löydät Koronaan liittyvät ohjeet ja suositukset Rovaniemellä -sivulta.

Maskeja jonottaessa tulee noudattaa THL:n ohjeita turvaväleistä ja hygieniasta. Jakelutilaan saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa tulee desinfioida kädet.

Koronan tartuntaketjujen mahdollista selvitystä varten maskien hakijoilta kysytään yhteystiedot. Tulotietoja ei kysytä.


Jaa sivu

Aiheeseen liittyviä palveluita