Kaikki uutiset

Kaupunginhallituksen käsittelyssä matkailuohjelma, metsäohjelma, Palkisentien asemakaavamuutos ja osallistuva budjetointi

Julkaistu 20.5.2026 10:50

On top of Ounasvaara Hill under Midnight Sun Rovaniemi, Lapland, Finland.jpg

Kaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 25.5. käsittelemään muun muassa kaupungin matkailuohjelmaa ja metsäohjelmaa sekä Palkisentien asemakaavamuutosta ja osallistuvaa budjetointia.

Matkailuohjelma ja metsäohjelma

Rovaniemen matkailuohjelma ulottuu vuoteen 2040. Ohjelma määrittää matkailun kehittämisen vision, strategisen suunnan, kasvun hallinnan periaatteet sekä keskeiset toimenpiteet ja seurannan. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on ohjata matkailun kehitystä hallitusti, kestävästi ja laadullisesti siten, että matkailu tuottaa hyvinvointia paikallisille asukkaille, vahvistaa elinkeinoelämää ja turvaa arktisen luonnon kantokyvyn.

Rovaniemen metsäohjelma on pitkän aikavälin suunnitelma sille, miten kaupunki hoitaa omistamiaan metsiä. Kaupungin metsillä on taloudellisten tulojen lisäksi suuri merkitys muun muassa virkistysympäristönä, luontomatkailun mahdollistajana sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Metsäohjelma kertoo, miten kaupunki toimii omistamissaan metsissä, miksi ja miten kaupungin metsiä hoidetaan sekä mitkä arvot ohjaavat metsänhoitoa. Metsäohjelman laadinnassa on huomioitu myös ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin ja metsähoitoon.

Palkisentien asemakaavamuutos

Kaupunginhallituksen päätöksentekoon tulee asemakaavamuutos Palkisentiellä. KAS-asuntojen tavoitteena on rakentaa alueelle valtion tukema kerrostalo, joka tarjoaisi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

Asemakaavamuutos mahdollistaisi nelikerroksisen kerrostalon rakentamisen Palkisentielle (kortteli 111, tontit 11 ja 19). Kaavamuutos koskee kahta tonttia Palkisentien Koskikadun puoleisessa päässä. Esityksen mukaisessa kaavamuutoksessa rakennus sijoittuisi Palkisentien suuntaisesti tontin takaosaan. Paikoitus sijaitsisi tontin pohjoisosassa.

Asemakaavamuutos tukee kaupunkistrategian mukaisia tavoitteita ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistämisen kärkihanketta. Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa vähintään yhden vuokra-asuntotuotantokohteen aloittaminen vuosittain.

Asemakaavamuutos tukee myös maapoliittisen ohjelman linjausta täydennysrakentamisesta sekä maankäytön ja asumisen toteuttamisohjelman ehdotusta valtion tukeman asuntorakentamisen (entinen ara-rakentaminen) merkittävästä lisäämisestä.

Esityksenä on, että kaupunginhallitus hyväksyisi osaltaan kaavamuutoksen ja esittäisi valtuustolle sen hyväksymistä.

Osallistuva budjetointi

Kaupunginhallitus päättää myös osallistuvan osallistuvan budjetoinnin toteuttamisesta vuosina 2026–2027. Kaupunginhallitukselle esitetään, että osa rahasta kohdennettaisiin Syväsenvaaran alueen kehittämiseen. Alueella on eriytymisselvityksessä tunnistettu kehittämistarpeita.

Kylien kehittämisjaosto päättää osaltaan Rovaniemen kyläalueiden osallistuvan budjetoinnin toteuttamisesta kokouksessaan torstaina 21.5.

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat saavat päättää, mihin tietty rahasumma käytetään. Aiemmilla kierroksilla on toteutettu esimerkiksi ulkokuntosali, frisbeegolfrata, ulkoilmakonsertteja ja päivätoimintaa ikäihmisille.

Kaupunginhallituksen esityslista julkaistaan verkkosivuillamme (linkki alla).   

Katso kaikki uutiset