Kaupunginhallitus käsittelee uusien asuin- ja matkailualueiden kaavoittamista

Julkaistu 26.8.2026 16:10

Lampela_ilmakuva 1 1.jpg
Havainnekuva Lampelan asuinalueesta. Kaupunginhallitus päättää, käynnistetäänkö Lampelan alueen asemakaavoitus.

Kaupunginhallitus kokoontuu keskiviikkona 2.9.2026 käsittelemään muun muassa uusien asuin- ja matkailualueiden kaavoittamista.

Lampelaan suunnitteilla uusi asuinalue

Rovaniemen Lampelaa suunnitellaan muutettavaksi viihtyisäksi ja vetovoimaiseksi asuinalueeksi. Kaupunginhallitukselle esitetään asemakaavamuutoksen käynnistämistä Lampelan alueella.

Kaavamuutoksen tavoitteena olisi rakentaa alueelle monipuolisia asuntoja sekä uusia viher-, leikki- ja koirapuistoja. Kaupunginosaan voisi tulevaisuudessa muuttaa 2500 asukasta.

Alue sijaitsee lähellä Rovaniemen keskustaa ja olemassa olevia palveluja, kuten varhaiskasvatusta ja koulutusta. Alueen katu- ja liikennejärjestelyjä kehitettäisiin erityisesti jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantamiseksi.

Kokonaisuudessaan noin 25 hehtaarin alueen kehittäminen voisi tuoda Rovaniemelle merkittäviä investointeja, uusia asukkaita ja verotuloja sekä vahvistaa lähialueiden elinvoimaa.

Tavoitteena olisi toteuttaa Lampelan uudistaminen vaiheittain seuraavien 10–15 vuoden aikana. Rakentaminen voisi alkaa vuoteen 2030 mennessä.

Uutinen jatkuu havainnekuvien jälkeen. 

Lampela_ilmakuva 2 1.jpg

Havainnekuva ilmasta

Lampela Varastotie VALMIS.jpg

Havainnekuva: Varastotie 

Lampela Aittatie VALMIS.jpg

Havainnekuva: Aittatie

Matkailurakentamista Ala-Mellalammen alueelle

Pohtimolammen alueelle Ala-Mellalammen läheisyyteen suunnitellaan matkailualuetta. Maanomistajan tavoitteena on rakentaa loma- ja elämysmatkailuun keskittyvä alue osittain lammen rantaan.

Alueelle on suunnitteilla pääosin matalaa matkailurakentamista. Suunnittelussa huomioidaan myös alueen virkistyskäyttö: vakituisen asumisen ja mökkialueiden yhteyteen on tarkoitus jättää virkistysalueita.

Alueella sijaitsee jo matkailupalveluita. Asemakaavan laatiminen tukisi Rovaniemen kaupungin tavoitteita kehittää matkailua olemassa olevien matkailualueiden yhteydessä.

Kaupunginhallitukselle esitetään asemakaavoituksen käynnistämistä.

Lausunnot valtatie 4:n suunnitelmiin 

Lisäksi kaupunginhallitus antaa Elinvoimakeskukselle lausunnot valtatie 4:n yleissuunnitelmasta Napapiiri–Apukka sekä tiesuunnitelmasta Apukka–Vikajärvi-välisillä osuuksilla. Valtatie 4 on tärkeä Rovaniemen seudun ja koko Lapin liikenteen väylä, joka palvelee muun muassa työ-, asiointi- ja matkailuliikennettä sekä huoltovarmuutta ja sotilaallista liikkuvuutta.

Napapiiri–Apukka-välillä suunnitellaan muun muassa valtatien uutta linjausta, eritasoliittymää, ohituskaistoja ja varalaskupaikkaa. Apukka–Vikajärvi-välillä suunnitteluosuus sisältää muun muassa uuden linjauksen Vikajärven kylän pohjoispuolelle, mikä parantaisi kylän liikenneturvallisuutta ja sujuvoittaisi pitkämatkaista liikennettä.

Valtatie 4:ää koskevista hankkeista vastaa Elinvoimakeskus.


Kaupunginhallituksen koko esityslista on julkaistu verkkosivuillamme (linkki alla). 

Katso kaikki uutiset