Vuoden 2023 aikana kaupunginhallitus käsitteli yhteensä 422 pykälää.
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 18.12.2023 vuoden viimeiseen kokoukseensa. Vuoden 2023 aikana kaupunginhallitus käsitteli kaikkiaan 422 pykälää. Hallituksen seuraava kokous on 15.1.2024.
Kaupunginhallitus päätti muun muassa seuraavista asioista:
- Kaupunginhallitus päätti myöntää Esperi Care Oy:lle suunnitteluvarauksen Korkalovaaran Kaamoskujalla. Esperi Care Oy:n tavoitteena on rakentaa vanhusten tehostettuun palveluasumiseen soveltuva 60-paikkainen kaksikerroksinen rakennus, jonka tarkoitus on korvata Rovaniemen Pahtajan 40-paikkainen hoivayksikkö. Suunnitteluvarauksen tarkoituksena on, että Esperi Care Oy ja Rovaniemen kaupunki sopivat kaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista.
- Hallitus päätti ostaa asuinkerrostalotontin Palkisentieltä. Pelastuslaitoksen kanssa samassa korttelissa sijaitsevalla tontilla on vuonna 1953 rakennettu pientalo. Kaupunki haluaa tarkistaa korttelin ja alueen käyttöä ja kehittämistä, ja tontin käyttö tutkitaan kaavoituksella.
- Hallitus hyväksyi muun muassa uudet asiakirjojen ja tiedon antamisesta perittävät maksut sekä vuosittain päivitettävät varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan ohjeet ensi vuodelle.
- Hallitus antoi Lapin liiton Lapin kunnilta pyytämän kannanoton selvitykseen, jossa kartoitettiin alueellisen markkinointiyhtiön House of Laplandin toiminnan järjestämiseksi. Lausunnossa Rovaniemen kaupunki kannattaa House of Laplandin hallituksen ja kuntajohtajakokouksen kannattamaa vaihtoehtoa toiminnan siirtämisestä Lapin liittoon.
Kaupunginhallitus kiittää kuluneesta syyskaudesta ja toivottaa kaikille hyvää joulua ja tulevaa vuotta!
Kaikki päätökset voi lukea pöytäkirjasta, joka julkaistaan kokonaisuudessaan verkkosivuillamme (linkki alla).