Etusivun uutislista

Kaupunginhallitus sai selvityksen koronatilanteesta ja otti kyläkoulujen lakkautukset itselleen päätettäväksi

Julkaistu 19.10.2020 16:50

mufid-majnun-oI20ehIGNd4-unsplash (1).jpg

Rovaniemen kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 19.10. käsittelemään muun muassa koronavirustilannetta, tonttiasioita ja kyläkoulujen lakkauttamisia. 

Kaupunginhallitus sai selvityksen Rovaniemen koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksesta kaupungin palveluihin ja matkailuun. Asiaa oli käsitelty aiemmin päivällä myös kaupungin häiriötilanteen johtoryhmässä, joka kokoontuu koronakatsaukseen tasaisin väliajoin kaupunginjohtajan johdolla.  

Tartuntamäärät Rovaniemen alueella ovat kasvussa. Viime viikolla Rovaniemellä todettiin yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Epidemia on toistaiseksi perusvaiheessa: vaikka tapausmäärät ovat kasvaneet, ne on pystytty jäljittämään. Kaupunki kuitenkin varautuu siihen, että tilanne voi kiihtyä.

Kaupunginhallitus sai tiedokseen myös Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäisen katsauksen matkailun tilanteesta. Kansainvälisten Rovaniemelle laskeutuvien charter-lentojen määrän odotetaan putoavan noin kymmenesosaan edellisvuodesta. Matkailijamäärien romahdus aiheuttaa arviolta noin 200 miljoonan euron loven paikallistalouteen. Lisäksi matkailun parissa toteutuu 1400 henkilötyövuoden verran vähennystä.

Matkailuyritykset pyrkivät paikkaamaan menetettyjä tuloja suuntautumalla kotimaan markkinoille. Visit Rovaniemi auttaa yrityksiä hiomaan tuotteitaan ja hinnoitteluaan Suomen matkailijoille. Matkailun elpyminen koronasta tullee viemään useita vuosia.

Kaupunginhallitus päätti, että koronatilanteesta johtuen kaupungin toimielinten kokoukset pidetään jatkossa pääsääntöisesti sähköisinä kokouksina. Toimielimillä tarkoitetaan kaupunginhallitusta, -valtuustoa, lautakuntia ja niiden jaostoja.

Koulujen lakkautukset kaupunginhallituksen päätettäväksi


Kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta Kaukon, Nivankylän ja Vikajärven koulujen lakkauttamisasiassa. Hallitus äänesti asiasta ja päätyi otto-oikeuden käyttöön äänin 7-4. Näin ollen kouluasia siirtyy kaupunginhallituksen päätettäväksi. 

Sanna Karhun (kesk.) esityksen mukaan sivistyslautakunta ei lakkautuspäätöksissään 7.10. huomioinut kylien kehittämisjaoston lausuntoa eikä perustellut tätä. Esityksessä myös todetaan, että kaupungin palveluverkoista tulisi päättää strategisella tasolla kokonaisuutena, ja että koulujen lakkauttamisesta saatavat säästöt ovat epävarmoja. 

“Kouluverkkoratkaisut on hyvä jatkossa tuoda kaupunginvaltuuston päätettäväksi, koska niiden tekeminen vaatii laajaa keskustelua ja korkeinta mahdollista poliittista päätöksentekoa. Hallitus aikoo valmistella hallintosäännön muutoksen, jonka mukaan kouluverkosta päättäisi jatkossa kaupunginvaltuusto”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala.

Arinan ruokakaupalle tontti Talvitieltä


Kaupunginhallitus päätti hyväksyä noin 3000 neliömetrin maa-alan myymisen Arinan Kiinteistöt Oy:lle ruokakauppaa varten Kairatien ja Talvitien risteyksestä (Talvitie 2). Arina on kaupungin pyynnöstä tarkastellut vaihtoehtoisena sijaintina Ylikylän-Vennivaaran suunnalta Gardininkujaa, mutta Arina on todennut liiketoiminnan olevan kannattavampaa Talvitiellä. 

Ylikylän ja Vennivaaran asukkaat ovat kauan odottaneet lähipalveluiden saamista. Kaupan saamiseksi Gardininkujalle on tehty töitä ja tätä vaihtoehtoa on kartoitettu. Tässä asiassa joudumme kuitenkin luottamaan Arinan harkintaan, että Talvitie on paras mahdollinen sijanti uudelle vähittäiskaupan yksikölle. Kaupan rakentuminen Talvitielle vaatii myös liikennejärjestelyiden kehittämistä Kantatie 79 ja Kairatien alueella, Liisa Ansala toteaa.



Jaa sivu

Aiheeseen liittyviä uutisia