Kaikki uutiset

Kaupunginjohtajan uudenvuodentervehdys

Julkaistu 31.12.2024 12:00

Kaupunginjohtaja Vainio_Uudenvuodentervehdys 2024_still.jpg

Kaupunginjohtajan tervehdysvideo on katsottavissa tekstin lopussa. 

Hyvät rovaniemeläiset, 

On aika jälleen muistella pian päättyvää vuotta, joka tarjosi meille monia hyviä asioita.  

Arktinen pääkaupunkimme tunnistetaan nykypäivänä monissa maissa ympäri maailmaa. Arktisuus kiinnostaa ja se, kuinka arkemme Napapiirillä sujuu. Moni vierailija yllättyy ja vaikuttuu kaupunkimme rikkaasta kulttuuritarjonnasta, liikuntamahdollisuuksia ja pohjoisesta luonnosta, joka ympäröi meitä kaikkialla. 

Maailmanpoliittisen tilanteiden epävakaisuus koskettaa myös meitä rovaniemeläisiä, joten on tärkeää, että osaamme viisaasti reagoida muuttuviin tilanteisiin ja pitää yhdessä yllä henkistä kestävyyttä. Silloin, kun kohtaamme vaikeita aikoja, on syytä myös muistaa, että aina on tärkeää juhlistaa elämää, ja juuri nyt uuden vuoden vaihtumista.  

Olemme merkittävän muutoksen edessä heti alkavan vuoden alussa, kun työllisyyspalvelut siirtyvät kunnille. Näin kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen.  

Edessä on myös juhlaa: vietämme ensi vuonna Alvar Aalto -juhlavuotta. Pääkirjasto ja Lappia-talo juhlivat pyöreitä vuosiaan. Rovaniemi toimii myös kansainvälisen Aalto-kaupunkien verkoston puheenjohtajana. Tulossa on runsaasti erilaisia tapahtumia, ja erityisesti Aalto-keskuksen ympäristöä tuodaan esiin uudella, inspiroivalla tavalla. Vuosi huipentuu syksyllä Alvar Aalto -viikkoon.  

Juhlavuoden teema on Arktinen arkinen Aalto. Arktisuus erottaa meidät muista Aalto-kaupungeista, toisaalta Aalto on meille kovin arkista: Lapset ja aikuiset harrastavat Aallon rakennuksissa musiikkia, tanssia ja kuvataiteita. He käyvät teatterissa, ja kirjasto on monelle toinen olohuone. Poronsarvikaavallaan Aalto on myös vaikuttanut koko kaupungin muodostumiseen. Monet ovat löytäneet kodin ja yhteisöllisen naapuruston Aallon suunnittelemalta Tapiolan asuinalueelta.  

Kauneus ja toimivuus eivät kuulu vain juhlahetkiin vaan ovat lähellä jokapäiväisessä elämässä. Kutsunkin teidät miettimään ja kokemaan, millaisena maailman pohjoisin Aalto-kaupunki näyttäytyy ja kuinka Aallon kädenjälki näkyy ja tuntuu arktisessa arjessamme joka päivä.  
 
Hyvät rovaniemeläiset, rakennamme edelleen vuoden jokaisena päivänä yhdessä kaupunkia, jossa meillä kaikilla on hyvä ja turvallista asua ja elää. Haluan kiittää teitä sitoutumisestanne kotikaupunkimme kehittämiseen, kiitos aktiivisesta keskustelusta, osallistumisesta, haastamisesta. Viemme Rovaniemeä eteenpäin yhdessä. Meillä on arktisessa kotikaupungissamme kaikki eväät hyvään elämään.  

Toivotan teille hyvää alkavaa vuotta! 

Ulla-Kirsikka Vainio
Rovaniemen kaupunginjohtaja

 

Katso kaikki uutiset