Kaupunkipulkat ilmestyvät Rovaniemen katukuvaan tällä viikolla

Julkaistu 13.12.2021 9:55

Kaupunkipyörien tapaan Rovaniemellä on tänä talvena mahdollisuus lainata maksutta käyttöönsä kaupunkipulkka. Tällä viikolla rovaniemeläisten ja matkailijoiden iloksi tuodaan yhteensä sata pulkkaa. Kaupunkipulkkien lisäksi kaupunkikuvaan ilmestyy pulkkaparkkeja, josta menopeli on helppo lainata ja jonne sen voi käytön jälkeen palauttaa.

kaupunkipulkka.jpg
Viimeistään keskiviikkona 15.12.2021 joulunpunaisten kaupunkipulkkien pitäisi ilmestyä Rovaniemen katukuvaan

Pulkkaparkkeja tulee aluksi kolme ja ne sijoittuvat Lordin aukiolle, linja-autoasemalle ja rautatieasemalle.

- Pulkalla voi laskea perheen kanssa mäkeä turvallisilla paikoilla, vetää ostoksia kaupasta tai vaikkapa kuljettaa matkatavarat juna-asemalta hotellille, kertoo Rovaniemen kaupungin kulttuurituottaja Hannu Raudaskoski.

Idea kaupunkipulkista löytyi Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimiston toukokuussa järjestämän avoimen haun kautta, jossa etsittiin ideoita ja tekijöitä toteuttamaan Rovaniemen uuden kulttuuriohjelman innostamia tekoja. Antti Autioniemen kaupunkipulkat oli yksi neljästä toteutukseen valituista ehdotuksista.

Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimisto toteuttaa kaupunkipulkkakonseptin yhteistyössä Rovaniemen keskustan kehittämishankkeen (ROKKE) ja Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelijoiden kanssa.

Lue lisää  Rovaniemen uuden kulttuuriohjelman inspiroimista ideoista, jotka toteutettiin yhteistyössä kulttuuritoimiston kanssa TÄSTÄ LINKISTÄ

Voit seurata Rovaniemen kulttuuriohjelman toteutumista osoitteessa rovaniemi.fi/kulttuuriohjelma

 

Jaa sivu