Kiusaamisen vastainen #meilläpuututaan -kampanja jatkuu Rovaniemellä - Mondella räpätään lauantaina yhdessä kiusaamista vastaan
Julkaistu 14.10.2022 11:29Rovaniemen kaupungin nuorisovaltuuston syksyllä käynnistämän kiusaamisen vastaisen #meilläpuututaan -kampanjan teematapahtumat jatkuvat edelleen. Lauantaina 15. lokakuuta 2022 käynnissä oleva Nuorisotyön viikko huipentuu Monitoritalo Mondella kiusaamisen vastaisessa Live@Monde tapahtumassa. Lavalle nousevat kolme huippuräppäriä, Dilemma, Pasanen ja Gältzy. Tapahtuma on maksuton, ikärajaton ja päihteetön. Tilaan on esteetön pääsy.
Valovoimainen räppärikolmikko haluaa herätellä kaikki katsomaan mitä ympärillä tapahtuu ja kysymään onko kaikki hyvin. Dilemma on valovoimainen ja energinen esiintyjä, joka on palkittu Ensi- ja turvakotien liiton ”Vuoden hyvä teko lapselle”-palkinnolla työstään perheväkivaltaa vastaan. Dilemma on puhunut paljon myös kärsimästään koulukiusaamisesta ja rohkaisee musiikillaan nuoria puhumaan kipeistäkin asioista. Dilemman uusin single Tanssi Tyttö Tanssi löytyy Spotify Suomen Top 50 -listalta, missä kappale on pysytellyt top 20:ssä jo yli viikon ajan.
Dilemman lisäksi lavalla nähdään Pohjanmaan prinssiksi kutsuttu rap-artisti Pasanen ja Rovaniemi-räpin oma Ville Vallaton Gältzy. Esiintymisten välissä yleisöllä on tilaisuus keskustella artistien kanssa esimerkiksi kiusaamiseen liittyvistä kokemuksista.
Valtakunnallinen Nuorisotyön viikko
- Vietetään 9. kerran 10.–16.10.2022
- Tarkoituksena on viikon aikana nostaa esille kaikkien nuorisotyöntekijöiden tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi sekä kampanjoida nuorten hyvinvointia tukevien toimien puolesta.
- Viikolla Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelut haluaa nostaa ja muistuttaa nuorisovaltuuston syksyllä 2021 käynnistämästä lasten ja nuorten kiusaamisen vastaisesta #meilläpuututaan – kampanjasta.
Jaa sivu