Rovaniemen kaupunki toteuttaa kesäkuun alussa taideprojektin, jonka tuloksena syntyy uusi muraaliteos Korkalovaaran Louhikkotielle. Teoksen julkistamistilaisuutta vietetään Louhikkotie 16 edustalla perjantaina 12.6. klo 14–15.
Rovaniemen kaupunki toteuttaa kesäkuun alussa taideprojektin, jonka tuloksena syntyy uusi muraaliteos Korkalovaaran Louhikkotielle. Muraalin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa tunnettu kuvataiteilija ja muotoilija Jukka Hakanen yhdessä rovaniemeläisten nuorten kanssa.
– On hieno mahdollisuus päästä toteuttamaan muraali Rovaniemelle osana tätä hanketta. Uuden projektin kautta pääsee jälleen tutustumaan uusiin ihmisiin, kiinnostaviin aiheisiin ja Rovaniemen kaupunkiin, Hakanen toteaa.
Luonnonläheinen teos syntyy Louhikkotielle kesäkuun ensimmäisten viikkojen aikana. Teoksen julkistamistilaisuutta vietetään Louhikkotie 16 edustalla perjantaina 12.6. klo 14–15.
Nuoret osallistuvat muraalin tekemiseen
Teoksen toteutuksessa merkittävänä lähtökohtana on nuorten osallistuminen. Neljä kaupungin kesätyöntekijää, Lyseonpuiston lukion kuvataiteesta kiinnostunutta oppilasta työskentelee kahden viikon ajan Hakasen ohjauksessa ja pääsee osallistumaan julkisen taideprojektin toteuttamiseen.
– On ollut mukava ja erilainen kesätyöpaikka. Olemme päässeet tutustumaan muraalien maalaamiseen sekä moniin siihen liittyviin aiheisiin. Toivomme, että vastaavanlaisia projekteja tarjotaan nuorille myös tulevaisuudessa, kertovat Onni, Netta, Ukko ja Ellen maalausprojektin ääreltä.
Nuoret vastaavat myös teoksen julkistamistilaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta.
Muraalin tavoitteena on tuoda taide osaksi asukkaiden jokapäiväistä ympäristöä
Muraalin tavoitteena on elävöittää Korkalovaaran aluetta, lisätä viihtyisyyttä sekä tuoda taide osaksi asukkaiden jokapäiväistä ympäristöä. Samalla hanke tukee nuorten osallisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden osallistua näkyvällä tavalla oman kaupungin kulttuurielämän rakentamiseen.
Rovaniemen kaupungin kulttuurituottaja Roosa Nevalan mukaan Korkalovaarassa on paljon mahdollisuuksia julkiselle taiteelle.
– Alueella on valtavasti potentiaalisia kohteita, kuten kerrostalojen päätyseiniä, jotka tarjoaisivat hienoja mahdollisuuksia Korkalovaaran kehittyä omaleimaiseksi taidekaupunginosaksi. Toivottavasti tämä projekti inspiroi myös muita tarttumaan toimeen. Korkalovaarasta on noussut monia kulttuurin ja taiteen tekijöitä, kuten viime vuonna oman muraalinsa saanut rap-artisti Hannibal, Nevala toteaa.
Lisätietoja: Roosa Nevala, kulttuurituottaja, roosa.nevala@rovaniemi.fi, puh. 0400518235