Lähipäivien lämpenevä sää voi entisestään heikentää jään kantavuutta.
Rovaniemen kaupunki ja Lapin pelastuslaitos kehottavat kuntalaisia erityiseen varovaisuuteen jäillä liikuttaessa.
Lapin ely-keskus tiedotti viimeksi torstaina 12.1., että vesivoimaloiden tavanomaisesta poikkeavat juoksutukset voivat muuttaa jäätilannetta säännöstellyissä vesistöissä läpi talven, minkä vuoksi jäällä liikuttaessa on oltava tarkkana ja noudatettava erityistä varovaisuutta.
Tämä koskee Rovaniemellä esimerkiksi Kemi- ja Ounasjokea.
Ely-keskuksen mukaan sekä säännöstellyillä että luonnontilaisilla järvillä on havaittu veden nousua jään päälle: “Jäälle satanut lumi painaa jääkantta, jolloin vesi nousee jään päälle ja sekoittuu lumeen. Veden ja lumen seos muodostaa jäätyessään kohvajäätä, jonka kantavuus on selvästi teräsjäätä heikompaa. Tulevien päivien lämpenevä sää voi pehmentää aiemmin muodostunutta kohvajäätä, jolloin jään kantavuus entisestään heikkenee”, tiedotteessa kerrotaan.
Esimerkiksi kelkalla liikkujien on hyvä tiedostaa, että vaikka jää olisi kantavaa, kelkka voi helposti jäädä sohjoon kiinni.
Jäätilanteesta johtuen Rovaniemen kaupunki ei ole vielä voinut merkitä keskustan kelkkauria. Myöskään jäälatuja ei ole voitu pohjata, koska jäillä on ollut vettä. Kaupunki tiedottaa erikseen, jos ja kun tilanne muuttuu.
Ely-keskuksen tiedote