Etusivu>Palvelut>Uutisointi>Kulttuuriuutiset>Lapin kuvataideseura Palas ry:n vuosinäyttely Kaukainen puutarha kirjaston Lapponica-salissa 3.-28.9.
  • Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Uutisointi
Kulttuuriuutiset

Lapin kuvataideseura Palas ry:n vuosinäyttely Kaukainen puutarha kirjaston Lapponica-salissa 3.-28.9.

15.9.2019 13:51

Palaksen vuosinäyttelyn 2019 nimi tulee Tulenkantajiin kuuluneen runoilija Katri Valan (1901-1944) esikoisteoksesta Kaukainen puutarha (1924). Vapaarytmisissä runoissa on elämän hurmiota, epätoivoa, iloa, intohimoa ja niiden keskeisiä symboleja ovat mm. luonto, lämpö, aurinko ja kuu. Valan runojen tavoin myös näyttelyn lävistää luontosymboliikka. Näyttely avajaiset to 5.9. klo 18. Tervetuloa! #roiviikko #roikirjastaö

Kukkivassa maassa on kevään kylmyyttä, kesän runsautta ja vihreyttä ja auringon julmaa poltetta Valan runon Huhtikuun viimeinen ilta tavoin: "Niin kalpeaa ja kuollutta. / Missä viipyvätkään laulut, / joissa soi kevätpurojen raivokas hurmio / ja muuttolintujen kirkuva ikävä? / Missä viipyykään aika, / jolloin ruohon liian vihreä veri / näyttää miltei punaiselta?"

Näyttelyn Talvinen elegia -osiossa on Valan runojen tavoin syksy ja talvi: kaipuuta menneeseen kesään, syksyn kylmää kirkkautta ja ihanuutta, sateita, kuolemaa ja mätänemistä, ensilunta ja talven kylmä aurinko. Vuoden kierto on myös ihmissuhteen ja ihmiselämän kiertoa, kaipuuta ja toivetta lämmöstä, kesän muistelua. Valan runon sanoin: "Siitä on niin kauan, / kun maa oli kukkia täynnä, / siitä on niin kauan, / kun aurinko oli suuri ja kuuma, / siitä on niin kauan, / kun vielä rakastin sinua, / kun vielä ikävöin sinua. /---/ Olen kuin syvään veteen uppoava."

Viimeinen osio, Satu, on nimensäkin mukaan satumainen. Töissä on fantasiaa, unelmia ja todellisuuspakoa, vieraiden maiden ja kulttuurien kaipuuta.

Valan teoksen tavoin näyttelykin muodostaa kaaren. Se alkaa kokemattomuudesta ja etenee kokemuksiin, maanisuudesta, joka kääntyy elämäntuskaksi - ja lopussa on satu, pako kaikesta, mitä oli ja ei ollut.

---

KUKKIVA MAA

 

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"

Katri Vala