Lumilautaliiton toiminnanjohtaja Tiina Lindströmiä ja moninkertaista lumilautailun Suomen mestari Saana Välikangasta yhdistää paitsi rakkaus lajiin myös uusi kotikaupunki. Molemmat naiset ovat muuttaneet Rovaniemelle keskellä korona-aikaa ja kumpikin on sitä mieltä, että on tehnyt elämänsä parhaan päätöksen.
Vuosi sitten muuttokuorman ja nelihenkisen perheensä kanssa pohjoiseen saapuneelle Tiina Lindströmille Rovaniemi oli ennestään tuttu kaupunki jo opiskeluajoilta. Vihtiläiselle 16-vuotiaalle alppilahjakkuudelle Ounasvaaran urheilulukio tarjosi tuolloin mahdollisuuden treenata hyvissä olosuhteissa ja hankkia valkolakki.
- Tunsin täältä ainoastaan lumilautailija Antti Autin, joka on asunut Rovaniemellä koko elämänsä ja luonut sittemmin menestyksekkään kansainvälisen uran. Antti ja hänen isänsä olivat minulle tuolloin korvaamaton tuki ja ystävyytemme on jatkunut jo yli kaksi vuosikymmentä, kertoo Tiina.
Myös yliopisto-opintonsa Tiina halusi tulla suorittamaan Rovaniemelle Lapin yliopistoon. Työura avautui kuitenkin pääkaupunkiseudulla, jossa hän on vuodesta 2018 johtanut Suomen Lumilautaliittoa.
- Olen saanut työni puolesta viettää paljon aikaa Lapin hiihtokeskuksissa. Itse asiassa olen paljon lähempänä alan toimintakenttää Rovaniemellä kuin Helsingissä, sillä lähes kaikki liiton toiminta tapahtuu Pohjois-Suomessa. Lappiin muutto on tämänkin vuoksi muhinut mielessäni jo pitkään.
“Päivässä on enemmän tunteja”
Sitten tuli korona. Ja etätyöt, jotka mahdollistivat myös Tiinan puolisolle muuton. Helsingin harmaassa vesisateessa tehty päätös vaihtaa valkoiseen maisemaan on tuntunut napakympiltä.
- Meillä on nyt oma piha ja olemme voineet hankkia vihdoin myös lasten toivoman lemmikin, suomenlapinkoira Hallan. Lapsilla on kausikortit Ounasvaaralle ja poika treenaa paikallisessa lumilautaseurassa kaksi kertaa viikossa. Joka paikkaan on niin lyhyt matka, että tunteja on päivässä paljon enemmän, Tiina iloitsee.
Hänen mukaansa elämänlaatu ei ole ainoastaan parantunut, vaan se on moninkertaistunut.
- Ainoa mitä surin muuttopäätöstä tehdessäni oli se, että joutuisin lopettamaan rakkaan kiipeilyharrastukseni, mutta juuri muuttomme aikoihin Rovaniemellä avattiin kiipeily- ja joogakeskus Väki ja vieläpä aivan meidän kodin lähelle. En siis menettänyt mitään!
Kaupunki on hänen mukaansa myös kehittynyt tyylillä. On tullut tasokkaita ravintoloita, vesiurheilukeskus ja betoninen skeittiparkki. Hän pitää lisäksi Rovaniemen uudesta brändi-ilmeestä, joka nostaa upeasti kaupungin imagoa.
- Rovaniemi on ottanut meidät sydämellisesti vastaan. Emme voisi tuntea itseämme enemmän tervetulleiksi!
Onnellinen paluumuuttaja Saana
Ounasrinteen peruskoulusta avautunut opettajan virka toteutti lopullisesti Saana Välikankaan unelman palata lapsuutensa kotikaupunkiin Rovaniemelle. Moninkertainen lumilautailun SM-voittaja Saana, hänen mainoskuvaajana toimiva miehensä Sami ja perheen kaksi lasta asuvat nyt aivan Ounasvaaran hiihtokeskuksen rinteiden alapuolella nauttien elämästään täysin siemauksin.
- Minun pitää välillä ihan nipistää itseäni! Onko tämä edes totta, että me asumme täällä? Ounasvaaran merkitys kasvaa päivä päivältä, kun saa kotipihaltaan kävellä suoraan rinteeseen, hiihtoladuille, mustikkaan, näköalatornille ja laavupaikalle syömään lasten kanssa eväitä, huokaisee Saana.
Muutosta on kiittäminen myös koronan mahdollistamia etätöitä, joiden ansiosta myös perheen isä Sami pystyy nyt työskentelemään pohjoisessa ja toteuttamaan perheen yhteistä intohimoa, luonnossa liikkumista.
- Meillä on tietenkin kaikilla kausikortit Ounasvaaralle. Molemmat tytöt jo lautailevat, erityisesti 3-vuotias pikkusisko on todellinen vauhtihirmu, jota on parempi pitää repusta kiinni, ettei hän syöksy innolla hurjiin hyppyreihin, nauraa äiti, joka kisauransa päätettyään osallistui viime vuonna halfpipen SM-kisoihin sijoittuen edelleen viidenneksi.
Omien kavereiden kanssa Saana lumisurffailee metsäpätkillä, joita löytyy ihan läheltä kaupunkia. Perheen yhteisiä suosikkikohteita uudessa kotikaupungissa on Kuninkaanlaavu, jonne perheen pieninkin jaksaa autolta kävellä.
- Joka paikkaan on niin ihanan lyhyt matka. Emme todellakaan kaipaa etelän elämästä sitä alati jatkuvaa auton pakkaamista!